Artikkelit Tagilla ‘Steven Alan’

pyjamapaitoja

9.2.2012, Klo 21:32 | Kirjoittanut

Toissakeväänä iski silkkivimma ja hankin itselleni pari väljälinjaista silkkipaitaa sekä silkkihousut. Alkuun pidin ne visusti erillään toisistaan, sitten uskalsin viimein pukea ne päälleni yhtäaikaa. Olo oli kuin pyjamassa: kieltämättä varsin rento, mutta hieman pelotti, että luulevat kaupungilla unissakävelijäksi.

Sittemmin ihastuin väljän silkin vilpoisuuteen ja siihen, ettei mikään kiristä eikä purista. Samoissa pyjamissa onkin mennyt jo pari kesää.

Hanneli kokeili juuri päivää pyjamassa Vogue.comin toiveesta, joten päättelisin pyjamani olevan ajankohtainen vielä tänäkin kesänä. (Tai viimein tänä kesänä..) Kaapista löytyvien silkkipaitojeni seuraksi ottaisin mieluusti yhden tai kaikki näistä Steven Alanin väljistä poikaystävä-silkeistä – suosikkini taitaa olla tuo holtiton camokuosi vasemmmalla.

Aijai, iskipäs kesäfiilis! Harmi, että poissaolollaan loistaa se lämmin tuulahdus, joka saa silkin lepattamaan… Sen sijaan ikkunanpielistä puskee sisään jäätävää ilmaa ja minä yhdistän villaa villaan. Kyllä se on kuulkaa flanellipyjamissa pitäydyttävä vielä jonkin aikaa.

Steven Alan Boyfriend Shirt, $225, stevenalan.com

sameaa

22.12.2011, Klo 18:41 | Kirjoittanut

Aijai. Alkukeväästä ajattelin verhoilla itseni sameisiin sävyihin.

Muistelin, että joskus aiemminkin sama idea on tuntunut hyvältä, heti perään huomasinkin historian toistavan itseään.

Mutta oliko minulla mitään mutaista viime keväänä, kynsilakkoja lukuunottamatta? No, täksi kevääksi voisin jotain hankkia.. Voinpahan väittää ainakin harkinneeni. Ja eivätköhän nuo kiinnosta vielä ensi keväänäkin – taidan olla tyylilleni uskollisempi, kuin tiesinkään.

Pipo A.P.C. Wool Beanie, $105
Laukku Proenza Schouler Patchwork Shopping Tote, $1150
Kengät Isabel Marant Dicker Boot, $580
Jakku Peter Jensen Mink Blazer, $561
Paita Boy by Band of Outsiders Boxy Chambray Shirt, $325
Housut Steven Alan James Pant, $248
rytkyt kaupan lagarconne.comissa

stevenin syksy

1.8.2011, Klo 21:30 | Kirjoittanut

Töihinpaluu tänään sujui shortseissa ja farkkupaidassa, jonka hihat oli rullattu kyynärtaipeisiin.

Sainkin sitten huomata jo matkalla hellekesän hiipuneen jo yhdessä yössä ja tajusin varsin pian, että sille hölmöltä tuntuneelle ajatukselle villatakin mukaanottamisesta ei olisi välttämättä kannattanut naureskella. Nyt, kun kotona on ensimmäistä kertaa kuukauteen vain jokseenkin siedettävän lämmin, pystyy viimein katsomaan syksyisempiä vaatteita taas sillä silmällä.

Steven Alanin tuotoksia ihastelen netissä aina heikotukseen asti. Tah-too. Innolla odottamiltani vierailuilta Stevenin liikkeisiin ei kuitenkaan koskaan ole tarttunut mitään mukaan. Liekö sitten johtuu siitä, että tarjolla on aina vierailuajankohtina ollut pikkaraisia kesävaatteita ja minä vain olen parempi hamstraamaan villapaitoja ja muuta lämpöisempää.

Nämä Steven Alanin syyslookbookista nappaillut kuvat eivät varsinaisesti tarjoa minulle mitään uutta tai maatamullistavaa, paljon inspiraatiota kylläkin. Tai no, inspiraatiota ja inspiraatiota – ehkäpä enemmänkin uskonvahvistusta. Kohta saa taas kiskoa jalkaan harmaat villasukkikset, kaivaa esiin pipot ja rakkaan parkatakin sekä pukea ohuen neulepaidan kesähameen pariksi. Oi onnea!

Joku mystinen leopardinhimo tästä jäi kuitenkin kummittelemaan takaraivoon… Hmm. No, mietitäänpäs vielä. Ettei sitä vaan pikkusormen annettuaan havahdu puolen vuoden päästä peilin ääreltä leoparditätinä…

kylään steven alanille

13.3.2011, Klo 20:20 | Kirjoittanut

5 hyvää syytä marssia Steven Alanin putiikkiin heti toukokuisen New Yorkin reissun ensimetreillä:

paita Steven Alan Spring Matilda Top, $198
hame Steven Alan Spring Owen Skirt,
$168
poncho Steven Alan Spring Utility Poncho,
$325
kengät Bass Washington Tasseled Shoes,
$89
mekko Dona Monroe Bird Dress,
$360

pelkoa ja inhoa

31.1.2011, Klo 20:55 | Kirjoittanut

Näistä vaatteista tulee jostain syystä mieleen Johnny Deppin esittämä sekopää toimittaja elokuvasta Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Ei anneta sen häiritä, eihän?

Kauluspaita Steven Alan, $168, stevenalan.com
Pikkutakki ts(s), £850, thebureaubelfast.com
Laukku Porter, 475 €, tresbienshop.net (tämä superhieno laukku on myös nähtävissä paikan päällä Beamissa, käykää joku hakemassa se ennen kuin käy köpelösti)
Kengät Mark McNairy, 226 €, tresbienshop.net
Vyö Anderson’s, 81 €, norsestore.com
Sukat Happy Socks, 15 €, happysocks.com
Housut ts(s), £470, thebureaubelfast.com

kohti kevättä, stevenin seurassa

31.1.2011, Klo 20:49 | Kirjoittanut

Steven Alanin onnistuminen syksyn malliston kanssa ei ollut mitään moukan tuuria – tämän kevään vaatteethan ovat vieläkin parempia, mikäli mahdollista. Olkoonkin, että olen talven ystävä, pidän kerrospukeutumisesta, villasukkahousuista ja muhkeista kengistä, löysin itseni nämä kuvat nähtyäni kaivelemasta viimekesäisiä espadrilloksia kaapin pohjalta. Ensi kesän kisakuntohan on hyvä varmistaa jo tammikuun viimeisenä…

Vaikka mallisto on ajattoman klassinen ja sen sävyt hillityn maanläheisiä, onnistuvat vaatteet kaikessa tyylikkyydessään näyttämään – jollain ihme ilveellä ja tästä huolimatta – myös minun näköisiltäni. Tai siis päiväunien kevät-Inkeltä nyt ainakin…

Tähän mennessä olen koko elämäni varrella uskaltautunut tilaamaan Amerikan ihmemaasta tasan kaksi paria sukkia, nekin Janille joululahjaksi hienovaraisen vihjailun johdosta. Jos koskaan moiseen hullutteluun enää sorrun, se mitä todennäköisimmin tulee tapahtumaan Steven Alanin kevätmalliston vuoksi. Paitsi että tunnen tälläkin hetkellä suurta vetoa tummansiniseen, kitinharmaaseen ja hiekkaisiin sävyihin, koen valtaosan noista vaatteista myös mitä melkoisen järkeviksi. Uskoakseni pitkälti kaiken pikkushortseja ja tuota kukikasta haalaria lukuunottamatta kun voisi varustella myös talvikäyttöön…

(Virallinen meriselitys: vaatteet ovat tämän seikan johdosta poikkeuksellisen monikäyttöisiä.
Todellinen Inke-syy: tällä perustelulla voin tilata uusia kevätvaatteita itselleni jo nyt.)

Lisää kuvia Steven Alanin keväästä täällä, vaatteitakin on jo kaupan. Nyt on muilla kyllä rima korkealla, olkoonkin että nämä nyt todennäköisesti valtaosan mielestä melkoista anti-fashionia kaikessa ajattomuudessaan ovatkin. Mie tykkään – eilen, tänään ja huomenna.

uninen lucky luke

21.12.2010, Klo 20:36 | Kirjoittanut

Ovatkohan Steven Alanin yöasujen ylä- ja alaosat tarkoitettu käytettäviksi yhdessä vai erikseen? Pyjamahousujahan voidaan tunnetusti käyttää joko yläosalla tai ilman, mutta vaikuttaisi siltä, että nämä polviin asti ylettyvät yöpaidatkin toimisivat myös yksikseen. Noh, eihän tähänkään varmasti ole oikeaa tai väärää vastausta, kukin saa itse päättää miten yöunensa viettää.

Itse olisin melkein kallistumassa Villi Länsi -viboja herättävään yläosaan. Lucky Luke!

Steven Alanin pyjamat ja alusvaatteet löydät täältä.

rgb

13.12.2010, Klo 21:03 | Kirjoittanut

Kauluspaita Gitman Vintage, 160 CAD, rooneyshop.com
Pikkutakki Engineered Garments, $459, odinnewyork.com
Kengät Alfred Sargent, £385, alfredsargent.co.uk
Laukku 6876, £275, sixeightsevensix.com
Sukat Happy Socks, 15€, happysocks.com
Solmio Steven Alan, $60, stevenalan.com
Taskuliina Paul & Friends, 295 SEK, paul-friends.com
Vyö Billykirk, $150, billykirk.com
Housut Wings+Horns, out of stock, present-london.com

shortsit päällä pakkassäällä

28.11.2010, Klo 19:42 | Kirjoittanut

Niin, miksei sitä voisi kiskoa shortseja jalkaansa myös marraskuussa.. Ihan yhtä lyhyethän nuo ovat kuin se talveen villatakeilla ja sukkiskerroksilla päivitetyn kesämekon helma. Jos se toimii, mikseivät myös shortsit? Itse en ole liiemmin tainnut shortseja sukkahousuihin yhdistellä, noiden kuvan shortsien kohdalla voisin tehdä jopa poikkeuksen. Ovat niin hienot, joutuu nöyrtymään.

Villatakki Steven Alan Varsity Sweater, $265, lagarconne.com
Paita Hope x Nina Persson Nina Blouse, $295, lagarconne.com
Laukku Hope Shopping Bag Patch, 1900 SEK, hope-sthlm.com
Shortsit Organic by John Patrick Elastic Rolled Short, $198, lagarconne.com
Kengät Rag & Bone Wakerfield Boat Shoe, $395, lagarconne.com
Huivi Whyred Nogra, 85 €, whyred.se
Villasukkahousut A.P.C. Rib Tights, 55 €, apc.fr

toisilleen tehdyt

26.10.2010, Klo 19:50 | Kirjoittanut

A.P.C.:n punaruudullinen mekko on supersöötti, ehkä jopa liian. Steven Alanin herraskainen takki taasen on kieltämättä asiallinen, mutta yksinään jopa hivenen kuivakka.

Ällömakeuden riskin häivyttäisin kiskomalla mekon päälle bleiseriksi tuon Steven Alanin virkamiestakin, pitäisin siitä kynsin hampain kiinni myös sisätiloissa. Uskoisin mekon hivenen rauhoittuvan ja totisen takin heräävän eloon.

Sieluni silmin näen itseni ylläolevassa asussa jouluostoksilla Lontoossa, taivaalta satelee hiljalleen lunta ja poskipäät helottavat pikkupakkasesta. Harmillista, etten tietääkseni ole menossa Lontooseen jouluostoksille, hyvin mahdollista etten ainakaan noissa vaatteissa.

Steven Alan Cornelia Jacket, $375
A.P.C. Sailor Dress, $250
lagarconne.com