puts plank

Aina ei rakkaus leimahda ensisilmäyksellä. Väärään ajoitukseen meinasi nimittäin katketa Patykan 3-step-puhdistuksen ja minun yhteinen polku, mutta onneksi tuli annettua vielä toinen mahdollisuus!

Ostin siis joskus viime heinäkuussa itselleni Patykan kovasti kehutun Biokaliftin-kolmoispuhdistussarjan. Tämä perusteellinen putsausmenetelmä sisältää siis koko kasvoille hierottavan, meikit liikkeelle laittavan puhdistusöljyn, varsinaisesta pesusta vastuussa olevan puhdistusvaahdon sekä puhdistuksen viimeistelevän kasvoveden.

Ensimmäisellä kierroksella ei syntynyt suuria tunteita, vähän jopa mietin että tästäkö ne vauhkoavat. Kompastuin omaan näppäryyteeni: eipä uskoisi, että mukana olevat ohjeet voisi olla joskus syytä jopa lukea.

Oikeasti kuiville kasvoille hierotaan ensin öljy, jonka jälkeen sen päälle hierotaan puhdistusvaahtoa. Tällöin tuloksena on superylellinen, ihanasti rasvainen kermavaahto, joka hellii kasvoja ja vie meikit mukanaan. Viimeistely virkistävällä kasvovedellä ja a vot – olet putipuhdas sekä läpeensä hemmoteltu.

Inken omatoimisessa tulkinnassa 3-step-puhdistuksesta öljyä laitetaan joko märille kasvoille tai sillä voidellut kasvot kastellaan odottaen emulgoitumista, jota tämän tuotteen kohdalla ei siis tule tapahtumaan. Sen jälkeen öljyä ja märkää valuville kasvoille truutataan puhdistusvaahtoa, jotka olivat mielestäni jo lähtökohtaisesti suht tympeitä ja höttöisiä tuotteita. Tämän anti-spa -kokemukseni kruunasin ottamalla sarjan käyttöön lomalla Italian vuokratalossamme, jonka hanoista tuli lomaviikkomme aikana lämmintä vettä yhteensä noin puolen tunnin ajan. Jännä, ettei tämä sarja tosiaan tehnyt suurempaa vaikutusta ensi yrittämällä..

Kokemuksistani Jolien naisille kertoessani ilmeni, etten minä ollut ymmärtänyt oikein muidenkaan luonnonkosmetiikkaputsareiden toimintalogiikkaa: koska vaahtoa ja rakennetta muodostavia tensidejä ei luonnonkosmetiikassa voida samalla tavalla käyttää kuin ns. normikosmetiikassa, täytyy näitä muutoin vähintäänkin yhtä tehokkaita putsareita käyttää hieman eri tavoin. Veikkaan, että minulle oltiin näitä vinkkejä kaupalla jopa kerrottu, mutta minä ite tiesi taas näemmä paremmin.

Sen verran huumoria tuo tumpulointini ilmeisesti kirvoitti, että sain jo kerran oma-aloitteisesti ja -kustanteisesti teurastamani sarjan testikäyttöön antaakseni sille uuden mahdollisuuden. Vähän ehkä nolottaa näitä omia mokiaan myöntää, mutta oikein käytettynä sarja on todella toimiva ja ylellinen – arvaillen tulkittuna lähinnä hämmennystä herättävä.

Mutta jotain hyvää seurasi meikäläisen omatoimisuudestakin: Jolien kokoama suuri putsariopas kertoo paitsi meikäläisen pesusekoilut, myöskin kaiken tarvittavan toimivaa luonnonkosmetiikkakasvopesua etsivälle.

Koukussa ollaan kolmoispuhdistukseen, mutta kevyempiin kesäpäiviin taidan hankkia putsarioppaassa mainitun Neal’s Yardin voidemaisen mutta vaahtoutuvan putsarin. Sitäkään en ensin oikein ymmärtänyt, mutta kun kuulin (lue: kuuntelin) sen toimivan parhaiten levitettynä kuiviin kasvoihin ennen vedellä vaahdotusta, löytyi yhteinen sävel.

(Ja jos joku tarkkasilmäinen bongasi kuvan alalaidassa paistattelevan harjan, niin kyllä: se on Clarisonic. Minäpä kerron siitä pian hieman lisää.)

Patyka Biokaliftin 3-step -puhdistustuotteet, jolie.fi:
puhdistusöljy, 52 €
puhdistusvaahto, 49 €
kasvovesi, 49 €

***
Toisen Patyka 3-step -kokeilukierroksen tarjosi Jolie. Kyllä, joskus se on se toinen annos, joka on ilmainen!

spa-noviisista superaddiktiksi

Vaikka olen lievästi sanottuna perso kosmetiikalle sekä hemmottelulle, oli näemmä olemassa vielä yksi osa-alue, josta en tiennyt oikeastaan mitään.

Kauneushoidot.

Viime kevääseen saakka ainoa kokemukseni tällä saralla taisi olla juuri ennen vanhojentansseja toteutettu ihonpuhdistus. Hoito todennäköisesti suoritettiin ihan oikein ja kai sillä jotain saavutettiinkin, mutta teini-ihosta kärsinyt nuori meikä taisi salaa odottaa kaikkien näppyjen mystistä häviämistä ja pettyi, kun ihmettä ei tapahtunutkaan. Viitisentoista vuotta tästä tragediasta toivuttuani puuttui kohtalo peliin ja päädyin hierottavaksi intialaiseen öky-spahan. Ensimmäinen puolituntinen kului ihan hämmästellessä, sitten tajusin rentoutua ja poistuessani huomasinkin jo miettiväni, että kyllä tässä spa-hommassa taitaa olla sitä jottain.

Seuraavaksi peliin puuttui nainen, joka ei takuulla jätä eteensä sattuvaa spata visiitittä. Ei välttämättä ollut silkkaa sattumaa, että kesäisen Italian retken majatalo jotenkin sattui löytymään juuri siitä tuppukylästä, jossa sijaitsi myös paikallisen Voguen hehkuttama kylpylä. Lilluttuamme puoli päivää erilaisissa altaissa vuoroin kongien kumistessa, vuoroin riisihatut päässä päätimme elämyksen huoneeseen, jossa Eeva sai to-del-la hyvän hieronnan ja jossa minut sotkettiin ensin mudalla sekä kiedottiin lopuksi valtavaan muovipussiin. (Mut(t)a se oli kivaa.)

Jolie Spa - joliespa.fi

Spa-skenen vihdoin haltuunottaneena kiljuin siis riemusta, kun vastaanotin kutsun saapua testaamaan ovensa avanneen Jolie Span palveluita.

Luonnonkosmetiikkapuodin oma spa avasi ovensa tammikuussa, kun paikalla aiemmin kovasti kehuttua hoitolaansa pitänyt Cindy Riera päätti tehdä seuravaksi jotain muuta. Jolien omassa spassa käytössä olevat sarjat Absolution, IroisieL’Atélier des Délices sekä Neal’s Yard Remedies olivat minulle jo entuudestaan jokseenkin tuttuja, joten spa-noviisina oletin paikalle astellessani saavani muutamalla hyvällä tuotteella toteutetun lempeän kasvohoidon kauniissa ympäristössä. 

HAH.

Reilua tuntia myöhemmin heräsin transsinkaltaisesta tilasta lämpöisten, valkoisten pyyhkeiden välistä, sormenkynnet lakattuina.

Jolie Spa - joliespa.fi

Jaa että millainenko tapahtumaketju minut sitten tyrmäsi?

Muistelisin astelleeni eräänä lauantaiaamuna kohti Kalevankatua ja soittaneeni porttikongin edessä ollutta summeria. Valkoisiin pukeutunut ja superhuoliteltu kaunotar johdatti minut sisäpihan poikki ja pienen liiketilan sievään ja seesteiseen yläkertaan. Sisään tullessani näin myös tilan alakerran, siellä sijainneen yhden hoitopedin ja tajusin, että tämä kaikki olisi lähes kahden tunnin ajan ihan vain meikäläistä varten. Mitä luksusta!

Jolie Spa - joliespa.fi

Toiveet ja mahdolliset rajoitukset keskusteltuamme siirryimme alakertaan, jossa sekaiholleni valikoitunut Lemon Therapy -kasvohoito aloitettiin siihen lisäpalveluna saatavalla selän kuorinnalla ja hieronnalla. Ensimmäisten minuuttien jälkeen muistan toivoneeni, että tätä riemua riittäisi vielä pitkään – ja kuulkaas, sitähän riittikin! Selän jälkeen vuorossa olivat kasvot, jotka saivat tehdä tuttavuutta varmasti lähemmäs kymmenen ihanan ja jopa maagisen hyvältä tuoksuvan hoitotuotteen kanssa.

Hoidon alkumetreillä minulta tiedusteltiin, haluaisinko ihonpuhdistuksen vai puhdasta hemmottelua – tällä kertaa vaaka kallistui ihan fiilispohjalta suoraan jälkimmäiseen. Ja hyvä niin! Niin kauan kuin pysyin jokseenkin tajuissani, huomasin toivovani jokaisen vaiheen jälkeen vielä yhtä. Ja vieeeeelä yhtä. Saamani piti, täällä ei todellakaan hoppuiltu ja vedelty mutkia suoriksi!

Totaaliseen koomaan minut ilmeisesti sitten vaivutti se viimeinen, pisimmän vaikutusajan vaatinut naamio. Sieltä sitten heräilin eteeristen öljyjen aikaansaaman tuoksupilven keskeltä iho pehmeänä ja totaalisen kosteutettuna – niin, kynnet lakattuina. Väittäisin rentoutumisen tason olevan mitä melkoisen syvä, jos moisen suorituksen saa tehtyä huomaamatta!

Koska olin lähdössä hoidon jälkeen kaupungille, sain hemmotelluille kasvoilleni vielä kevyen ehostuksen. Yläkerrassa tarjoillun yrttiteekupposen äärellä juttelimme lisää hoidossa käytetyistä tuotteista sekä jatkohoitosuosituksista, kunnes olin valmis siirtymään jättämään hoitolan taakseni ja siirtymään kaupunkiasioille vähintään viisitoista senttiä maanpinnasta irti leijuen.

Että hei Italian Vogue, piipahtakaapa kuulkaa Kalevankadulla.

Kyllä. Suosittelen. Juuri sinulle. (Ja minulle. Pakko päästä pian takaisin.)

Jolie Spa, Kalevankatu 17 B, joliespa.fi
Ajanvaraus hoituu helposti netissä.

***
Kuvat Jolie / Paavo Lehtonen
Hoito saatu Jolie Span tarjoamana – mitä lämpimimmät kiitokset ihanasta elämyksestä!

66°30

Siis mitä, miesten ihonhoitotuotteita, joita ei ole pakattu teräksenharmaaseen muoviin eikä puteleihin ole lisätty neonoranssia kumigrippiä tai muuta auto-äijäily-maailmaan viittaavaa? Kuulostaa lupaavalta. Raikkaan näköisissä purkeissa lymyilee miehille suunnattua luonnonkosmetiikkaa, joista on vastuussa ranskalaismerkki 66°30. Sain muutamia sarjan tuotteita testattavakseni Joliesta, joka otti sarjan myyntiin parisen kuukautta sitten.

Sarjan taustoista ja siinä käytettävistä ainesosista ja tehoyhdisteistä kattavimman selityksen taitaa saada Jolien blogista. Ihan samanlaisiin syväanalyyseihin tuotteista en valitettavasti taida kyetä, kun tämä oma arviointiskaalani liikkuu välillä toimii erinomaisesti – ihan ok – en tykkää. Mutta sehän riittää, eikö vain?66°30 Daily Face CleanerOlen testaillut sarjaa hieman vajaat pari kuukautta ja ollut siihen hyvin tyytyväinen. Sarjan puhdistusvaahto pesee muttei kuivata eikä kiristä, lisäksi pidän sen pakkauksesta ja koostumuksesta – pullosta pumpattava vaahto on aika kiehtova konsepti. Plussaa myös kevyestä tuoksusta, en tiedä miksi kukaan haluaisi pestä naamaansa Mennenillä.
66°30 Extreme Cycle & Night CycleLisäksi sain kokeiltavaksi pari voidetta: yhden yökäyttöön sekä toisen, oikein erikoistehokkaaksi mainostetun. Kuivuuteen taipuvainen nahkani on ollut näihin hyvin tyytyväinen, yhdistelmä on hoitanut hommansa varsin mallikkaasti. Ja tämä ei siis ole ollut mikään ihan itsestäänselvyys, moni rasva ei ole tässä onnistunut. Näitä sarjan rasvoja voi muuten käyttää ihan hyvin myös sheivauksen jälkeen, vaikkeivät varsinaisia after shave -tuotteita olekaan.66°30 Radiance CycleSitten vielä yksi tuote, jota en uskonut koskaan kokeilevani enkä sitä ainakaan tunnustavani. Sarjan tehoseerumiin on lisätty ihan aavistus erytruloosia, joka aktivoi ihon pintakerrosta progressiivisesti päivettymään. Kerättyäni tovin rohkeutta kokeilin, enkä muuttunut oranssiksi. Fitness-kisatasoisen kestobrunan tavoittelijoille tämä tuote on todennäköisesti siis melkoinen pettymys, mutta ehkä tämä pientä elvytystä tuova seerumi auttaa erottamaan konttorirotan aanelosesta vielä tammikuun loppupuolellakin. Eikä nyt takerruta tuohon brunaosioon, tuote on myöskin kosteuttava ja kiiltoa poistava.

Pähkinänkuoressa: loistava sarja, tuotteet toimivat ja pakkausdesignkin miellyttää silmää. Melko paljon reissaavana annan plussaa lisäksi siitä, että sarjan tuotteista on saatavilla myös 15 ml matkakokoja.

Ei mitään syytä, miksen hakisi täydennystä pullojen tyhjennyttyä, tuppaan pitäytymään näissä hyväksi toteamissani. Ja miksipäs tässä ei muuten olisi myös hyvää joululahjapotentiaalia miesten lahjapaketteihin… (I’m not naming any names, but…!)

***

Tuotteet saatu testikäyttöön Joliesta.