hotspot + acne

Tästä on nyt vaan pakko raportoida, jos joku ei ole vielä sattunut eksymään Ruotsin ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvaan Hotspot-blogiin. Bloggaaja Karolina Skande on hehkuttanut matkan varrella Acnen vanhoja lempikenkiään vuolain sanakääntein useaan otteeseen sekä on taatusti vaikuttanut panoksellaan vahvasti siihen, että ruotsittaret olivat tovi sitten valmiita maksamaan näistä tuolloin n. 2,5 vuotta vanhoista kengistä paikallisessa huuto.netissä alkuperäistä myyntihintaa huomattavastikin korkeampia summia.

Laatukin kestää vain aikansa, tiensä päähän tulleet lempikengät sekä lukijoiden jatkuvat kenkäkyselyt saivat Karolinan kirjoittamaan blogiinsa avoimen kirjeen Acnen päämiehelle Jonny Johanssonille, jossa hän aneli Acnea tekemään uuden satsin himoittuja kenkiä. Eipä ollut Karolinan haaveilu taikka vaivannäkö turhaa, vastaus hänen sekä 437 vetoomuksen allekirjoittaneen pyyntöihin kolahti meiliboksiin parissa päivässä. Johansson ei voinut suorilta käsin luvata uutta kenkäsatsia kenkätehtaan vaihduttua matkan varrella, mutta hän lupasi selvittää mitä asialle voitaisiin tehdä.

Kuin kirsikkana kakun päälle Johansson pyysi Karolinaa tulemaan toimistolle valitsemaan nahat mahdolliseen uuteen kenkäerään. Aivan huikeaa brändinhallintaa, aivan mieletön esimerkki blogien vaikutusvallasta.. Olkoonkin, että Skande on kotimaassaan nykyään vähän enemmänkin kuin pelkkä rivibloggaaja, mutta toisaalta hänen uransa stylistinä ja muotitoimittajana sai alkunsa ymmärtääkseni juurikin kyseisestä blogista.

Nyt ovat kenkänahat sitten valittuina, lähipäivinä selviää saadaanko kengät tuotantoon saakka. Jos kaikki menee putkeen, saa Karolina loihtia perusmustan nilkkurin rinnalle vielä oman limited edition -versionsakin. Huhhuh, mikä eeppinen fashion-tarina – odotan innolla, saadaanko kengät kauppoihin syksyllä. Voisin hankkia popot myös itselleni: ne ovat paitsi mitä melkoisen hienot, olisi myös mukavaa olla mukana jotenkin ihan konkreettisesti todistamassa sitä, että asiakkaan kuuntelu kannattaa.

Onhan tämä case toki hyvin äärimmäinen esimerkki monestakin seikasta, mutta pakko todeta – jotkut ne vaan osaa tämän internetin…

(Karolina – om du hittar hit – tack för en historia som nästan är för bra att vara sann. Bra jobbat, hoppas att skorna finns i butiken nästa höst!)

Kommentoi

  1. Ha ha, visst är det helt fantastiskt! Fick reda på att skorna är ifrån deras inseason 2006, med andra ord har de snart 4 år på nacken till och med.

  2. Mulla on noi samat kengät syksyn 2006 inseason-mallistosta. Oon käyttänyt niitä siitä lähtien joka talvi melkein joka päivä, hyvin ovat kestäneet.

    Olen usein Acnen showroomilla vieraillessani vinkannut, että kenkiä tarvittaisiin lisää. Loistavaa, jos saadaan. Voisin hankkia uuden parin varastoon.

    Tosin yksi osa kenkien viehätystä on juuri se, että niitä valmistettiin aikoinaan niin vähän. Helsingissä niitä on tietääkseni noin kymmenet, ja tunnen jokaisen parin omistajan :)

    Ja mitä jutun varsinaiseen pointtiin tulee, niin joo, Acne on brändinä aivan omaa luokkaansa ja joooo, blogeilla on hurjan paljon valtaa tässä maailmassa.

  3. aivan uskomatonta, itse olisin ostamassa myös kyseiset kengät! Mutta asiasta viininpunaisiin housuihin. Minun poikaystävä osti vähän aikaa sitten carlingsista viininpunaiset, vähän chino tyyppiset housut :)

  4. itse laitoin heti nimen boksiin kun tätä asiaa alettiin sumplia eteenpäin. Ihan innossani olen itekkin tästä, tällä tavalla sitä pystyykin nykyään sitten vaikuttamaan.! We love you SKANDE!

  5. […] Acne tekee vanhoista kengistä uusintapainoksia näköjään pyytämättäkin! Déjà […]

  6. […] verkar som om skorörelsen börjar får uppmärksamhet även i våra grannländer. Hur coolt är inte det? Spara / dela med […]

  7. Taru, juu, bongasinkin jo Hotspotin puolelta :) Hienot! Raikas väri.

  8. […] kun kerroin naapurimaan Karolinan hankkeesta, jonka tuloksena hän onnistui saamaan Acnen muutaman vuoden takaiset kengät uudelleen tuotantoon? […]