weekend sips pt. 2

Moikka, perjantai! Tulithan sinä sieltä jälleen – eipä olisi maanantaina uskonut. Otetaanpas sille, sulle ja viikonlopulle! Tai no, odotellaan ehkä kuitenkin vielä muutama tunti..

Minun klassikkodrinkkilempparini taitaa olla Tom Collins, tai ainakin yksi niistä. (Ginipohjainen lempparini ainakin, jos GT:tä ei lasketa. Onneksi ei tarvitse valita…) Erityisen siitä tekee se, että näitä tulee cocktailravintoloissa tilattua hyvin harvakseltaan, kokeilunhalu kun ajaa sitten kuitenkin usein niiden uutuuksien ja erikoisuuksien äärelle. Hassua sinänsä, hyvinvalmistettuun Tomppaan kun ei koskaan pety!

Kotioloissa kaikkien meidän oman elämänsä baarimestareiden kannattanee aloittaa juurikin näistä ikiklassikoista: moni niistä kun valmistuu ihan muutamasta raaka-aineesta, mutta kokonaisuus on kuitenkin aina jotenkin osiansa suurempi.

Yksi yleispätevä vinkki: älä kursaile jäiden kanssa, jos olet alkanut drinkkipuuhiin! Käytä niitä reilusti juomaa viilentäessäsi ja lapa niitä (juoman/juomapohjan) päälle laseihin kunnes reunat tulevat vastaan. Lantrinkien ja alkoholien mittasuhteet drinkeissä osuvat kuulemma helpoiten oikeaan, jos juoman tekee juomaa varten suunniteltuun lasin ja käyttää jäitä reteästi. Esimerkiksi GT:hen lorahtaisi helposti liikaa tonicia suhteessa giniin, jos lasissa olisi vain pari jääkuutiota – tällöin lopputulos voi olla epätoivotun vetinen.

Tom Collins (tonicilla)

4 cl giniä
1/2 sitruunan mehu
1,5 tl sokeria (tai reilu senttilitra sokerisiirappia, jos olet sellaista valmistanut)
1 kananmunan valkuainen (PRODEE! FITNESS!)

+ laadukasta tonic-vettä, esim. Fever Tree, Fentimans (tai klassisesti soodavettä)

Mittaa ainekset tonicia lukuunottamatta shakeriin ja ravistele huolella jäiden kanssa, kunnes näppisi jäätyvät ja juoma on takuulla kylmää. Kaada juoma cocktailsiivilän läpi sievään, korkeaan collins-lasiin, täytä lasi piripintaan jäillä.

Ja nyt kun perusasiat ovat kunnialla hoidossa, voidaan kikkailla hieman:

Klassisessa versiossa juomaa jatkettaisiin soodavedellä, mutta tonic tuo juomaan hieman uutta twistiä. Koristele cocktail siivulla sitrushedelmän kuorta, eteeriset öljyt siitä drinkin yllä ulos puristellen. Sitruuna olisi varmaankin se perinteikkäin vaihtoehto, mutta esimerkiksi verigreipin kuorella tai siivulla saa juomaan sitä pientä omaa, perinteitä kuitenkin riittävästi kunnioittaen.

Cin cin!

 

weekend sips pt. 1

Cocktail – mikä mainio tapa tehdä vaikutus illallisvieraisiin tai vaikkapa ihan vain itse itseensä.

Yes, you can.

Mikään ei (tässäkään asiassa) estä viemästä hifistelyä äärimmilleen, mutta juuri nyt erityisen ajankohtaiselta tuntuvat ne klassikoista kaikkein klassisimmat.

Kävimme pari päivää sitten harjoittelemassa muutaman klassikkococktailin valmistusta, joista omaksi suosikikseni nousi täydellinen sekoitus kitkeryyttä, yrttisyyttä ja mausteisuutta.

Negroni

1 osa giniä
1 osa makeaa punaista vermuttia
1 osa punaista katkeroa

Hämmennä jäiden kanssa viileäksi, tai jos kätesi on vakaa ja haluat tehdä poikkeuksellisen suuren vaikutuksen yleisöösi, valuttele raaka-aineita ravistimen puolikkaista toisiin jäitä lusikalla kiinni pitäen. Tärkeintä on kuitenkin saada juoma viileäksi ja ainesosat sekaisin.

Juomaan tulee vain kolmea raaka-ainetta, joten jokaisella niistä on merkitystä lopputulokseen: satsaa laatuun.

Tarjoile on the rocks -lasista jäitä säästelemättä, koristele cocktail siivulla appelsiininkuorta. Todellinen connoisseur vielä vääntelee appelsiininkuorta lasin päällä puristaakseen siitä pienen pilven eteerisiä öljyjä drinkkiä viimeistelemään.

Nautinnollista lauantai-iltaa, ystävät hyvät!

il est cotilóu

Kalle Kotila on suomalainen monilahjakkuus, joka toimii myös kuvittajana nimellä Cotilóu. Hänen työnsä ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan upeita ja tuntuu luontevalta nostaa niitä esiin täällä, sillä ne toimivat sellaisenaan myös pukeutumisinspiraationa.

Alla omat suosikkini toistaiseksi näkemistäni, loput nähtävissä osoitteessa cotilou.com.

Yankees

Shinjuku

David

Berlin poster for Anima Boutique