joliella juhlameikissä + arvonta + alekoodi

IMG_0888

Täytyy sanoa, etten ehkä itse olisi uskaltautunut näin tummaa meikkiä tekemään, ainakaan tositarkoituksella juuri ennen juhliin lähtöä. Luulin, että a) en osaisi ja b) ettei se kuitenkaan sopisi. Mutta kuulkaas, voi olla että joskus vielä uskallankin! Ja tämähän oli itse asiassa varsin jees, joten turhaan jännäsin.

Ehkäpä kunnolla tumma silmämeikki olisikin se kaipaamani tekijä, joka nostaisi olemuksen Tärkeän Juhlan™  vaatimalle tasolle. Se sellainen juhlavuus tuntuu nimittäin olevan toisinaan hivenen hankalasti saavutettavissa, kun on päättänyt ettei vaatekaapista löydy erikseen juhla- ja arkivaatteita, vaan kaikki rytkyt on tarkoitettu ensisijaisesti käytettäväksi.

Tämän tummanpuhuvan meikin minulle loihti Jolien Katja, luonnonkosmetiikkatuottein tottakai. Yritin kovasti painaa mieleen Katjan meikatessaan selostamia vaiheita ja vinkkejä jotta voisin jakaa ne eteenpäin, mutta eipä kuulkaas hätää, nyt emme onneksi olekaan minun surkean muistini varassa. Taidokas pensselinheiluttaja nimittäin paljasti salaisuutensa ja listasi tämän meikin vaatimat vaiheet tarkkoine ohjeistuksineen Jolien blogin puolelle. Eiku treenaamaan!

Ammattilainen työssään. Katja <3

Minua vähän pelotti, että meikkituokiokutsuni yhteydessä mainittu ”tumma silmämeikki” tarkoittaisi automaattisesti sellaista markettimeikkimerkkien lehtimainoksissa nähtävää kymmenellä eri helmiäisharmaalla tehtyä, ylipitkillä tekoripsillä kruunattua Hollywood-unelmaa, mutta olisihan minun pitänyt arvata, että Katjan näkemys tummista silmistä olisi tietysti paljon freesimpi ja modernimpi. Pikimustaa sekä aavistus vaaleaa sisäkulmaan – johan toimii, eikä lopputulos ole yhtään mallia missikisat.

Silmämeikin tummempi osa on Zuiin sävyä Black Diamond, sisänurkan vaalea puolestaan saman sarjan Vanilla Frost. Lisäksi silmistä löytyy Terre D’Ocin mustaa, loistavasti levittyvää meikkikynää sekä saman merkin ripsiväriä.

Juuh elikkäs näin.

Pohjustuksen Katja teki vanhalla tutulla Terre D’Ocin BB-voiteella, jonka alle levitettiin Patykan kuivalle iholle suunnattua kosteusvoidetta. Yritän tässä postauksessa pitäytyä meikkipuolella, mutta sen vaan sanon, että tuo voide on muiden testaamieni Patyka-tuotteiden tapaan täysi napakymppi ja olen siihen niin syvästi rakastunut kuin voiteeseen vain voi olla.. Ehkä enemmänkin.

Silmänalusia ja muita lommoja tasoiteltiin Couleur Caramelin peitevoiteella ja pohja kiinnitettiin saman merkin silkkipuuterilla. Kyseinen puuteri on ollut nyt muutaman viikon testikäytössä ja taitaa muuten olla ensimmäinen irtopuuteri, jossa huomaan jotain suurempaa eroa muihin testaamiini. Ensin harmitti, ettei tämän pahvista purnukkaa oikein uskalla kannella käsilaukussaan, mutta sitten tajusin, ettei moiseen olisi mitään syytä – aamulla levitelty puuteri hoitaa hommansa oikein nätisti normaalin työpäivän loppuun asti. Melkoista!

Tummien silmien vastapainoksi poskipunaksi valikoitiin Zuiin heleänvaalea Mango-sävy, joka on vaalealle iholle tai talveksi kalpeneville kerrassaan nappivalinta. Sen päälle Katja tupsautti vielä aavistuksen kesälemppariani, saman sarjan tummempaa Peach-punaa.

Huulille laitettiin kevyellä kädellä Zuiin vaaleaa huulipunaa sävyssä Sheer Peach – ei räväköitä sävyjä tällä kertaa, että saavat silmät olla keskenään pääosassa. Kynsien lakkaus jäi seuraavalle päivälle, kun niin meikkitiimillä, meikkipäällä kuin valokuvaajallakin alkoivat suut napsaa ja tuli äkillinen kiirus maistelemaan Liberty or Deathin inkiväärimartineja. Täydellinen kynsilakka tähänkin settiin olisi ollut Kure Bazaarin vaaleanbeige Corso 22, joka toimii muuten oikeastaan ihan joka lähtöön.

Ei kuitenkaan mitenkään ylidramaattinen look, eihän?

Hyvä oli muuten näillä meikeillä pysyvyys: vaikkemme nyt iltaa pisimmän mahdollisen kaavan mukaan meikin jälkeen jatkaneetkaan, uskoisin että meikkien puolesta näin olisin kuitenkin voinut tehdä. Tämän lookin testaan uusiksi, vaikkapa uhkaavasti lähestyvänä pikkujoulukautena! Sain Joliesta mukaani meikkiin käytettyjä tuotteita ja huomasin heti seuraavana aamuna, että jos tummanpuhuvan silmämeikin jättää pois, loihtii samoilla purkeilla mitä täydellisimmän arkinudemeikin. Kätsää – lisää vain luomiväri jne…

Mutta kuules, voi olla että samaa lookia tai sitten jotain aivan muuta olet kohta testaamassa sinäkin:

Nyt arvotaan nimittäin yhdelle onnekkaalle voittajalle meikkisessio Joliessa! Siellä kasvoillesi suditaan laadukkain luonnonkosmetiikkatuottein, yhdessä sovittavana ajankohtana haluamasi meikki, joko arkeen taikka juhlaan.

Kisaan osallistut vastaamalla tähän kiperään kysymykseen:

Millaisen meikin haluaisit, mikäli onnetar valitsee meikkituoliin juuri sinut?

Vääriä vastauksia ei ole, mutta jonkinlainen vastaus kysymykseen tulisi kuitenkin tämän postauksen kommenttikenttään jätetystä viestistä löytyä. Jätäthän kommentoidessasi sille varattuun kenttään myöskin toimivan sähköpostiosoitteen, josta sinut tavoitamme onnettaren suosiessa. Osoitteet eivät näy muille eikä niitä myöskään käytetä muihin tarkoituksiin saatika luovuteta edelleen.

Kilpailu on käynnissä välittömästi ja päättyy sunnuntaina 27.10.2013 kello 23.59.

Eikä tässä vielä kaikki: mikäli tekisi mieli napata esimerkiksi jokin meikkiin käytetyistä tuotteista omaan pussukkaan tai täydentää kosmetiikkavarantoja muilta osin, kannattaa toimia N-Y-T!

10 % alennukseen oikeuttava alekoodi ”issues” toimii Jolie.fi:n verkkokaupassa tämän viikon sunnuntaihin 13.10.2013 klo 23:59 saakka.

Onnea arvontaan ja mitä mainioimpia shoppailuhetkiä!

Päivitys 23.10.2013: Voittajaksi arpa valitsi Jolie-retkestä haaveilleen Ninan Tampereelta, onnittelut!
Olen voittajaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Lämmin kiitos kaikille osallistujille.

***

Meikkituokiot, kisat ja alekoodit toteutettu yhteistyössä Jolien kanssa. Kiitokset! Mainitsen myös vielä varuiksi saaneeni puodista mukaani meikkiin käytettyjä ja tekstissä mainittavia luonnonkosmetikkatuotteita, jotka ovat vakuuttaneet minut suosittelemaan niitä toimivuudellaan eivätkä ilmaisuudellaan.

kiitokset vinkeistä

BB-Kaapo, Terri Dog.No vautsivau, hurjan määrän mahtavia luonnonkosmetiikkavinkkejä jätitte Patyka-kisan kommenttilaatikkoon!

Tällaisessa asiassa on jotenkin mahtavaa myöntää olevansa hieman jälkeenjäänyt. Meikäläinen vasta aloittelee, mutta siellä ruudun toisella puolella on vannoutuneita luonnonkosmetiikan ystäviä ja guruja. No, teidän vinkeillänne varmasti löytyy uusia ja luonto-, iho- ja koiraystävällisiä luottotuotteita meikällekin.. Terre d’Ocin BB-voiteen huumaavan vaniljainen tuoksu nimittäin pistää pienen terrierinkin aivan sekaisin riemusta.

Arpaonni suosi tällä kertaa Nannaa, jonka kannattaisi kurkkaista meiliboksiinsa jotta hurmaavat Patykat löytävät tiensä onnenpekan kylppäriin.

Onnittelut ja suurkiitokset palkinnosta Jolielle – tällaisia kisoja on kyllä kiva järjestää!

joliella kylästelemässä, osa 2

Patyka

Eilen esittelemieni meikkien lisäksi pussukasta kurkisti muutama hemmottelutuote luonnonkosmetiikan Chaneliksikin tituleeratulta Patykalta. Supertyylikkäät pakkaukset kätkevät sisäänsä hienostuneesti puulta ja tonkapavuilta tuoksuvaa ”Precious Woods” -suihkugeeliä sekä ylellisen ruusuista ”Floral Rose Water” -kasvovettä.

Molemmat vaikuttavat olevan tehtävänsä pätevästi hoitavia tuotteita, jotka onnistuvat pesun ja putsauksen lisäksi tuomaan hieman juhlaa arkeen. Kyllä, itse olen valmis sijoittamaan muutaman lisäeuron myös hyviin tuoksuihin ja silmiähivelevän kauniisiin pakkauksiin. Mitä enemmän luonnonkosmetiikasta oppii, sitä kierommalta tuntuu maksaa ekstraa brändistä ja purkista ja ottaa hoitavien ainesosien tilalle silikonia ja johdannaisia. Ehkäpä Patyka voisi toimia porttina luonnonkosmetiikan maailmaan muillekin kaltaisilleni brändiharakoille: näissä kauniissa pulloissa oleva tavara pärjää kyllä tiukimmassakin vertailussa!

Yllätyspussukan todellinen supersäväyttäjä piilotteleekin tuossa pienessä valkeassa putelissa. Katja oli nähnyt heti sisään kävellessäni kasvojeni ihon vaikuttavan hieman kuivalta ja tämän putelin he Jutan kanssa sitten laittoivat mukaani elvyttämään talven tainnuttamaa olemustani.

En oikein tiedä, mitä taikoja nämä tuhkimotipat tekivät ja miten, mutta kuivahtamaan päässyt naamani oli elpynyt huomattavasti jo seuraavana aamuna. Hyvät naiset ja herrat: Patyka Biokaliftin Repair Night Serum. Yhtään talvea en jumalauta enää tallaa ilman tätä!

Okei, tuotteen pumppupullo on aika pieni ja hintaa tällä on enemmän kuin olemme luonnonkosmetiikan yhteydessä tottuneet näkemään. Toisaalta tämä vaikuttaisi olevan melkoisen riittoisaa: yhden pumppauksen ulostuomilla pisaroilla voitelee kasvonsa jo mainiosti. Lisäksi tämä tuote on meikäläisen iholle tehnyt suurempia ihmeitä kuin yksikään vuosien varrella testaamani, litrahinnaltaan kalliimpi voide tai seerumi, joten enköhän keksi keinot löytää rahat seuraavaan puteliin.

Terre d'Oc

Kuivasta puheenollen: meitsin kädet. Tilannetta korjailen saamallani Terre d’Ocin sheavoita sisältävällä käsivoiteella ja öisin pidettävillä puuvillahansikkailla. Varsinkin yökäyttöön tällainen tuhdimpi voide on mainio, passaa hienosti muhitteluun hanskojen kanssa. Kipeät haavaumat kynsien ympäriltä ovat jo häipyneet, tilanne on muutoinkin kääntymässä katastrofaalisesta voiton puolelle. Peukku tälle, mikäli sanaleikin sallitte…

Lienee jonkinlaisen loppuyhteenvedon aika, vaikkei tämä testikeikka varmasti viimeiseksi seikkailukseni luonnonkosmetiikan maailmassa jääkään.

Korjatkaahan, te luonnonkosmetiikkaskenessä paremmin sisällä olevat, mikäli olen näkemyksineni aivan metsässä, mutta vielä pari vuotta sitten minusta vaikutti, että luonnonkosmetiikasta kiinnostuneet etsimällä etsivät edes tyydyttävästi toimivia luomukorvaajia normikosmetiikkatuotteilleen.

Pysyvää ripsiväriä ei tuntunut löytyvän, meikkipohjat eivät aivan vertailussa pärjänneet eikä värikosmetiikan sävymaailma ollut kovinkaan huikea. Muutosta on varmasti tapahtunut paitsi meikäläisen asenteissa että tuotteiden laadussa ja valikoimassa, mutta jokainen näistä testaamistani tuotteista hoitaa kyllä vähintään sen, minkä synteettisiä ainesosia sisältävä vertailukohtansakin hoitaisi.

Kultaisen keskitien kulkijana en vielä vanno vaihtavani kaikkia kosmetiikkatuotteitani luonnonkosmetiikkaan, mutta otan jatkossa taatusti nämäkin vaihtoehdot huomioon ostopäätöksiä tehdessäni. Aivan erityisen paljon minua kiinnostavat luonnonkosmetiikan ihonhoitotuotteet, niissä kun hoitavia ainesosia tuppaa olemaan hurjasti ns. normikosmetiikkakavereitaan enemmän.

Luonnonkosmetiikan meikkipuolelle kaipailisin vielä hieman enemmän kekseliäitä vaihtoehtoja, leikkisyyttä ja kreisejä kausituotteita. Meikkipussin perussoturit löytää jo hienosti luomunakin, mutta ne hupaisat ja ihastuttavat spessumeikit tuntuvat vielä loistavan poissaolollaan. Vai tietääkö joku, kuka olisi luonnonkosmetiikan vastine Benefitille?

Toisaaltahan tämä on toki hyvinkin ymmärrettävää. Jos muutama merkki tekee omaa tinkimätöntä työtään suuren teollisuudenalan rinnalla, lienee loogista panostaa perusasioihin. Hassuttelu jääköön heille, jotka voivat panostaa brändäämiseen ja kekseliäiden vaihtoehtojen kehittelyyn – heidän pulmanaan kun ei ole saada synteettisin ainein rakennettuja meikkistandardeja toimimaan pelkin luonnollisin ainesosin.

Eilen tästä jo hieman vinkkasinkin, mutta tänään tätä asiaa ehkäpä enemmän tuli sivuttua: mikäli luonnonkosmetiikan ja muun kosmetiikan eroavaisuudet kiinnostavat, suosittelisin lukemaan sekä tämän Jolien Katjan laatiman mainion johdannon aiheeseen että lisätietoa luonnonkosmetiikan raaka-aineista ja luomupitoisuuksista.

Jatkakaamme testailua ja tutkimuksia – kiinnostus on herännyt! Ja pysykääpäs langoilla, laitan lähipäivinä käyntiin vielä pienen kilpailun tähän aiheeseen liittyen.

(Kaikki tuotteet saatu testattavaksi Jolielta.)