lomajuttuja: pikafreesaa

Kuka jaksaa kesällä meikata?

No, esim. minä, koska minusta meikkaaminen on ihan sairaan kivaa, rentouttavaa, terapeuttista ja jollain tapaa luovaakin puuhaa, joten en ikinä koe sitä mitenkään ikäväksi saatika velvollisuudeksi.

Mutta tavat ja tuotteet vaihtuvat kyllä sesonkien mukaan: kesällä kaikki raskas on pannassa, nyt tekee mieli vain kevyesti kimmeltää ja kuultaa.

1) Shine bright like a diamond (ja kuuntele tätä biisiä päässäsi koko loppupäivä!)

Muutamina päivinä olen vastoin kaikkia tapojani jopa skipannut meikkipohjan täysin ja sivellyt poskipäille, kulmaluulle, silmien sisänurkkaan ja huulten amorinkaaren ylle kuultavaa hohtovoidetta. Suosikkini on tietysti tämä Glossierin Haloscope, jota tilasin netistä Kaliforniaan perustamani virtuaalipostilaatikon avustuksella, koska olenhan maaninen Into The Gloss– ja Glossier-fanityttö. Tilasin tietysti molemmat sävyt – helmiäishohtoisen Quartzin sekä kulta-pronssisen Topazin – joista jälkimmäinen on ehdottomasti se kesäisempi vaihtoehto.

2) Pientä punaa

Huulipuna varmasti näyttäisi hyvältä kesälläkin, mutta huolettoman kesähuitelijan valinta on kevyesti sävytetty huulivoide. Pidän kirsikoista (ja kirsikkaesanssistakin!), joten Glossierin kirsikanpunainen tuubi on minulle varsin mieluisaa kesäseuraa. Loistava ja hieman helpommin saatavilla oleva vaihtoehto tälle löytyy esim. Tata Harperin valikoimista.

3) Tuoksu taivaalliselta

Ilman tuoksua en osaa enkä halua lähteä oikein minnekään. Eikä enää onneksi ikinä varmasti tarvitsekaan, kun löysin nämä Sabé Massonin puikkomuotoiset tuoksut!

Alkoholittomat, luonnonkosmetiikkapohjaiset (joskin synteettisesti hajustetut) voidehajuvedet on pakattu pahvisiin ”huulirasvatuubeihin”, jotka eivät montaa grammaa käsilaukussa paina. Tuoksut ovat melko kevyitä, mutta tietysti helposti tarpeen tai tahdon mukaan lisättävissä. Sabé Massonin tuoksuista valtaosan haistelleena väittäisin tuoksujen olevan oikeasti myös mitä melkoisen mielenkiintoisia: mitään äklömakeita karkkituoksuja tai toisiaan toistavien lentokenttäankeustuoksujen jatkeita en vaihtoehtojen joukosta löytänyt.

Tässäpä edullinen (n. 27 € / kpl) kesä- tai reissukaveri, jonka saat halutessasi kulutettua loppuun ennen syksyyn ja vakavampaan syystuoksuun siirtymistä. Laajan valikoiman tuoksuja pääsee testaamaan esim. Kampin Ruohonjuuressa (oh yes!). 

*

Kosmetiikkatuotteet Glossier ja Sabé Masson, kesäisistä kesäisin pussukka Samuji, toiseen korvaan sujahtava, näennäishuoliteltua vaikutelmaa henkivä veistoksellinen korvakoru & Other Stories.

glossier testissä

Hieman reilu vuosi sitten kohkasinkin jo Glossierista – siis maailman parhaan ja noin muutoinkin kaikin puolin upeimman kauneussivuston Into The Glossin omasta kosmetiikkasarjasta.

Meikkeihin päin hivenen kallellaan olevana ja lähtökohtaisesti kaikkea ITG:n koskemaa fanittavana minulle oli tietysti itsestäänselvyys tilata yksi kappale kaikkea Glossierin ikinä valmistamaa odottelemaan saapumistani hotellihuoneeseen, kun kävimme New Yorkissa syyskuussa.

Odotuksethan näiden suhteen olivat tietysti korkealla: näiden purkkien sisältöä on ymmärtääkseni viilattu kasaan todellisten kosmetiikkanörttien intohimolla ja ammattitaidolla.

Mitäpä siis tuumasin Glossierin ekat tuotteet niputtavasta Phase 1 -setistä?

Voiteissa (Priming Moisturizer, Balm Dotcomminut yllätti niiden neutraali, perusvoidemainen tuoksu. This is it?! Pitkälti luonnonkosmetiikan voiteiden parissa viime vuodet viettäneelle sarjan apteekkimainen lähestyminen rasvoihin oli jonkinasteinen järkytys. Kamoon – purkeissa on vaaleanpunaista, teette hassuja tarroja ja teillä on kujeilevaa (joskin silti ylicoolia) mainontaa, mutta voiteet tuoksuvat Aqualanilta!?

No, mikäpä se siinä: molemmat kun tekevät minkä lupaavat. Kosteusvoidetta olen tyytynyt käyttämään vain päivisin ja meikin alla, kun yhdistän tuon voiteen nimen priming-etuliitteen moiseen tarkoitukseen suunnitelluksi. Imeytyy hyvin, meikkivoide levittyy tämän päälle hyvin, naama ei tunnu rutikuivalta.. Mutta suoraan sanottuna: parasta tässä on tuubi sekä se, että tämän käyttäjänä tunnen olevani osana taianomaista Into The Gloss -kulttia.

Balm Dotcom puolestaan näyttää ja tuntuu tuubista pursotettavalta vaseliinin ja kookosöljyn sekoitukselta – jota se siis ei suinkaan ole, mutta koostumusta en teille osaa oikein muutenkaan selittää. Oikeasti pikkuruisesta tuubista löytyy mm. mehiläisvahaa, risiiniöljyä sekä lanoliinia. Tönkköä monitoimivoidetta voi siis käyttää huulirasvana, kuivien kohtien kosteuttajana tai miten vain keksiikään, mutta itse olen huomannut voiteen olevan kerrassaan yliveto kuivien ja tikkuisten kynsinauhojen lepyttelijänä. Mainittakoon, että upeinta tässäkin on pakkaus. ”Käsilaukusta kasuaalisti kahvilan pöydälle” -kamaa, sanoisin. (Tästä voiteesta olen muuten kokeillut myös kookoksentuoksuista kesäversiota – same same, mutta ehkä vielä hieman söpömpää.)

Soothing Face Mist? Mmmm, lempituoksuani ruusua! Käytän paljon kasvovesiä ja -suihkeita, mieluusti siis tätäkin. Viime aikoina olen lutrannut lähinnä 100% kukkaisvesillä, mutta tästä pullosta löytyy ruusuista puristellun lisäksi myös kosteuttavaa glyseriiniä sekä aloeta. Ei huono, mutta mainitsinko jo, että tässäkin on muuten todella kiva pakkaus?

Itselleni setin ehdottomaksi kohokohdaksi muodostuikin Perfecting Skin Tint sävyssä Medium, joka on kaikkea mitä toivoin – ja vielä hieman enemmän. Liruin koskaan kokemani meikkivoide – tai meikkineste! – ei varsinaisesti peitä mitään, mutta se tasoittaa värin ja häivyttää läikät niin, että lopputulos näyttää meikittömältä ja megaluonnolliselta. (Okei, omat kasvoni kyllä näyttävät meikittöminäkin megaluonnollisilta, mutta eivät ehkä sillä toivomallani tavalla.) 

Suosittelisinko? No, jos itse pääsisin kehittelemään parhaita kosmetiikkatuotteita ikinä, saattaisin painottaa hieman eri asioita, mutta kokeilemisen väärti tämä kitti ehdottomasti oli. Projektia seuranneena ja saittia uskollisesti lukevana Glossier-hommaan oli tietysti pakko päästä osalliseksi. Mikään tuotteista ei onneksi ollut myöskään mikään megalomaaninen pettymys, vaikken jokaista kokeilemaani olekaan maanisesti hamstraamassa seuraavilta jenkkireissuiltani.

Glossierin kesä-pop-up-shop oli muuten reissumme aikana avoinna viimeistä päivää, joten piipahdin siellä täydentämässä hieman Skin Tint -varastojani, ostamassa tuliaisia sekä yritysvakoilemassa pamahtamalla ensin väärästä ovesta sisään ja astelemalla suoraan Into The Glossin toimitukseen. Vannon: jos vain olisi ollut läppäri mukana, olisin muina Ketosina kaivanut sen esiin, istunut alas ja jäänyt esittämään työntekijää. Yes yes, I know beauty!

Glossierin tuotteita ei toistaiseksi toimiteta Suomeen, mutta pahimpaan it-kosmetiikka -himotteluun auttanee Net-A-Porterista löytyvä Balm Dotcom 3 pack, 40 €.

(ps. Olen tässä testaillut myös merkin Mega Greens Galaxy Pack– sekä Moisturizing Moon Mask -naamioita, mutta koska tämä postaus alkoi vaikuttaa suht maaniselta meiningiltä jo noin toisessa kappaleessaan, katsoin parhaaksi säästää jotain hieman myöhempäänkin.)

glossier

www.glossier.com

Ainahan nämä meikkihommat ovat saaneet minut innostumaan, mutta näiden kohdalla meinaa jo happikin loppua. Lempparikauneusblogini (ja todennäköisesti myös sinun…) Into the Glossin luoja Emily Weiss pykäsi kasaan oman kosmetiikkasarjansa, jonka näkeminen sai kaikki kylppärin kaapissa majailevat kosmetiikkapurtiloni vaikuttamaan niin nähdyiltä.

Ensimmäiseen Glossier-satsiin tehtiin kasvosuihketta, kosteusvoidetta, tönkömpää salvaa sekä kevyttä meikkivoidetta. Ai niin, sekä ihan helkkaristi brändäystä, kaunista kuvaa sekä nättejä pakkauksia.

Kosmetiikka + tarina + jokseenkin ajan hermolla oleva graafinen ilme + hippunen hauskanpitoa = hetimulletännekaikkinyt.

Mutta komeista kuorista huolimatta uskon tuotteidenkin olevan varsin pätevää tavaraa: onhan niiden takana tyyppi, jonka suosituksesta olen oikeastaan nuo kaikki aiemmatkin lempparini ostanut.

Näitä silmäkarkkeja ei Jenkkilän rajojen ulkopuolelle vielä toimiteta, mutta jos olet sattumoisin matkaamassa New Yorkiin ennen marraskuun alkua, voit käydä hakemassa itsellesi sekä allekirjoittaneelle pussukalliset Glossieria merkin pop up -liikkeestä (123 Lafayette St.). Pliis.

Kuvat glossier.com + instagram.com/glossier