äh

Muistanette, kun kerroin naapurimaan Karolinan hankkeesta, jonka tuloksena hän onnistui saamaan Acnen muutaman vuoden takaiset kengät uudelleen tuotantoon? Karolinahan pääsi myös valitsemaan nahat alkuperäisten mustien kenkien rinnalle valmistettavaan vaaleampaan versioon, tuloskin on mielestäni varsin onnistunut.

Kengät saapuvat kauppoihin marraskuun ensimmäisen viikon aikana. Harmillista, että tästäkin putkeen menneestä projektista joku ehti tekemään oman, luovan versionsa ennen alkuperäisen projektin hedelmän kauppoihinrantautumista. Internetin voimaa ei näköjään pidä vähättelemän…

Nilsonilla ollaan ilmeisesti ajan ja internet-ilmiöiden hermoilla, lähes identtinen kopio Acnen kengästä saatiin näköjään myyntiin jo ennen Acnen uutta kenkäerää. Luulin, että ne Pistol Shortkopiot olisivat olleet tarpeeksi tälle syksylle. Rautaa on näemmä taottava, kun se on vielä kuumaa.

Harva kai onnistuu tekemään jotain ennennäkemätöntä, edes jotain olisi kuitenkin lienee paikallaan tehdä eri tavalla inspiroiduttuaan jostain. Halvempaa, helpommin toteutettavissa olevaa pohjaa ei kuitenkaan lasketa eroavaisuudeksi, kun kyse on selvästi kulusäästöstä eikä jutun päivittämisestä omakseen.

Buu. Taatusti moni vähemmän intterwebin pauloissa oleva ihastuu Nilsonin kenkiin taustoja tietämättä, enkä käy heitä syyttämään. Ehkäpä sitten olen fakkiutunut elitisti, kun en pystyisi hankkimaan kenkähyllyyni täysin suoraa kopiota kenkämallin tarinan tuntien.

Kommentoi

  1. Itseäni ainakin harmittaa ihan järjettömästi pistoleiden ”menestystarina”. Aidot Pistolit löytyy joka toisen fashionistan jaloista, oli varaa tai ei, mutta myös lähes jokainen ketju on tänä syksynä tarjonnut niistä omat versionsa – nimenomaan ilman minkäänlaista päivitystä. Olenko fakkiutunut neuroositar jos en omiani enää kehtaa käyttää?

    Ja jep. Netti on jännä.

  2. Olen ollut kova muotipiratismin vastustaja kautta aikain. Nyt olen alkanut hölläämään mielipiteitäni, vaikka en hyväksykään mallien kopioimista täysin. Syynä tähän on ihan se, että ensinnäkään acnen ja nilsonin kenkien käyttäjät eivät ole samaa porukkaa, tai ainakaan en tunne yhtään ihmistä, joka ostaa kenkänsä tekonahkaisina nilsonista, mutta olisi valmis maksamaan aidosta parista kymmenkertaisen hinnan mikäli tietäisi sen olemassaolosta. Tai että yleensä laadukkaita nahkakenkiä suosivat ostaisivat kenkänsä välillä mallin takia nilsonista, yeah right.

    Toinen syy, miksi en karsasta mallikopioimista on se, ettei alkuperäiselle merkille monestikaan ole siitä haittaa vaan hyötyä. Mallin levitessä tietoisuuteen, tulee myös julki (tämän kaltaisista postauksista) se alkuperäinen malli, joka saa myös huomiota ja sitä kautta ostajia. Tietenkin saattaa olla niin, että jossain fashionistapiireissä on totaalinen turn off, jos gina trickot tytöt käyttävät samanmallisia kenkiä muoviversioina, mutta mielestäni sen ei pitäisi oikeasti vaikuttaa siihen onko alkuperäinen kenkä hyvin suunniteltu ja laadukas ja sitä kautta mielenkiintoinen.

    Kolmas syy on se, etten jaksa enää välittää on se, että kengät ovat osa muotibisnestä ja samalla saisi välittää ihan kaikesta. ketjukaupat ovat täynnä laadukkaiden vaatteiden kopioita, monesti jopa samanlaatuisena kamana, sillä vaatteissahan harvemmin on yhtä suurta eroavaisuutta mitä nahkakenkä vs. tekonahkakenkä. Ensinnäkään kukaan ei voi pysyä täysin kärryllä milloin kyseessä on kopio ja milloin ei ja myös ns. paremmat vaatemerkit tekevät kopioita jo olemassa olevista designeista, joten merkkiinkään ei kannata pelkästään luottaa.

    Toki itsekin kannatan aidon tuotteen ostamista ja olen mieluummin ilman kuin sorrun esimerkiksi muoviseen dr martens kopioon . Mutta jos totta puhutaan, en usko herra acnen suoranaisesti itkevänkään noista nilsonin kopioista. Ne joita mallin alkuperä ja materiaali ei suuremmin kiinnosta eivät vain ole potentiaalista ostajakuntaa aidolle tuotteelle.

  3. nih, ja sitten kyse on tosiaan vaan kengistä.

  4. Elsalle: eikös nuo Nilssonin kengät kuitenkin ole ihan nahkaa (skinn).
    http://www.nilsonshoes.com/Kvinna/Modeller/Boots?art=258482&c=SEK

  5. Maija, hyvin niitä kehtaa käyttää, kengät ovat mielestäni edelleen kovin hienot, pelkistetyt ja moneen muuntuvat ja siksi varmaan valtaisan suosionsa ovat saavuttaneetkin.

    Elsa, itse asiassa nuo Nilsonin versiotkin ovat kyllä ihan oikeaa nahkaa. Olen kanssasi hieman eri mieltä vaatekopioista, kankaissa voi kyllä olla aivan huimia laatueroja.. Kuten toki myös nahassa sekä esim. työn jäljessä. Ehkäpä näistä kopioista sitten on Acnelle myynnillistä hyötyä, kuka tietää. Suoria kopioita ja hieman hienotunteisempia inspiroitumisia ovat toki kaikki ketjuliikkeet täynnä, siihenhän koko homma pitkälti perustuu. Tässä tapauksessa vain hieman hassua on se, että Nilsonin kopiot on todennäköisesti kyhätty perustuen juuri tuohon Karolinan moottoroimaan uuteen satsiin Acnen kolmen vuoden takaisista kengistä. Tuskinpa Nilson katselisi muuten vain merkkien vanhoja mallistokuvia ja tekisi kopioita ”vanhasta muodista”, olkoonkin että tuo Acnen kenkä melkoisen ajankohtaiselta vieläkin näyttää. No, selväksi kai tuli Karolinan blogin kommenttikentästä, että kyseiselle kenkämallille halukkaita ostajia riittää, siispä osingoille piti muidenkin päästä.

    heta, no kappas, niin onkin – ja oho, tämä on muotiblogi! Pyrin nukkumaan edelleen yöni hyvin, vaikka tällaista vääryyttä maailmassa tapahtuukin ;)

    eskimo, juu, ihan nahkaa ovat. Törmäsin kenkiin tänään Aleksin Nilsonilla, oli se matsku kuitenkin sellaista Pistoleiden henkistä paksumpaa rasvanupukkia, erilaista kuin Acnen alkuperäisissä Track-kengissä.

  6. mut kyllä mä silti oon ihan onnellinen, että joku tekee nättejä kenkiä hyvällä materiaalilla soppelihintaan. tietty ymmärrän näkökannan siitä, että suora kopioiminen on tyhmää ja kyseenalaista. mutta kun ei kaikilla kuitenkaan ole rahaa laittaa kenkiin 400 euroa.

  7. elina, nättejä kenkiä suht hyvistä matskuista voi toivottavasti vielä tehdä soppelihintaan myös kopioimatta suoraan, ainakin haluan uskoa niin. Kuten jo sanoin, kenties olen hieman fakkiutunut mutta itse olen mielummin ilman kuin kannan jotain suoraksi kopioksi tietämääni. Homma maistuu suussani vähän kevytjuustolta – sen pitäisi olla sama asia, mutta kun tietää vaan että näin ei ole. Eikä se muuksi muutu, vaikka miten uskottelisi itselleen että tämähän on melkein sama juttu. Maailmassa on kuitenkin paljon kaikkea nättiä, kaunista ja saatavilla olevaa, joka ei ole (tai jonka en ainakaan tunnista olevan…) suora rip-off jostain.

  8. Oon aina miettinyt, mitä kovin tuttua noissa Acnen kengissä on ja nyt noi Nilsonin kengät palautti mieleen muistikuvan kaverin kengistä, joita vuooosia sitten (joskus yläasteaikanani) kadehdin ihan hulluna. Voisin väittää, että noi Nilsonin kengät on täysi kopio niistä kaverini n. 12 vuoden takaisista kengistä! Nyt voisin siis väittää, että noi Acnen kengät oli mukaelma niistä kaverini saappaista :D

    Löytyisköhän niistä kaverin kengistä vielä kuvia? Väriltään ne olivat punaruskeat ja vetoketju oli ehkä vähän suoremmassa linjassa, mutta muuten kenkä oli kyllä lähes identtinen noiden Nilsonin saappaiden kanssa.