32

32 kappaletta
2h 31min

Täytin tänään 32 vuotta, joten kokosin sen kunniaksi 32 kappaleen ”32”- soittolistan Spotifyhin.

Listalla on niin artisteja/bändejä, jotka ovat muovanneet minut tälläiseksi kun olen, kuin myös tämän hetken suosikkikappaleitani.

Kuuntele lista TÄSTÄ.

(Kuva: Mira Willman)

uusin silmin

Kesä on lähtenyt upeasti käyntiin, ajoissa ja lämpimästi! Itse olen täysin tapojeni vastaisesti dumpannut sukkahousut jo pari viikkoa sitten – heti sinä ensimmäisenä lämpimänä päivänä, yleensä olen odotellut siihen viimeiseksi osoittautuneeseen. Toissapäivänä ylläni oli t-paita, tänään kuljin sandaaleissa – terassille. Mitä täällä tapahtuu! Olen ehkäpä kesäisempi kuin koskaan, ja vielä toukokuussa.

Yllättäneen kesäisyyden kunniaksi olisi tietysti kivaa ottaa Instagramin kuvafeed täyteen ärsyttävän aurinkoisia selfieitä kaikista niistä valoisista ja lämpimältä näyttävistä paikoista, joita yhä talven jäljiltä neonharmaa olemukseni kohtaakaan. Kesäfiilis vähän dippasi, kun jo kahden ekan kuvan jälkeen huomasi, että duuni on tältä erää varsin loppuunsaatettu.

Aurinkolasit! Eihän näihin ajankuvaamme taltioiviin, karkkiaskin kokoisina katseltaviin kuviin juuri muuta mahdu – ja nyt ne ovat kaikissa samat.

Ihan vain jo jälkipolvien vuoksi täytynee täydentää valikoimaa uusilla pokilla, etteivät vain luule internetin arkistoja kaivellessaan kaukaisen sukulaisfrouvan parin kesän muistojen tapahtuneen yhdessä viikonlopussa. Mielestäni täysin perusteltua.

Linda Farrow X Yazbukey -aurinkolasit, 245 €, colette.fr

päämäärätön haahuilu

Miten suhtautumiseni PF Flyersin ja Brooklyn Cirkuksen Rambler -kenkiin on muuttunut:

Eka reaktio – rumat.
Toka reaktio – rumat.
Kolmas reaktio – hmmm..
Neljäs reaktio – on niissä jotain?
Viides reaktio – Katso Inke, eiks oo hienot kengät?

Eiköhän me tiedetä miten tarina päättyy, kun loppuviikosta on palkkapäivä..

Olen luonteeltani utelias eikä englanninkielen sana ramble kuulunut aktiiviseen sanavarastooni, joten googlasin sanan ja sain vastineeksi tämän:

”Ramble: to walk or go from one place to another place without a specific goal, purpose, or direction.”

Päämäärätön haahuilu kuulostaa täydelliseltä kesälomasuunnitelmalta ja sellaiseen käyttöön aion nämä kengät hankkia.

PF Flyers x Brooklyn Cirkus Rambler, £70, superdenim.com