Arkisto heinäkuu, 2009

kirppikselle

31.7.2009, Klo 21:40 | Kirjoittanut

Huomenna kirppikselle myymään. Molemmat tyhjensivät vaatekaappejaan lievästi sanottuna kovalla kädellä.

Pari vuotta sitten ramppasin kirppiksellä jatkuvalla syötöllä. Joskus kirppiksellä tuli pojotettua jopa parina viikonloppuna kuukaudessa. Omaa myytävää ei välttämättä ollut aina niin paljon, mutta aktiivien seuraksi tuli lähdettyä lähes aina pyydettäessä. Sitten iski kyllästyminen. Omista vaatteistaan ei kuitenkaan ihan jokaiseksi kirppisviikonlopuksi löytänyt myyntiin menevää ainakaan sellaisia määriä, että reissuista olisi tullut kovinkaan tuottoisia. Kulutettu aika ja aikaansaatu väsymys tuntuivat liian suurelta saavutettuun hyötyyn nähden. Yleensä sai sentään omat pöytärahansa takaisin, aina ei sitäkään.

Aikaiset aamuherätykset viikonloppuisin muiden juhlittua edellisen illan tuntuivat toisinaan siltä, että olisi jäänyt jostain paitsi pahemman kerran. Kun toiset nauroivat illan tapahtumia ja tilailivat pizzaa, seisoin hymyilemässä rättipoikkiväsyneenä vilpoisassa hallissa vanhojen tavaroideni keskellä. No, onneksi löytöjä tuli tehtyä, omat kamppeenikin löysivät uusia, onnellisia omistajia. Se kerta, kun satuin löytämään aidon Mulberryn A4-kokoisen, 90-luvun olkalaukun viiden euron nimellistä korvausta vastaan korvasi kaikki ankeat aamuherätykset, kärsimykset Valtterin nuhjuisessa vessassa ja evääksi nautitut, elmukelmuun käärityt vettyneet sämpylät.

Noin vuoden kirppistauon jälkeen myytävää taas riittää. Kaapistani sai poistua joka ikinen aiemmin vapauttavan tuomion saanut vaatekappale. Kymmenet kotikäyttöön jemmatut t-paidat, vuosien takaiset lempihameet ja -farkut, uutta tulemistaan odottaneet kengät. Missään ei välttämättä ole mitään varsinaista vikaa, ne eivät vain enää tunnu omilta.. Jos olivat koskaan sitten oikein tuntuneetkaan.

Elämä nyt vaan sattuu olemaan liian lyhyt, että kenelläkään olisi varsinaisesti varaa käyttää muita vaatteita kuin sellaisia, joita todella rakastaa. Kädenlämpöinen ei vain riitä, se on joko täyttä rakkautta tai sitten kiertoon.

Kirppikselle 1.8. - 2 rinkkaa, 1 matkalaukku, 1 jättikassi ja random kassi. Huh.

Jos jotakuta kiinnostaa antaa vaatteillemme uusi mahdollisuus uudessa, rakastavassa kodissa, omat tulevat lempparinsa voi kohdata huomenna lauantaina 1.8. Valtterista pöydässä 869. Tavaraa on paljon (kuten kuvasta näkyy) niin miehille kuin naisille. Tarkoituksenamme on lähinnä saada vaatekaappeihin tilaa, jotta ne omat lempivaatteet saisivat ansaitsemansa tilan. Halvalla lähtee, siis.

Tyhjemmästä kaapista kun löytää helpommin juuri sen paidan, jonka juuri tänään haluaa päällensä pukea. Joskus vähemmän vain on enemmän.

the sartorialist feat. antonio picardi

30.7.2009, Klo 20:32 | Kirjoittanut

Vähän aikaa sitten pistettiin Scott Schumannin kirja ennakkotilaukseen. Kirja julkaistaan 12. syyskuuta ja maltan tuskin odottaa, että kirja saapuu postissa. Joudumme varmasti heittämään kolikkoa siitä, kumpi pääsee lukemaan sen ensimmäisenä.. Tai sitten luetaan sivu kerrallaan, päät vierekkäin. Hmm.. Vai pitäiskö lukuoikeudet ratkaista blogipostauskilpailulla? Se meistä, joka on postannut enemmän juttuja kun kirja saapuu, voittaa oikeuden lukea sen ensin (ja kiirehtimättä).

The Sartorialist kuuluu minullakin niihin blogeihin jossa vierailen lähes päivittäin ihastelemassa niin ihmisten pukeutumista kuin myös hienosti otettuja kuvia. Tämä kuva on omasta mielestäni yksi blogin parhaista hetkeen.

Antonio Picardi
Moitteeton tyyli päästä varpaisiin. Fact.

30/07/09

30.7.2009, Klo 14:00 | Kirjoittanut

30/07/09

Paita Stella McCartney for H&M
Farkut Dr. Denim
Kengät Whyred

Paita on todellinen alelöytö vuosien takaa. Köyhällä opiskelijalla ei sattunut olemaan tilillä ylimääräistä syksyllä 2005, kun Stellan mallisto tuli kauppoihin. Paidan ostin myöhemmin puoleen hintaan Hennesin aletangolta, osittain varmaan häivyttääkseni katkeria muistoja ilman jäämisestä malliston myyntiintulopäivänä.

Käyttämättähän se jäi, sillä pari vuotta sitten tällaiset ylisuuret paidat tuntuivat pottusäkeiltä joita ei voinut käyttää ilman että vyötäröä yritti taikoa esiin leveiden vöiden avulla. Koska paidan etuosa on huomattavasti takaosaa lyhyempi, pussitti paita vyötettynä holtittomasti yhdestä kohtaa, mutta kiristi toisesta. Viime syksynä iskeneeseen puuteriroosan kaipuuseen löysin vastauksen kun muistin, mitä vaatekaappini tangolla roikkuukaan. Ilman turhia vöitä paidan väljä leikkaus pääsee oikeuksiinsa, se tuntuu hyvältä juuri tällä hetkellä ja värikin herää eloon mustaan yhdistettynä.

acne aw 09/10

29.7.2009, Klo 20:01 | Kirjoittanut

Acnen syysmallistoa on tippunut hiljakseltaan nettikauppaan viime viikkojen aikana. Nyt tarjolla näyttäisi olevan jo melkoisen paljon syysvaatetta niin miehille kuin naisille, totuttuun tapaan tavaraa tullee lisää vielä syksyn mittaan.

Koska kaikkea ei voi saada, pitää valita suosikit.

Acne New Standard aw 09/10

Tummansinisen sävyjen ja hiilenmustan liitto on alkanut kiehtomaan vuosien alitajuisen karttelun takia. Kun olin nuorempi ja ns. “vaikutteille altis”, joku kertoi minulle, ettei mustaa ja tummansinistä tule koskaan yhdistää. No, jos yrittää yhdistää esim. mustan pikkutakin ja tummansiniset puvunhousut toivoen, ettei kukaan vaan huomaa sävyeroa, pitää väite ehkä paikkaansa. Harkitusti yhdisteltynä sinisen ja mustan sävyt tuovat pelkistettyyn asuun kaivattua maustetta. Ja harmaa, se on näiden värien kaveri.

Acne Atacoma Black Shoe

Myyntiversio ylemmän kuvan kengästä on huimasta kiilapohjastaan huolimatta hopeapohjaista kuvausversiota maanläheisempi. Näitä on pakko päästä sovittamaan – muuten ei tiedä, ovatko nämä paras juttu ikinä vai sittenkin aivan jäätävät Spice Girls -kengät. Kenkien potentiaalinen käyttäjä kasvaisi kiilapohjan ansiosta huikeaan 170 senttimetrin mittaan, sehän se vasta jotain olisikin.

Acne for Men aw 09/10

Toimiva yläosien kerrostaminen miellyttää silmää. Kauluspaita, ohut neuletakki, pikkutakki, harteille paksumpi villatakki päällystakin virkaa toimittamaan. Viileämpinä kesäpäivinä on jo ehditty kokeilemaan kauluspaidan, ohuen merinovillatakin ja collegekankaasta valmistetun pikkutakin yhdistelmää, siniharmain sävyin. Ylläolevassa kuvassa on inspiraationlähdettä kerrakseen, jos skipataan nuo mystiset löysät kalsarit ja kuvitellaan housuiksi allaolevat chinot.

Acne Pal Sharp Blue Chinos

Taloudessamme pikavisiitin suoritti musta pikkutakki. Edellisestä mallistosta omalle tangolle eksyi peräti kaksi samanlaista, sinimeleerattu ja harmaameleerattu. Edellisen kauden pikkutakit ovat ohutta, supermiellyttävää collegekangasta, netistä tilattu musta oli tweediä. Tässä tapauksessa tweed tarkoitti ihmeellistä pistelevää, nyppyyntyvältä vaikuttavaa, keinokuituisen oloista kangasta. Takaisin tehtaalle.

(kuvat Acne)

viimeinen silaus

28.7.2009, Klo 19:36 | Kirjoittanut

Parhaimmillaan taidelasiesineistä läpi menevät, kukkasilta tuoksuvaa ja litrahinnaltaan pöyristyttävän kallista litkua sisältävät pullot muodostavat kauniita asetelmia kampauspöydille tai kylppärin kaappiin. Alkoholin, kukkaisuutteiden ja synteettisten tuoksujen muodostama neste muuttuu suihkenapin painalluksesta iholle matkatessaan mielikuviksi, muistoiksi, glamouriksi ja jopa osaksi minäkuvaa. Ehkä vain nainen voi tämän ymmärtää.. Eikä välttämättä meistäkään jokainen.

Vaikka hajuvesi on näkymättömyytensä vuoksi päivittäisen pynttäytymisrutiinin päällisin puolin vähäpätöisin osa, ainakin allekirjoittaneella on jotenkin kummallisen alaston olo, jos oma tuoksu pääsi unohtumaan ennen ovesta ulos ryntäämistä. Takana on sitä paitsi tämän asian suhteen hieman tuskaisissa merkeissä kulunut heinäkuu. Oma tuoksuni loppui, sitä ei myyty Helsinki-Vantaalla, ei Charles de Gaullen lentokentällä ja Stockakin oli poistanut tuoksun valikoimistaan. Kicksistä olisi kyllä löytynyt, mutta pihiyksissäni en ollut valmis maksamaan siitä siellä pyydettyä summaa.

Ratkaisun keksimistä ja tilipussia odotellessani hölväsin ranteisiin ja kaulalle milloin mitäkin tuoksunäytettä, joka laatikoideni pohjalle oli vuosien varrella päätynyt. Toivoin jopa keksiväni näiden joukosta jonkin ratkaisun, johon rakastua - miksi olla naimisissa tuoksun kanssa, jota ei edes saa juuri mistään? No, tuoksunäytteiden joukossa oli kukkaista, vetistä ja mystistä, muttei mitään omaa.

Stella McCartney: Stella + Stella Rose Absolute

Jonkin verran vaihtelua kaipaan kuitenkin minäkin. Jumitettuani Stella McCartneyn Stella-tuoksussa vuodesta 2005 lähtien suostuin nappaamaan viime kevään Portugalin reissulta mukaani kyseisestä tuoksusta kevyemmän Sheer-version. Talven ja kevään aikana lotrasin vielä menemään pari pikkupulloa perinteistä versiota, kunnes hetken huumassa ja tuoksunkipeänä tilasin Strawberrynetistä tuoksustani tuhdimman version, Rose Absoluten.

Toimii ja tuntuu omalta, myös tämä tummempi versio tuoksusta. Vaikka olen itse tullut tuoksulleni vuosien varrella varmaan jo hieman hajusokeaksi ja saatan suihkuttaa hajuvettä ylleni kerralla hieman liikaa, tuoksua suihkutellessani minulle tulee kotoisa olo. Siinä on mukana muistoja – tuntuu, että juuri tältä minun kuuluukin tuoksua. Voi olla, että joku muukin jo yhdistää tämän tuoksun mielessään juuri minuun.

Stellassa on runsaasti ruusua, mutta se ei silti ole imelä tai ärsyttävän pirteän kukkainen. Se on pehmeä, tavallaan sensuelli ja voimakaskin olematta kuitenkaan ole mikään hengenahdistusta aiheuttava rouvatuoksu 80-luvulta. Se ei ole liian tyttömäinen, kesäinen, talvinen, juhlava tai arkinen. Se on täydellinen – minulle.

Clean Perfumes: Shower Fresh, Warm Cotton, Fresh Laundry

Jumitus siis jatkukoon, vaikka myös Cleanin tuoksuissa jokin minua puhuttelee ja tietyllä tavalla olisin valmis myös vaihteeksi kokeilemaan olisiko minulla useampia tuoksupersoonia. En vain ole vielä osannut päättää, olisinko Suihkunraikas, Lämmin Puuvilla vai Puhtaat Pyykit. Päätöstä on helppo lykätä, kun muistelee kummallista kuukautta ilman pullosta suihkauteltavaa ominaistuoksuaan.. Moisia puutostiloja on pyrittävä jatkossa välttämään.

(kuvat Strawberrynet, Clean Perfumes)

la cordonnerie anglaise

28.7.2009, Klo 18:20 | Kirjoittanut

Yritän jatkossa olla vajoamatta aivan liian syvälle kenkäsuohon ja kirjoittamaan joskus myös muulle vartalolle tarkoitetuista vaatteista. Jos joku kuitenkin havittelee kengänkiillottajan uraa tai jos jonkun kenkäfetissi on päässyt todella pahaksi, niin La Cordonnerie Anglaisen esiliina voisi olla etsimänne vastaus. Se on ostettavissa The Bureau Belfast-nimisestä kaupasta ja hintaa essulla on hieman vajaat 300 euroa. Hintaan kuuluu kengurutaskulla varustettu esiliina tummanruskeasta nahasta ja vieläpä oikein kuusi kenkäharjaa. Noh – vaikka tuo hauska onkin, en ole niin ihan niin hullu, että tilaisin..

Apron

lauantaina

27.7.2009, Klo 20:31 | Kirjoittanut

Lauantaina lähdimme ystävän muuton jälkeen ulos ja ulkoiluttamaan perjantaina saapuneita Whyredin kenkiä. Aamun raahaamisen ja porraskiipeilyn jäljiltä farkut tuntuivat turvalliselta ja luontevalta jatkumolta puuhantäyteiselle päivälle. Topin mielenkiintoisuus ei valitettavasti oikein välity tästä kuvasta; se on vasemmalta puolelta pidempi ja sen sivusaumassa on tasku. Topille saa uuden ilmeen kiskomalla taskupussin ulos ja sitomalla sen pienelle solmulle.

Lauantai 25.7.2009

Toppi Peter Jensen, Wunderin aleista
Farkut April 77
Kengät Whyred
Ranteessa kasa sälää, hopeaa ja nahkaa

(Niin, ja lattialla olevia skumppapulloja on tuhottu tasaisesti useamman kuukauden aikana…)

mokkakärlek

27.7.2009, Klo 19:46 | Kirjoittanut

Mainitsin aiemmassa postauksessa kolmista Opening Ceremonyn kengistä, jotka tuli tilattua Farfetch.comin alennusmyynneistä. Ohessa näytillä kaksi kenkää, mustia broguesejani en ole vielä onnistunut vangitsemaan kameran linssillä.

Kumpikaan näistä pareista ei ehkä ole ihan niitä jokaisen päivän kenkiä, mutta toimivat mukavasti piristämään pelkistettyä ja kikkailematonta asua. Siniset kiiltonahkakärkiset mokkakengät toimivat kivasti muutamien farkkujeni kanssa, harmaa pari tuli hyvin toimeen valkoisen (ei todellakaan housuihin tungetun) kauluspaidan ja beigejen chinojen kanssa.

Kaikissa pareissa on nahkapohjat, joten ennen kunnon käyttöönottoa täytyy tehdä visiitti Erottajan Suutariin ja teetättää kenkiin kumipohjat syksyä vastustamaan. Toisaalta, mokka ja sade…

Opening Ceremony Suede

Farfetch on shop-in-shop netissä, joka yhdistää muutaman kymmenen kaupan tuotteet niin Lontoosta, Milanosta ja Kööpenhaminasta. Esimerkiksi b store Lontoosta, Henrik Vibskovin the V-store ja Six London löytyvät saman katon alta. Konsepti on hauska, toimiva ja sopii hyvin varsinkin haaveiluun sekä näin ale-aikana myös löytöjen etsimiseen. Ei kuitenkaan kannata innostua ostamaan liikaa ellei ole valmis maksamaan UPS:lle 16 euroa per paketti  – kaikki tuotteet postitetaan ja veloitetaan omana pakettinaan, vaikka tuotteet tilaisi yhdestä ja samasta Farfetchin alla toimivasta liikkeestä. Ennen tilaamista kannattaa siis tarkistaa, josko liikkeellä joka tarjoaa himoitsemiasi tavaroita sattuisi olemaan oma, itsenäinen nettikauppansa, josta tavarat tulisivat samassa paketissa yksillä postikuluilla.

toimivia työkaluja

26.7.2009, Klo 22:32 | Kirjoittanut

Saattaisi kuvitella, että pinseteillä ei voi olla kovin suurta eroa keskenään. Kaikki näyttävät suhteellisen samalta, ovat valmistettu teräksestä ja niitä käytetään pääasiallisesti kulmakarvojen nyppimiseen. (Niin, ja yleensä ne ovat myös hukassa ja löytyvät pitkän penkomisen jälkeen joko meikkipussin pohjalta tai jostain todella hämmentävästä ja epäloogisesta paikasta.) Sitten, kun on tarpeeksi lukenut lehdistä ja netistä kehukirjoituksia ja ylistyssanoja Tweezerman-pinseteille, sortuu tilamaan oman parinsa ja kokeilee niitä tositoimissa, tajuaa että erot pinsettienkin välillä voivat olla valtavia.

Kai tiedät tunteen, kun sinnikkäästi väärään paikkaan kasvava kulmakarva alkaa pilkistämään ihon alta ja näkyy ärsyttävänä, pienenä mustana pisteenä? Ainakin minä hävisin taistelut näitä maailman mitättömimpiä, mutta silti suhteellisen raivostuttavia ongelmia vastaan entisillä työkaluillani joka ikisen kerran. Karvasta ei saanut otetta ennen kuin se oli saanut kasvaa sen pituiseksi, että joku muukin sen olisi saattanut jo huomata.

Tweezerman Slant Tweezer

Tweezermaneissa pinsettien kärjet ovat terävät ja tarpeeksi ohuet. Litteällä puolella saa nypittyä kulmat muotoon tuskattomasti ja terävillä kärjillä saa napakan otteen hankalista tapauksista. Tweezermanhan tarjoaa tuotteilleen myös elinikäisen ilmaisen teroituksen – ihan kätevää, jos jaksaa lähettää pinsettinsä kirjattuna kirjeenä USA:an ja odottaa niitä palautuvaksi yli 6 viikkoa.. No, kun omistani aika jättää, taidan suosiolla vain valita itselleni uudet Slant Tweezerit laajasta väri- ja kuviovalikoimasta.

Tweezerman Deluxe Nail Clipper Set

Samalla, kun pinsetit tilattiin lookfantastic.comista, heitin ostoskoriin edullisen kynsileikkurisetin miehen käyttöä varten. Näissäkin ero vanhaan käytössä olleeseen perusleikkuriin oli kuin yöllä ja päivällä – terävät ja napakat leikkurit katkaisivat kynnen, entiset taivuttivat kynnen murtumispisteeseen. Arjen luksusta parhaimmillaan, kun päivittäiset pikku asiat yksinkertaisesti toimivat.

(kuvat Tweezerman)

acne + rizzo

24.7.2009, Klo 23:28 | Kirjoittanut

Huuuh huh.

En ole vuosiin kokenut saappaita omaksi jutukseni, johtuen kenties 2000-luvun alkupuolella päivittäin toistetusta “tunge farkut saappaisiin” -lookista. Liika mitä tahansa on liikaa.. No, vaikka Acnen klassikkosaapas Pistol on jotain tunteita minussa herättänyt, olen päättänyt jättää saappaat suosiolla muiden käytettäviksi. Voi olla, että myös lievästi sanottuna suolaisella hinnalla on ollut osansa siihen miksi en ole jo antanut saappaille toista mahdollisuutta.

Linn sekoitti perjantai-illan pasmat, kun blogista lävähti silmille Acnen ja Rizzon yhteistyössä Pistoleista pätkäisemät nilkkurit.

Acne + Rizzo

Mukavaa, että Acne kykenee Lanvinin jälkeen yhteistyöhön myös hieman maanläheisempien kumppanien kanssa. Toivottavasti kyseiset yksilöt eksyvät näytille myös Helsingin putiikkin. Sillä näitähän voisi jopa harkita…

(kuva lainattu Linnin blogista)