katutyyliterveiset köpiksestä

Tehdessäni lähtöä Kööpenhaminaan tuskailin kenkävalinnan kanssa. Helsingin lähtökelit vaativat jalkoihin traktoreita, mutta mietitytti, miten pahasti Wolverinen metsurikenkäni huutaisivat maalaisserkkua Tanskanmaalla.

Perillä totesin olevani paikallista massaa sekä ilmeisesti jonkinlainen henkinen tanskalainen. Mikäli mimmit eivät olleet yhdistäneet pitkähköihin takkeihinsa ja holtittomasti roikkuviin pipoihinsa Wolverineja tai muita vastaavannäköisiä kolhoja, jalassa oli pari New Balancen tennareita. Jopa Clarksin Desert Bootsit – joita puolisentoista vuotta sitten metsästin kissojen ja koirien kanssa – oltiin kelpuutettu silkkaa kermaa kauppaavan Wood Woodin hyllyille.

Kenkäkokoelmani on siis ilmeisen kuumaa kamaa Tanskassa! Pääsi yllättämään, itse kun seurailen satunnaisesti vain paria tanskalaista blogia, jotka tuntuvat keskittyvän hamstraamaan kaiken mahdollisen Acnen kenkämallistoista.

En minä tiennyt.

Moista yhteenkuuluvuuden tunnetta en ole kokenut sitten myöhäisten teinivuosien, vaikken sitä ole tietoisesti vältellyt saati tavoitellutkaan. Kiitos Tanska, oli mukavaa olla viikonlopun ajan yhtä kanssanne.

(ps. Muistoksi yhteisistä hetkistä taidan hankkia itselleni logolla varustetun Carharttin hiippapipon, sellainen kun oli joka toisella vastaantulijalla. Muistuttakoon se minua sitten reissusta sekä yläasteajoistani. Tuolloin pukeuduin päästä varpaisiin merkin S-koon miestenvaatteisiin, kun naisten mallistoa ei vielä taidettu valmistaakaan. Ja ei, Carhartt-kausi ei ollut yhteenkuuluvuuden aikaa.)

Kommentoi

  1. Hei, onko teille New Balance experteillä tietoa mistä voisi löytää naisten musta/valkokoiset Balancet ? Tietenkin koko nahkaisena :)

  2. Hahah, ekspertiksi en uskaltaisi meitä vielä kolmen parin ja muutaman kuukauden kokemuksella ylentää :D Omani tilasin sneakersnstuff.comista ja sieltä löytyy tällaiset:
    http://www.sneakersnstuff.com/en/product/4570/new-balance-u420 Okei okei, niissä on hippanen harmaata, mutta oisko tarpeeksi lähellä? :)

    Taatusti mieluiset voit tehdä itse New Balancen sivuilla (http://www.newbalance.com/), siellä voi kustomoida muutamaa mallia ja valita joka ikisen palasen värin erikseen. Jenkeistä pitää tilata, mutta noi eivät oo niin järjettömän hintaisia vielä tulleineenkaan :)

  3. Kiitos, hyödyllisestä tiedosta :)

  4. Mahtavaa Inke, sun on pakko tehä comebackki carharttin kanssa! mullaki saattais löytyy jostain arkistoista sellanen taitettava logopipo yläasteajoilta, muistan omistaneeni ainaki ruskeena ja harmaana (pipon lisäksi ahkerassa kulutuksessa olivat myös samaisen merkin huppari, farkut, talvitakki, t-paidat.. voi jösses!) :) kylläpä tuli muistoja mieleen tästä aiheesta!

  5. Kirsi, olepas hyvä ja hyviä lenkkarihetkiä ;)

    Tea, mä kirjoitin tuota Carhartt-pätkää ihan liikutuksen vallassa itsekin :D Pakko hoitaa pipo jostain, ihan vaan vanhojen aikojen muistoksi. Carhartt oli kyllä hienointa mitä tiesin ja vieläpä monen vuoden ajan!

  6. […] palattuani raportoin teille innoissani kaupungin kenkävalinnoista, minä ja tanskattaret ymmärsimme toisiamme ja olimme samoilla linjoilla kenkäasioissa. Mutta […]