rip farkut

JeansVasemmalla puolella näkyvät viime vuosien käytetyimmät ja rakastetuimmat farkut J. Lindebergiltä. Ylisanoja voisin lausua loputtomiin, mutta säästän teidät siltä vuodatukselta ja totean, että ne olivat jalassani parin vuoden ajan lähes joka päivä. Se kertonee jo riittävästi.

Viime keväänä sitten tapahtui se, mitä olin jo pitkään pelännyt. Housut repesivät haarovälistä. Apua tarvitaan, koska itse olen niin tumpelo etten pystyisi niitä paikkaamaan, vaikka haluaisinkin. Enkä heti ensimmäisenä ole kiikuttamassa niitä sille eräälle ompelijattarelle, jota kaikki suosittelevat. Syy? No sanotaanko vaikka, ettei minulla ole hänen työnsä jäljestä kuin verisiä ja silvottuja kokemuksia. Tässä vaiheessa ottaisin mielelläni hyviä ehdotuksia vastaan. Voisiko joku tuoda farkkuni takaisin kuolleista?

Lienee sanomattakin selvää, että on ollut hieman vaikeaa löytää joku edes semisti hyväksyttävä lempparifarkut korvaava pari. Olen sovittanut kymmeniä eri mallia, kymmeneltä eri valmistajalta, mutta kukaan eikä mikään ei ole pystynyt täyttämään lempifarkkujeni jättämää aukkoa, vaikka olen tainnut ikuisena optimistina ostaa useampia ”korvaavia” housupareja.  Ei ainakaan ennen viime viikon torstaita, jolloin vierailin Tigerin liikkeessä Kämpissä. Sieltä ne uudet potentiaaliset lempihousut sitten vihdoinkin löytyivät. Ne ovat kuvassa oikealla puolella ja farkkumallin nimi on Rocky. Istuvuus on todella hyvä, se pystyy olemaan samalla juuri riittävän kireä ja väljä juuri oikeista paikoista. Nämä ovat olleet jalassani nyt viikon ja ne tuntuvat päivä päivältä aina vaan paremmilta.

Yksi pieni huolenaihe on kuitenkin ja se on nimeltään polyesteri.. Haittaako se farkkukankaassa? Sitä on puuvillan jatkeena jostain syystä jopa 33 prosenttia.

kutistuneet

Tiger of Sweden Jenayakonf Trousers

No nyt on juuri se oikea vuodenaika haikailla vajaamittaisten housujen perään…

Kuvan harmaat vajarit ovat Tiger of Swedenin tuotantoa ja näyttävät kuvassa täydellisiltä. Eivät ne pöllömmiltä näytä noiden kuvan korkonilkkureiden kanssakaan, mutta itse yhdistäisin nuo housut luonnonvalkoisiin, varrettomiin Converseihin – mieluiten ehkä vähän elämää nähneisiin moisiin. Yläosaksi valkoinen löysähkö t-paita, ohut mustakin voisi toimia. Tai rento valkoinen kauluspaita, mutta sellaisia ei omien havaintojeni mukaan naisille ainakaan liikaa valmisteta.

Toivottavasti tämä yhtälö kiehtoo vielä ensi keväänä, että olisi yksi syy vähemmän väittää ettei ”ole mitään päällepantavaa”. Nyt kivojen vajaamittaisten housujen tuijottelu paitsi inspiroi, myös hieman masentaa… Navakan tuulen ja roiskuvan ravan yhdistelmä kun palautti vajaalahjehaaveilijan maan pinnalle hyvin nopeasti.

Tiger of Sweden Jenayakonf Trousers, 139 €, tigerofswedenshop.com