tacit

Juuri kun olin varma, että tuoksuasiat ovat hoidossa pitkäksi aikaa, törmäsin Tacitiin. Noh, nytpäs vasta ovatkin.

Tieto siitä, että Tukholmassa on Aesopin liike, oli onnistunut sivuuttamaan minut täysin. Kylläpäs ilahduinkin, kun sellainen tuli vastaan tapaninpäivänä Södermalmilla. Lempikäsisaippuaa ja –käsirasvaa, jee! Myyjä kertoi liikkeen avanneen ovensa vastikään, mutta se toinen siellä Bibliotekstanissahan on ollut mestoilla jo tovin. Aijaa, emmää vaan tiennyt!

Tämä tieto ei ollut kosmetiikkaintoilijaa tavoittanut, mutta olin puolestaan lukenut Aesopin lanseeranneen uuden tuoksun kymmenen vuotta ensimmäisen jälkeen. (Mitä epäolennaisempaa nippelitietoa, sitä todennäköisemmin aivoni sen rekisteröivät.) Kun se tuoksu nyt siinä hyllyllä sattui olemaan, koin velvollisuudekseni testata sen. Aesop ei tunnu juuri testeripulloihin uskovan, mutta onnistuin – på svenska, kannatti opiskella – saamaan tuoksusta pienen näytteen tutustuttavakseni.

Ja kappas, näytepakkauksesta paljastuikin pieni parfyymissä uitettu kosteuspyyhe… Joka myös tuoksui aivan kosteuspyyhkeeltä. Great – kiva viettää päivä Tukholmassa muina Wunderbaumeina.

Vartin päästä kosteuspyyhekohtauksesta istuimmekin jo ravintolan pöydässä ja uskaltauduin nuuhkaisemaan hajuveteen dipattua käsivarttani uudelleen. Hmm, ei enää niin sitruunainen – tässähän on muutakin!

Palasin tuoksun pariin päivän mittaan uudestaan ja yhä uudestaan ja yllätyksekseni se alkoi tuoksua aina vain paremmalta. Alun hyökkäävät sitrusvibat olivat hieman laimentuneet ja tuoksusta alkoi erottua rapsakkaa basilikaa, neilikkaa ja vetiveriä. Tai siis näin minulle kerrottiin myöhemmin internetissä, ainesosien nimeämisessä varsin harjaantumaton nenäni tunnisti tuoksusta vain mielenkiintoista syvyyttä, metsäisyyttä ja vahvaa tahtotilaa.

Kohtalon johdatusta tai ei, mutta kaupunkipäivämme Tukholmassa päättyi juuri sopivasti sen Aesopin toisen liikkeen kulmille. Nappasin pullon mukaan enkä ole onnekseni joutunut päätöstäni katumaan.

Tuoksu on unisex ja suosittelisin sitä niin naisille kuin miehillekin, jotka voisivat kuvitella viihtyvänsä hajuvedessä, jota kukaan ei tule kuvailemaan äiteläksi, kepeän kukkaiseksi saatika tavanomaiseksi.

Aesop ”Tacit” Eau de Parfum, 80 €/50 ml, aesop.com

aesop my love

Aesop-aarteita

Hoidetaanpas tunnustus pois alta heti kättelyssä: Aesopin pariin ajauduin puhtaasti purkkien perusteella. Kyllä on sitten merkillä pakkaukset ja brändi kohdallaan!

Puteleita ulkomaalaisten muotilehtien sivuilla ja netissä pitkään ihastelleena heilahdin innoissani sisään merkin puotiin helmikuisella New Yorkin reissulla. Ensi alkuun ajattelin hankkia jotain pientä matkamuistoksi, mutta jotenkin päädyin poistumaan liikkeestä kolmen lasipullon kera, joista kahdessa on vieläpä lasinen pipettiannostelija. Siis just tällaista tavaraa kannattaa hankkia reissuiltaan, jos haluaa joutua ihan toden teolla miettimään, miten tuliaisensa saa ehjänä kotiin!

(Eikä edes aloiteta siitä, että merkin tuotteitahan saa myös Helsingin keskustan Artek-myymälästä. Ei ilmeisesti ihan kaikkia, mutta aika hyvän valikoiman silti.)

No juu, vaikka roudaaminen toiselta puolelta maailmaa oli suht turhaa ja särkymisvaaran vuoksi jonkinasteisia pelkotilojakin aiheuttavaa, niin sainpahan puodista mukaani sentään oikeat tuotteet! Myyjätär valkkasi iholleni sopivia tuotteita harkiten, kysellen ja testaillen.

Kummallisen kosmetiikan ystävälle Aesop on kerrassaan täysosuma. Varsin monessa merkin tuotteessa on nimittäin jokin juju, jota ei ihan joka rasvassa tai saippuassa tule vastaan.

Nykistä hankin kasvojenpuhdistusöljyä, joka rasvaisena irroittaa sitkeät silmämeikitkin mutta muuttuu emulsiomaiseksi puhdistusaineeksi, kun sitä hieroo kasvoilleen hieman kostein käsin ennen huuhtelua. Lisäksi ostin pari putelia, joiden kanssa kelpaa leikkiä kylppärikemistiä: huikeisiin pipettipulloihin kosteuttavaa seerumia ja ylellistä ruusuöljyä voi sekoitella pisara kerrallaan mieleisekseen teholiemeksi tai käyttää sellaisinaan.

Etenkin kasvojenpuhdistusöljyyn olen ollut supertyytyväinen. Koostumushan on kerrassaan nerokas keksintö! Tykkään meikit tehosulattavasta öljyisyydestä ihoa puhdistaessa, mutta rakastan sitä, ettei lopputulema ole inhalla tavalla rasvainen. Lisäpesua toisella puhdistusaineella ei välttämättä tarvitse, ellei sitten usko kaksoispuhdistuksen ylivertaisuuteen.

Seerumi ja öljy eivät olleet rutikuivalle iholleni tarpeeksi tehokkaita talvikuukausina, mutta kevään ja kesän aikana nämäkin osoittautuivat varsin kelpo kamaksi, etenkin meikin alla käytettynä.

Sittemmin Aesop-puteleita on tullut hankittua lisääkin: ystävä toi yllärilahjaksi ihanan yrttistä käsisaippuaa, itselleni ostin työmatkan piristykseksi mainion matkasetin sekä käsidesiä. Jep, käsidesiä!

Kesäloman päättäneeltä Tallinnan reissulta ostimme matkasetin vakuuttamina lisää merkin hiustenpesutuotteita. Kuivaa päänahkaa rauhoittava shampoo on tehnyt minkä lupaa ja sen kylkeen ostettu hoitoaine se vasta ihmeidentekijä onkin: mikään ei ole ikinä aiemmin selvittänyt näin hyvin latistamatta tai klähmäämättä hiuksia.

Kauniin vaaleanpunainen tuubi puolestaan kätkee sisäänsä käsivoidetta, jonka metsäisen yrttinen tuoksu ei takuulla ole mieleen hedelmäisten ja karkkisten rasvojen ystäville, mutta meille muille se on juuri sitä, mitä olemme etsineet. Ai niin, ja hyvää rasvaa.

Suht sukkelasti kertymään päässyt kokoelma puhunee puolestaan: kai näissä sitä jotain on, kun näitä jaksaa ihan metsästellä. Mitään luonnonkosmetiikkaahan nämä Aesopit eivät toki ole, vaikka niissä paljon kasvipohjaisia aineita onkin eivätkä tuotteet sisällä esim. pahis-parabeenejä.

Mitään normikosmetiikka-absolutistia minusta ei kuitenkaan ole toistaiseksi tullut, vaikka etenkin hoitotuotteissa olen viime aikoina suosinut mielummin luonnonkosmetiikkaa ja vaikka olenkin niistä löytänyt varsin varteenotettavia tuotteita niiden ”normaalien” tilalle. En vain halua valita joko tai, vaan keskityn etsimään niitä itselleni parhaita puteleita kaikista hyllyistä. Ja eihän se tietty siihenkään jää – tykkään uusien tuotteiden testailusta hieman liikaa lopettaakseni seuraavan etsimisen löydettyäni yhden loistavan..

Mutta Aesopin hyllyille hakeudun, vaikka sarja ei minulle enää ihan samanlaista uutuudenviehätystä tarjoakaan. Eihän noille ruskeille lasipulloille ja simppeleille etiketeille sanota ei.

Helsingissä Aesopia myy Artek, Tallinnassa Sfäär. Tuotteiden hinnat vaikuttaisivat olevan samat koko Euroopan alueella.

le poo-poo

…ja juuri kun luulimme nähneemme kaikki mahdolliset ja mahdottomat yritysten väliset yhteistyökuviot, läsähtää verkkokalvoille A.P.C.:n ja Aesopin yhteistyön tuloksena syntynyt tyylitelty pipettipullo vessanraikastintippoja, ”Poo-Poo Drops”. 

Ei jumalauta. Jos tulee vastaan, niin on kyllä pakko ostaa keräilymielessä – on nimittäin juurikin niin absurdia.

Poo-Poo Drops.

Ei lisättävää.

A.P.C. x Aesop Poo-Poo Drops, 25 €, merkkien omista liikkeistä. Ei myöhäistä aprillipilaa, tarkista vaikka: apcjournal.fr