09/02/11

Illalla Marimekko juhlistaa uuden liikkeensä Marikulman avajaisia, meilläkin on kunnia mennä nostamaa malja uudelle lippulaivaliikkeelle. Liekö sitten teemaan sopivaa vaiko häikäilemätöntä kosiskelua, mutta tietty laitan päälleni Marimekkoa.

Sitä paitsi mekollani on maritarina.

Olisikohan ollut kevättä 2007, kun kalenteriin oli merkitty jotkut keskivertoa tärkeämmät kinkerit ja omat synttärijuhlatkin jo häämöttivät. Olin iskenyt silmäni kauniiseen, kukikkaaseen Samu-Jussi Kosken Marimekolle suunnittelemaan mekkoon merkin verkkosivuilla ja päätin rajoitetusta opiskelijabudjetistani huolimatta sellaisen itselleni saada.

Niinpä suuntasin ystävättäreni kanssa Marimekon Espan liikkeeseen ja mekkotangolle. Oma kokoni vielä löytyi, marssin innoissani sovituskoppiin.  Harmikseni – no okei, puoliksi iloissani – huomasin koon olevan minulle liian iso, kaula-aukko laskeutui sellaisille seutuville ettei mekossa ainakaan pyhäkouluun olisi asiaa. Myyjätär lupasi hakea pienemmän koon, mutta tulikin takaisin suru-uutisten kanssa: ei ole enää meillä, eikä ole muuten muuallakaan Suomessa.

No hö, tuumasin mielessäni, kunnes myyjättärellä välähti. Itse suunnittelija sattui olemaan sillä hetkellä liikkeessä tekemässä ikkunasomistuksia – hänestähän saattaisi olla apua. Siinä minä pieni Samu-Jussi -fani sitten seisoskelin ujona ja hykerrellen mekko päällä, kun suunnittelija saapui harsimaan mekon nuppineuloilla minulle sopivampaan malliin. ”Sopii sinulle oikein hyvin”, totesi Koski  – mitäpä siihen vastaankaan väittämään. Liikkeen oma ompelija (mikä katoava luonnonvara!) fiksasi mekon ohjeistuksen mukaan pienemmäksi parissa päivässä ja minä sain asuni juhliin.

Ja niitä juhlia mekolle onkin sittemmin kertynyt: niiden synttäreiden lisäksi olen vastaanottanut mekossa (toistaiseksi) viimeisen koulutodistukseni, juhlinut isän 60-vuotissyntymäpäivät, tanssannut muutamat kesäkinkerit ja piristänyt monta arkista päivää hivenen paremmaksi.

Parasta lienee kuitenkin se, että aina mekon nähdessäni mieleeni palaa tuo hauska pieni Carrie Bradshaw -hetki Suomen malliin. Mielenkiinnolla aina tarkastelen Marimekon mallistot läpi, tänä keväänä odotuksia kohdistuu myös Samujin ensimmäiseen mallistoon.

Mekko Marimekko
Kengät Acne
(Tukka tummempi – ettekö tekään huomaa?!)

Marimekon Marikulma (Pohjoisesplanadi 33) avaa ovensa huomenna 10.2.

elle style awards 2010

Suurkiitokset Elle-lehdelle, eilinen gaala oli kerrassaan upea. Sujuvaa, tyylikästä, onnistunutta – vau. Hyvä Suomi, hyvä Elle! Paikka oli tupaten täynnä kauniita ihmisiä, luonnollisesti ykköset yllään. Palkinnotkin päätyivät hyviin koteihin, onnittelut voittajille! Harmi, että Jan ei työmatkan takia päässyt  juhliin, suurkiitokset kaikille paikalle päässeille kavereille mukavasta juhlaseurasta.

Mustanpuhuva asu löytyi lopulta ihan omasta kaapista, Auroralta lainatussa kuvassa siitä näkyy puolet:

Jakku Fifth Avenue Shoe Repair
Mekko Samu-Jussi Koski/Marimekko
Hiuskoriste Tyra Therman
Kengät Acnen Belvillet
Laukku Chanel

Paluu arkeen on tuntunut hieman karulta, laskeutuminen parfyymipilven päältä ja konfettisateen keskeltä ei ollut mitenkään pehmeä. Onneksi korvissa kaikuu vielä samppanjapullojen korkkien poksahtelu ja iloinen puheensorina. Päkiöilläni sentään on edelleen aivan samanlainen fiilis kuin eilen… Kaikkia kenkiä ei vain ole suunniteltu käyttöä varten. Juhlatunnelmathan voi muuten katsella Subilta tulevana lauantaina kello 21.00 taikka sunnuntaina kello 15.30.

tallinna 9-10.8.

Sunnuntaista maanantaihin juhlistimme kesän viimeistä lomaviikkoa lyhyellä reissulla Tallinnaan. Suunnistimme sunnuntaina aamupäivällä ”Etelä-Helsinkiin” punaisella laivalla ja majoituimme aisteja hellivässä Swissôtelissa.

Swissôtel Tallinn

Hotellia voimme suositella lämpimästi; täyttä luksusta, ei moitteen sijaa. Erilliset kylpyamme ja suihku, maailman levein sänky, espressokone huoneessa ja täydellinen aamupala pressopannukahveineen, mitäpä muuta sitä oikeastaan voisi ihminen lomallaan haluta? Sijaintikin oli kiva, kävelymatkan päässä satamasta sekä sympaattisesta vanhasta kaupungista.

Reissun tavoitteena oli saada pieni irtiotto arkeen. Päivällä käveleskelimme ympäri vanhaa kaupunkia ja lounastimme Bassossa, pienen virkistäytymisen jälkeen suuntasimme illastamaan kenties Eestin parhaaseen ravintolaan Boccaan. Ravintola oli viihtyisä, tyylikäs ja moderni, ruoka herkullista. Katkeraa tunnustaa, mutta täältä sai ehkä parempaa tiramisua kuin mitä kotona saamme aikaiseksi.

Tallinna 9.8.2009

Vasemmalta oikealle:

Ylhäällä

Han:
Villatakki Filippa K
Kauluspaita Acne
Chinos J. Lindeberg
Laukku Mulberry
Kengät Opening Ceremony

Hon:
Mekko Marimekko/Samu-Jussi Koski
Ballerinat French Sole

Alhaalla

Hon:
Aurinkolasit Ray-Ban
Paitamekko Monki
Laukku Marc by Marc Jacobs
Ballerinat French Sole

Han:
T-paita Filippa K
Chinos J. Lindeberg
Tennarit Converse/Jack Purcell
Laukku Mulberry

Tallinna 9.8.2009

Illallisen jälkeen suuntasimme vielä lasillisille ja juustolautaselle lämmintunnelmaiseen La Bottegaan. Vaikka Tallinnassa palvelu saattaa vielä toisinaan olla hieman etäistä, La Bottegan superystävällinen miestarjoilija olisi ollut omaa luokkaansa täällä Suomessakin. Kotimatkalla askel oli kepeä, varsinkin kun päivän mukulakivikompuroinnin jälkeen totesimme, että illaksi mekon kanssa suunnitellut korkokengät olisi syytä jättää hotelliin.

Shoppailumielessä Tallinna ei ollut ehkä tällaiselle hyvin pelkistetyn maun omaavalle kaksikolle mikään unelmakohde, mutta herkuttelu- ja hemmottelutarkoituksessa suuntaamme sinne varmasti toistekin.