seerumi-iässä

Vuodet vierivät, kuukaudet kuluvat. Niinpä minä menin ja ostin ensimmäisen tehohoitotuotteeni, olkoonkin ettei se nyt varsinaisesti mitään anti age -kamaa ole.

Olen viime aikoina kokenut varsinaisia valaistumisia, ainakin mitä ihonhoitoon tulee. Nahka on näköjään muuttunut vuosien varrella, harmi että nahan kantaja on tajunnut ihotyypin muutoksen vasta uusien, erilaisten oireiden ilmaannuttua. Ennen kaikki ihonhoitotuotteet piti valita rasvoittuvalle sekaiholle suunnattujen tuotesarjojen piiristä. Välttelin rasvaisia kosteusvoiteita kuin ruttoa ja etsiskelin sellaisia aineita, jotka pitäisivät kasvot mattapintaisina edes puolisen tuntia. Niin, ja näpyttömyys oli haave vaan…

Näpyt, mustapäät ja muut kivat kaverit muuttuivat sittemmin harvinaisemmiksi ilmiöiksi, mutta niiden puuttumista en tietenkään osannut kaipailla. Sitten naamaa alkoi kiristää, siihen tuli kuivia länttejä ja iho hilseili paikoittain varsinkin kylmemmillä keleillä. Pitkät olivat piuhat meikäläisellä, hyvä tovi vierähti ennen kuin ymmärsin vaihtaa pesuaineet hellempiin versioihin ja sallia kosteusvoiteelle tuhdimmat rasvaprosentit.

Mutta nyt on viimein hyvä! Ei kiristä tai purista, ei kellu rasvassa eikä liiemmin näppyile. En ole järin tuote- tai sarjauskollista sorttia, mutta yrittänen pitäytyä löytämässäni tuoteyhdistelmässä nyt edes tovin. Vaatteissani jumitan, jääkaapista löytyvät päivittäin ne ihan samat jutut, roikun rutiineissani.. Mutta kylppärin kaappi, siellä on pysyvää vain muutostila. (Ja pyykkikaapissa – olen hulluna uusiin pesu- ja huuhteluaineisiin.)

Kasvoni pesen Cliniquen Rinse-off Foaming Cleanserilla, menossa taitaa täysin tapojeni vastaisesti olla jo neljäs tuubi samaa kamaa. Kasvovesikin on Cliniquelta, salisyylihapolla hellästi kuoriva ja alkoholiton Mild Clarifying LotionSensaisti kertoo siitä lisää blogissaan. Kosteusvoide ja silmänympärysvoide ovat justikään Suomen apteekkeihin rantautuneen La Roche-Posayn kosteuttavasta Hydraphase -sarjasta.

Jotta cocktail olisi taatusti kummallinen ja vailla minkäänlaista logiikkaa, täytyy mukaan heittää tietysti pari tippaa tiivistettä.

Kiehl’sin Midnight Recovery Concentrate hiippaili tietoisuuteeni, kun Tukholman myymälästä lykkäsivät taannoin ostoskassiini viikon tarpeisiin riittävän näytepakkauksen tätä ihmeöljyä. Käytin testerin innoissani ja olin tuotteeseen tyytyväinen, oma putilo piti sitten viime viikonloppuna mukaan napata. Paitsi että on ihanaa sivellä yöksi kasvoille pari tippaa silkalta luksukselta tuntuvaa öljyä, on kasvojen iho aamuisin poikkeuksellisen pehmeä sekä yllättävän tasainen väriltään.

Öljy/tiiviste/eliksiiri on koostumukseltaan 99.8% luonnollista alkuperää, parabeeniton ja se sisältää erinäisten eteeristen öljyjen lisäksi helokki- ja skvaleeniöljyä – mitä se sitten lieneekään. Omalle iholleni ovat toistaiseksi riittäneet yöaikaan pelkät öljytipat, muita voiteita en ole näiden päälle lätkinyt. Tykkään myös käsittämättömän paljon siitä pienestä kemistileikistä, jonka saan leikkiä joka ilta läträtessäni öljypullon lasisen pipetin kanssa. Onkin siis lähinnä plussaa, että myös tuote toimii…

Korviini on muuten kantautunut useammalta taholta huhuja Kiehl’s-liikkeen rantautumisesta Suomeen. Liian hyvää ollakseen totta?

Kiehl’s Midnight Recovery Concentrate, n. 45 €.

Tukholman myymälä postittaa kuulemma puhelintilauksia Suomeen:
Mäster Samuelsgatan 5
Stockholm
p. 0046-8-678 40 02

vuoden huiput 2010

Vuosi lähestyy loppuaan, joululomakin häämöttää. Lienee aika kelata kulunutta vuotta taaksepäin ja listata kuluneen vuoden parhaita juttuja. Kunnia heille, joille kunnia kuuluu!

Nimitysten takana arvovaltainen raati. Eiku me.

Pukeutuminen

Vuoden vaatekauppa

Beam, yksiselitteisesti. Toisinaan tuntuu, että palkanmaksuun voisi tilinumeron tilalle antaa Beamin osoitteen. Kaupungin käytännöllisin mutta silti mielenkiintoinen valikoima miehille ja naisille, arkeen ja juhlaan. Loistava, lämmin ja rehellinen palvelu.

Vuoden ulkomainen vaatekauppa

Welcome, Tukholma. Myös raadin naisjäsenet olivat varsin vakuuttuneita tämän tyylipuhtaan miestenvaateliikkeen valikoimasta ja ammattitaitoisesta, tuputtamattomasta palvelusta.

Vuoden verkkokauppa, miehet

Très Bien Shop. Samat herrathan ovat myös Welcomen ja Our Legacyn takana, mitä voittokulkua!

Vuoden verkkokauppa, naiset

La Garçonne. Mikä valikoima – naisraati tykkää pitkälti ihankaikesta. Olkoonkin, ettei sieltä olla vielä tilattu mitään Atlantin toispuoleisen sijainnin ja ikuisen tullipelon vuoksi.

Vuoden mieluisin vaatemerkki, miehet

Our Legacy. Päräyttävät mallistot, eritoten syksyn! Kaikki vaatteet ovat loistavasti yhdisteltävissä, leikkaukset ovat kohdallaan. Kauniita käyttövaatteita, hinta-laatusuhde erittäin kohdallaan.

Vuoden mieluisin vaatemerkki, naiset

A.P.C., olkoonkin että mallistot ovat hyvin epätasaisia – emme ymmärrä naisten puolelta puoliakaan. Mutta silloin kun osuu kohdalleen, se on napakymppi.

Vuoden onnistunein hankinta, miehet

Gitman Vintage x Inventory -kauluspaita. Sininen yksilö on viikoittaisessa käytössä, vaikka kauluspaitakokoelma on.. Köh, mittava.

Vuoden onnistunein hankinta, naiset

A.P.C. -duffelitakki. Iloa, tyyliä ja istuvuutta vuosiksi eteenpäin. Tähän pukeutuminen ilahduttaa joka aamu, edelleen.

Vuoden asuste, miehet

Bandana-huivit. Asuun kuin asuun, tai siis jos mukana on kauluspaita. Eivätkä ole hinnalla pilattuja.

Vuoden asuste, naiset

Mulberry Oversized Alexa -käsilaukku
. Mukana joka päivä, paranee vanhetessaan ja rypistyessään.

Ehostus

Vuoden hiustuote

Kiehl’s Amino Acid Shampoo ja Kiehl’s Hair Conditioner and Grooming Aid 133. Lupaavat pestä ja hoitaa, sen tekevät. Vaihtelunhaluinen raati on jumahtanut näihin loistotuotteisiin, kolmannet puolen litran pullot jo menossa.

Vuoden ihonhoitotuote

Clinique Rinse-Off Foaming Cleanser. Yksi purtilo vähemmän kylpyhuoneessa, tämä kun kelpaa molemmille.

Vuoden kosmetiikkatuote

Talika Lipocils Expert -ripsienhoitoaine. Myös raadin miesjäsenet ovat vakuuttuneita näkemistään tuloksista. Tai siis siitä, että raadin naisjäsenillä on jälleen ripset ja kenties jopa entistä ehommat.

Vuoden miestuote

Dermalogica Post-Shave Balm. Mies, vaikket uskoisi tarvitsevasi tätä, kyllä tarvitset. Saatu lahjaksi kevätjuhlista, jää taatusti pysyvään ihonhoitorepertuaariin. Riittoisakin on, sama tuubi käytössä vaikka keväästä on jo tovi.

Vapaa-aika

Vuoden paras ravintola

Farang! Pehmeäkuorinen taskurapu, se karamellipossu… Drool. (Bubbling under: koko New Yorkin testaamamme tarjonta.)

Vuoden ruokakauppa

Lentävä lehmä
, Hakaniemen kauppahalli. Juustoa, mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsee? Maistiaisia, suosituksia, aikaa asiakkaalle. He tuntevat paitsi asiakkaansa, myös lähiseudun kaupat: jos ostaa Hakaniemen Alkosta pullon punaista myyjän suosituksesta ja kertoo, minkälaista juustoa Alkon myyjä viinille suositteli, kysyvät he kuka myyjä oli kyseessä ja muistavat juuri mitä juustoa tämä kyseinen myyjä heiltä hakee. Pikkukaupungin tunnelmaa pääkaupungissa, ihanaa.

Vuoden onnistunein matka

New York, New York.

Vuoden baari

Edelleen hakusessa. Missä te käytte?

Vuoden hauskimmat bileet

Stellageen
syntymäpäivien 12-tuntinen brunssi!

Vuoden paras keikka

Arcade Fire Senaatintorilla. Bändi, jonka todella halusi nähdä paikassa, jossa sitä ei koskaan odottanut näkevänsä. Niin, ja loistokeikka vieläpä!



Vuoden eeppisin moka

Vanhojen huonekalujen myyminen 10 viikkoa ennen uusien saapumista. Pois tieltä, nääs.. Hieman oli kolkkoa, kun jäljellä oli sänky, kaksi tuolia, tv ja ruokapöytä. Opittua? Älä luovu. Koskaan. Mistään.

Vuoden unohdetuin to do -listan kohta

Sähkömiehen tilaaminen asentamaan kinkkiset lamput kattoon, taululistojen seinään poraaminen. Ennen kesää 2011, kenties?

Vuoden rutiini

Aamusmoothie. Kitchen Aid -blenderi surauttaa meille lasilliset hyvää ja terveellistä joka aamu. Murot ja mysli, niin passé!

Vuoden harrastus

issues.fi. Edelleen innoissaan.

Kiitokset kaikille kuluneesta vuodesta, me suuntaamme joululomalle. Rentoutumisen sijaan reissaamme hektisesti ympäriinsä, kone ja kamera ovat mukana mutta se, miten niiden parissa ehtii aikaansa viettämään on vielä mysteeri. Hengessä mukana kuitenkin, ystäväiset. Hyvää, nautinnollista, rentouttavaa joulua!

dream team

Hah, Inke, syöhän sanasi. Tosiaan, vuosia metsästin täydellistä vedenkestävää ripsiväriä ja olin vakuuttunut siitä, ettei vesiliukoisista ole mihinkään. Löysin sitten vahingossa jo yhden loistavan vesiliukoisen ripsivärin, heti perään vahingossa toisen. Melkein kiukuttaisi myöntää olevansa väärässä, ellei näihin löytöihin olisi niin tyytyväinen!

Kiehl’sin Marvelous Mineral Mascaran innostuin hankkimaan taannoiselta Tukholman reissulta Ruotsin Ellen mascaratestin innoittamana. Hei, jos se sai viisi tähteä, olihan ihme koettava itsekin… Eivätkä tähdet tällä kertaa irronneet turhasta! Kiehl’sin mascaran massa on notkeaa muttei liian märkää tai vaihtoehtoisesti ärsyttävää jänkkiä. Ripsiväri erottelee ripset hienosti eikä sillä saa klimppejä tai paakkuja aikaiseksi vaikka miten yrittäisi. Pysyy ripsissä, lähtee ihan kasvopesun yhteydessä. Mitään va-va-voom -efektiä tällä ei tosin saavuteta, mutta eipä tarvitsekaan. Arkeen riittää mainiosti vain hieman siloiteltu luonnontila!

Ainoa miinus Kiehl’sin ripsarissa? Lähin myyntipaikka on Tukholmassa eikä merkin nettikauppa toimita Suomeen. No, onneksi siellä käy usein ja yksi tuubi taisi maksaa alle 15 euroa, ehkä niitä raaskii ostaa yhden varastoonkin.

Ripsillä menee muutenkin hyvin, sain nimittäin testattavakseni Talikan lämpenevän ripsientaivuttimen. Minulla oli kyllä joskus vuosia sitten sellainen lämpenevä sauvamainen ripsikiharrin, mutta ainoa tapahtunut taipuminen taisi tapahtua siinä välissä kun kumarruin laittamaan sen lopulta roskakoriin. Yhtä tyhjän kanssa! Metallisia ripsientaivuttimia omistan sitten parikin loistavaa: MAC:in ja Shu Uemuran. Hyvinä päivinä niiden kanssa meneekin sitten todella hyvin, huonoina päivinä ripsissäni on tiukka 90 asteen kulma. Toisinaan voimani pääsevät yllättämään minut…

Talikan taivutin toimii siis pienillä paristoilla ja lämpenee noin puolessa minuutissa, ei onneksi polttavan kuumaksi. Taivutin tuntuu käytössä jokseenkin hellävaraisemmalta kuin nuo metalliset yksilöt, muovisessa taivuttimessa eivät kulmat ole niin julmia kuin metallisissa. Lämpö nyt ei ainakaan haittaa taivutusta, en tosin ole testannut taivuttimen käyttöä ilman lämmitystä. Omista luonnontilaisista ripsistäni nyt ei mitään huikeita viuhkoja saa ilman lisukkeita, mutta kyllä tämä hommansa hoitaa varsin kiitettävästi!

Talikan taivutin jää kyllä meikkipussiini ja kaivan sen käyttöön ainakin arkiaamuisin. Toivoakseni tällä ei rusikoi ripsiään väsyneenä yhtä näyttävästi kuin metallisilla… Onko joku muu muuten onnistunut taivuttamaan yläluomensa?

Kiehl’s Marvelous Mineral Mascara, n. 15 €, Kiehl’sin liike Tukholmassa ja taatusti myös paikat netissä, joita minä en tiedä
Talikan lämpenevä ripsientaivutin, n. 30 €. Talikaa myyvät mm. Stockmann, Sokos, Anttila.