lomajuttuja: pikafreesaa

Kuka jaksaa kesällä meikata?

No, esim. minä, koska minusta meikkaaminen on ihan sairaan kivaa, rentouttavaa, terapeuttista ja jollain tapaa luovaakin puuhaa, joten en ikinä koe sitä mitenkään ikäväksi saatika velvollisuudeksi.

Mutta tavat ja tuotteet vaihtuvat kyllä sesonkien mukaan: kesällä kaikki raskas on pannassa, nyt tekee mieli vain kevyesti kimmeltää ja kuultaa.

1) Shine bright like a diamond (ja kuuntele tätä biisiä päässäsi koko loppupäivä!)

Muutamina päivinä olen vastoin kaikkia tapojani jopa skipannut meikkipohjan täysin ja sivellyt poskipäille, kulmaluulle, silmien sisänurkkaan ja huulten amorinkaaren ylle kuultavaa hohtovoidetta. Suosikkini on tietysti tämä Glossierin Haloscope, jota tilasin netistä Kaliforniaan perustamani virtuaalipostilaatikon avustuksella, koska olenhan maaninen Into The Gloss– ja Glossier-fanityttö. Tilasin tietysti molemmat sävyt – helmiäishohtoisen Quartzin sekä kulta-pronssisen Topazin – joista jälkimmäinen on ehdottomasti se kesäisempi vaihtoehto.

2) Pientä punaa

Huulipuna varmasti näyttäisi hyvältä kesälläkin, mutta huolettoman kesähuitelijan valinta on kevyesti sävytetty huulivoide. Pidän kirsikoista (ja kirsikkaesanssistakin!), joten Glossierin kirsikanpunainen tuubi on minulle varsin mieluisaa kesäseuraa. Loistava ja hieman helpommin saatavilla oleva vaihtoehto tälle löytyy esim. Tata Harperin valikoimista.

3) Tuoksu taivaalliselta

Ilman tuoksua en osaa enkä halua lähteä oikein minnekään. Eikä enää onneksi ikinä varmasti tarvitsekaan, kun löysin nämä Sabé Massonin puikkomuotoiset tuoksut!

Alkoholittomat, luonnonkosmetiikkapohjaiset (joskin synteettisesti hajustetut) voidehajuvedet on pakattu pahvisiin ”huulirasvatuubeihin”, jotka eivät montaa grammaa käsilaukussa paina. Tuoksut ovat melko kevyitä, mutta tietysti helposti tarpeen tai tahdon mukaan lisättävissä. Sabé Massonin tuoksuista valtaosan haistelleena väittäisin tuoksujen olevan oikeasti myös mitä melkoisen mielenkiintoisia: mitään äklömakeita karkkituoksuja tai toisiaan toistavien lentokenttäankeustuoksujen jatkeita en vaihtoehtojen joukosta löytänyt.

Tässäpä edullinen (n. 27 € / kpl) kesä- tai reissukaveri, jonka saat halutessasi kulutettua loppuun ennen syksyyn ja vakavampaan syystuoksuun siirtymistä. Laajan valikoiman tuoksuja pääsee testaamaan esim. Kampin Ruohonjuuressa (oh yes!). 

*

Kosmetiikkatuotteet Glossier ja Sabé Masson, kesäisistä kesäisin pussukka Samuji, toiseen korvaan sujahtava, näennäishuoliteltua vaikutelmaa henkivä veistoksellinen korvakoru & Other Stories.

lomajuttuja: suojaudu

Aurinkovoiteen käytön tärkeydestä on valistettu toivottavasti riittämiin jo muiden tahojen toimesta.

Jos ei ole vieläkään mennyt jakeluun, toista perässäni:
1) ihosyöpä
2) rypyt
3) maksaläiskät
4) eli nyt sitä aurinkorasvaa pintaan niinku olis jo.

Itse kaipailen aurinkovoiteilta korkean suojakertoimen lisäksi tahmatonta tunnetta. Pidän kyllä voiteiden ja -öljyjen ihon pintaan jättämästä himmeästä kiillosta, se näyttää auringossa kauniilta. Mieluusti en kuitenkaan liimautuisi aurinkorasvasta tuoliini ja haluaisin, että se kesämekkonikaan ei olisi hetkessä kammottavilla öljyläikillä aurinkovoiteen vuoksi.

Algamariksen suihkutettavat aurinkosuojatuotteet jättävät mielestäni ihon pinnan kauniin kuultavaksi, mutta eivät tuo kaupanpäällisinä rasvaista, tahmaista tunnetta. Tuotteet ovat lisäksi luonnonkosmetiikkaa, joka on tässä(kin) yhteydessä hyvä juttu paristakin syystä. Ensinnäkin Algamariksen aurinkosuojatuotteista saa iholleen välittömästi toimivan fysikaalisen suojan, sillä ne perustuvat auringonsäteitä hajottaviin, heijastaviin mineraalisuodattimiin. Sertifioiduista luonnonkosmetiikan aurinkosuojista ei siis löydy ympäristölle ja terveydelle haitallista nanoteknologiaa. Tästäpä syystä luonnonkosmetiikan aurinkosuojat ovat myös rannoista ja uimisesta nauttivien vesipetojen palvelus paitsi itselleen, myös ympäristölle. (Nämä kyseiset ovat kun ovat vielä vettä hylkiviäkin..!)

Vielä muutama vuosi sitten luonnonkosmetiikan aurinkosuojat jättivät jälkeensä aika tuhtia, valkoista pintaa, mutta viimeistään näiden tuotteiden myötä voinemme todeta rantamuumiefektin olevan mennyttä maailmaa. Tunnustan, että itse olin aiempien kokemusten perusteella superskeptinen, mutta sainpahan yllättyä positiivisesti ja syödä sanani – nämähän ovat todella kelpo kamaa!

Itse käytän tuota hieman matalamman suojakertoimen (SPF30) voidetta ensisijaisesti vartalolle ja nautin suunnattomasti sen kesäisestä, trooppisesta kookostuoksusta. Kasvoille puolestaan valitsen hajustamattoman, korkeamman suojakertoimen (SPF50+) voiteen. Molempia voi kyllä käyttää niin kasvoille kuin vartalollekin, eikä tämä aurinkovoide ole valunut minulla silmiin vaikkei erityisesti kasvoille tehty olekaan! Neroutta.

Aurinkoisen päivän viimeistelen kevyellä, viilentävällä After Sun -emulsiolla, joskin olen näillä leveysasteilla käyttänyt aftersun-tuotteita loppukesästä toisinaan ihan tavallisena kosteusvoiteenakin. Aina kun ei vain aurinkoisia päiviä riitä niin että kaikkia purkkeja saisi ajallaan tyhjiksi…

Helteisiä terassi-, ranta- ja kaupunkilomapäiviä – ehkä näitä muutamia vielä tähän kesään saadaan!

*

Algamaris Spray SPF 30 / SPF 50+ / After Sun -fluid -tuotteet saatu testiin PR-toimistolta, kaunis kiitos! Algamaris-tuotteita myyvät mm. Biodelly ja Ruohonjuuri.

Bikiniyläosa Weekday

lomajuttuja: nuku

Hei lomalainen: nuku! Hyvällä omallatunnolla, vaikka kellon ympäri. Hyvin ja paljon kannattaa pyrkiä nukkumaan tietysti ympäri vuoden, mutta lomakölleissä on mahdollisuus herätä siihen lauantaiaamuista tuttuun ”ei kiirettä, ei suunnitelmia” -fiilikseen vaikka joka päivä.

Mutta ennen kuin simahdat:

1) Meikit pois!

Harvoissa asioissa olen niin ehdoton kuin tässä: meikit naamalla ei nukuta. Ihan sama miten myöhään (tai aikaiseen) meni, sinnittele hereillä vielä kasvojenpesun ajan. Jos ajatus tuntuu aivan ylitsepääsemättömän vaikealta, sijoita yöpöydälle pakkaus kasvojenpuhdistusliinoja: tällöin voit puhdistaa kasvosi (no, ainakin kevyestä ehostuksesta) vaikka vaaka-asennossa, silmät suljettuina, unen ja valveen rajatilassa.

Omat lemppariliinani 100% biohajoavasta puuvillasta valmistaa Neal’s Yard Remedies, joiden raikkaan ja zen-tuoksun takaa löytyy antioksidanttirikasta valkoista teetä sekä kosteuttavaa, rauhoittavaa aloe veraa.

Käteviä myös festarireissuille, mökkiolosuhteisiin (koska kasvot kannattaa illalla puhdistaa vaikkei meikkiä olisi päiviin nähnytkään) sekä käsilaukkuun kaikenlaisten kesäisten ex tempore -tilanteiden varalta.

2) Iltateen aika

Kesällä ei juuri kuumat juomat kiinnostele, joten korvataanpas iltatee tällaisella ulkoisesti nautittavalla, viilentävällä ja kosteuttavalla teesuihkeella. Ha! 

Neal’s Yard Remediesin suihkutettavasta kasvovedestä löytyy valkoista teetä, aloe veraa, eteerisiä öljyjä sekä salaisia huuhaalemppareitani eli Bachin kukkaisterapiatippoja. Tässäpä täydellinen kaveri vaikkapa noille puhdistusliinoillekin: kasvovesi kosteuttaa ja viimeistelee puhdistuksen palauttaen ihon pH-arvot kohdilleen ja valmistelee ihon voiteelle.

Itse väittäisin, että kasvoveden reilulla ja säännöllisellä käytöllä saa ihonsa heittämällä tyytyväisemmäksi ja paremmin voivaksi – jos et usko, kokeile itse. (Tai kysy Katjalta: meitä Katjan kasvovesilahkoon käännyttämiä alkaa olla jo mitä melkoinen – mutta varsin hehkuvakasvoinen! – lauma..)

Ja onhan tämä nyt aika ihana pullo käsilaukussakin kanniskeltavaksi.

3) Hellyyttä ja hoivaa auringossa siristellyille silmille

Silmänympärysvoide on kuluneen vuoden aikana viimein vakiintunut päivittäisessä käytössä olevien tuotteiden joukkoon. Toivottavasti saan hyvillä tuotteilla ja tinkimättömän säännöllisellä käytöllä vielä kirittyä noita lintsattuja vuosia takaisin…

Kesäpäiviin ja -öihin sopii mielestäni mitä mainioimmin tällainen kosteuttava, viilentävä ja kiinteyttävä geeli, joka ei takuulla valu silmiin auringon lämmöstäkään. (Ainakin kaikki piilareiden käyttäjät tietävät, mitä tarkoitan! Hyi.) Mitä mainiointa seuraa niin aurinkolasien kuin unimaskinkin alle, siis.

Rentoja hetkiä niin lomalaisille, lomiaan odotteleville kuin levänneinä töihin palanneillekin!

*

Neal’s Yard Remedies -tuotteet Organic Facial Wipes / White Tea Facial Mist / White Tea Toning Eye Gel saatu testiin maahantuojalta – lämmin kiitos! Tuotteita pääsee hypistelemään esim. Sokoksella tai Joliessa.