postia chanelilta

Tovi sitten sain sähköpostia Chanelilta. Pyysivät osoitettani.

Olin aivan varma siitä, että kyseessä oli joku muotibloggaajille suunnattu täsmäroskapostitus. Annoin kuitenkin tietoni, ainahan näihin vedätyksiin joku menee.

Pari viikkoa sitten ovikelloa soitti lähetti ja ojensi laatikon, josta paljastui paperikassillinen Chanelin kesämeikkejä. Oho.

Tästä eteenpäin taidankin rohkein mielin vastata joka ikiseen sähköpostiin, jossa pyydetään apuani suuren perinnön siirtämiseksi – korvausta vastaan, luonnollisesti. Kuittaan ystävällisesti henkilötiedoillani ja tilinumerollani kaikki ne eurolotot, jotka olen onnekkaana internetin käyttäjänä voittanut. Ilmeisesti joskus jokin, joka on liian hyvää ollakseen totta, on totta.

Noh, meikkejähän ne vain ovat, tasokkaita sellaisia tosin. Mutta minulle Chanelin meikit ovat jo yläasteiästä asti olleet se juttu. Chanelin tiskillä olen vieraillut aika harvoin, vain jotain todella erityistä ylellisyyttä kaivatessani: silloin kun olen halunnut olla fiini nainen tai kun olen todella halunnut hemmotella itseäni. Siksi tuntuu hieman hassulta, että he lähestyivät minua – ei ole nimittäin kovinkaan montaa vuotta siitä, kun jouduin keräämään hieman rohkeutta uskaltautuakseni ihan oikean Chanelin kojulle.

Mikäkö oli tarinan opetus? No, Soleil Tan de Chanel -aurinkopuuterin sävy 907, ”Sable Beige” sopii mainiosti vaaleallekin iholle. Ja se, että joskus saa olla jostain oudosta syystä hivenen imarreltu, vaikka tiedostaakin tulleensa valjastetuksi markkinointitarkoituksiin.

koiranulkoilutusmuotia kalliosta

Kesä otti sitten askeleen takapakkia: kesäkuun toinen päivä, pipo päässä ja nilkkasukat kengissä. Yh.

Eihän tässä kuvassa oikeastaan mitään sellaista ole, mitä ette jo aiemmin olisi nähneet (Paitsi Kaapo, Kaapoa ette ole nähneet vielä joka kulmasta! Kreisi koiramuija lupaa korjata asian!), mutta haluaisin antaa erityismaininnan Nykistä ostamilleni Leviksen farkkuleggingseille, jotka melkein menisivät läpi oikeista farkuista… Tai ainakin stretchfarkuista. Ainakin tällaisen denim-ignorantin kirjoissa.

Sinänsä niissä ei ole mitään järin ihmeellistä: sopivat, varsin kapeat, eivät purista. Ostin mustat ja siniset, maksoin niistä yhteensä reilun saturaisen. Huhhuh.

Ihmeellistä niissä on se, että ne ovat onnistuneet kuluneen kuukauden aikana mullistamaan pukeutumiseni. Mekot ovat hieman huilailleet, mutta farkkujen parina käytettyjä kauluspaitoja onkin sitten pesty ja silitetty ihan urakkatöinä. Minä käytän taas housuja! Ilolla ja mielelläni!

Sitten ne huonot uutiset: näitä ei kuulemma saa Suomesta. Onkohan juuri näin? Kunpa ei olisi. Haluaisin nimittäin hankkia vielä pesun tai kaksi lisää.

Oikeaa farkkua tai ei, mutta näitä minä ainakin käytän. Elämä tuntuu toisinaan olevan kovasti liian lyhyt liian pienten housujen sopivaksi venyttämiseen.. Minä en nimittäin oikein ymmärrä, miksi haluaisin maksaa siitä, että saisin tuntea parin viikon ajan olevani housuihini aivan liian suuri. Saman efektin saa aikaiseksi myös ruokaan ja juomaan sijoittaessaan ja silloin prosessista sentään nauttii!

Pipo Peter Jensen
Takki Samuji
Farkut Levi’s
Kengät New Balance
Laukku Chanel