Artikkelit Tagilla ‘Comme des Garçons’

09/05/10

10.5.2010, Klo 5:02 | Kirjoittanut

Terkut Nykistä! Hienosti on reissu startannut. Eilisilta meni vähän sumussa, edes huikea innostus ei riittänyt täysin paikkailemaan aikaeroa. Täällä on aivan huikean tuulista – 14. kerroksessa olevaan hotellihuoneeseen on kuulunut koko ajan pelottava tuulen ulina, sellainen jollaista en ole koskaan aiemmin kuullut tai tiennyt oikeastaan olevan olemassakaan. Yöunet olivat hieman katkonaiset siihen saakka kunnes muistin mukaanotettujen korvatulppien olemassaolon. Mutta se nyt on pientä – kuulunee asiaan.

Sunnuntaiaamu alkoi täällä asuvien kavereiden kanssa mukavalla brunssilla ja hyvin sokerisella jenkkiaamiaisella Supperissa East Villagessa, jatkui kaveripariskunnan kotona kahvilla ja juustokakulla. Seuraavat kuusi tuntia laukkasimme kaiken tankkaamamme sokerin ja kofeiinin voimin ympäri kaupunkia, ihastellen ja nautiskellen. Ihania pikkuliikkeitä, nettikauppojen kaikki ilot ovat vihdoin käsinkoskeltavissa – tämä on kylläkin huomattavasti tuskallisempaa näin livenä. Kun kotikoneella tajuaa olevansa pennitön, voi vain painaa sitä ruksia siellä selaimen yläkulmassa. Noh, onneksi kaikkea ei tarvitse saada… Jos voisi haalia itselleen kaiken tahtomansa, tuskin sitä enää mitään arvostaisi oikeasti kuitenkaan. Ihanaa on myös vain hipelöidä ja haaveilla.

Noh, jotain tarttui kuitenkin mukaankin. Ihanaa ja ah, niin epäkäytännöllistä – ranskalainen pellavainen potkupuku A.P.C.:ltä. Tuon näköjään Euroopan takaisin pala palalta.

Napsin myös kuvia tämän viikon kodistamme, mutta kun kello on nyt näköjään aamuviisi Suomen aikaa, käskee sisäinen kelloni vetäytyä hotellin turistia hellivän Tempur-sängyn uumeniin. Palataan pian!

04/05/10

4.5.2010, Klo 17:59 | Kirjoittanut

Kuvasta tuli mystisesti pikselimössöä, vaikka se näytti kameran näytöltä ihan pätevältä. Uutta ei oteta – vaihdoin jo verkkareihin. Olen aivan rakastunut viime viikolla Beamista löytyneeseen tummansiniseen jakkuun, jossa on tarkoituksella hieman vajaamittaiset hihat. Se näyttää jotenkin koulupuvusta karanneelta, sillä oikealla tavalla. Haluaisin käyttää sitä kaiken kanssa. Parasta on se, että mikään ei estä.

Jakku A.P.C.
Kauluspaita Comme des Garçons
Rusetti Tiger of Sweden (tullut Janin kauluspaidan mukana)
Farkut Acne
Kengät A.P.C.

03/05/10

3.5.2010, Klo 17:37 | Kirjoittanut

Takki A.P.C.
Neule Benetton
Kauluspaita Comme des Garçons
Hame Zara
Kengät A.P.C.

heeeeelp

24.3.2010, Klo 21:32 | Kirjoittanut

Kuvassa kaksi vaatekappaletta kaapistani, joista pidän erittäin paljon – Comme des Garçons Play -villatakki ja Acnen silkkibyysat. Kummankin hankkimista harkitsin pitkään ja hartaasti. Molempien kohdalla ostopäätöstä edeltävä yö oli katkonainen, vaatteet tunkivat uniin ja pelkäsin, että ne on myyty loppuun ennen kuin ehdin kassalle saakka.

Housuja olen käyttänyt toistaiseksi kerran, villatakkia onneksi kuitenkin melko monta kertaa. Miksi?!

Noh: housut ovat jalassa liian mukavat. Okei, toistaiseksi olen päässyt oikeastaan vasta sovitteluasteelle. Pöksyt eivät kiristä, purista, hankaa saatika ahdista. Johtopäätös? Housujen täytyy näyttää jalassani dorkalta, koska ne ovat jalassa mukavammat kuin useimmat collegekankaisista oleskeluhousuistani ovat. Hmm.

Jos peiliä on uskominen, housut näyttävät jalassani hyvältä. Mutta miten saisin itseni ovesta ulos pöksyissä, joita en edes tunne jaloissani? Aivan kuin olisi lähtenyt kävelemään ulos unissaan pyjamahousut jalassa. Luulisi, että mukavuus olisi juuri se tekijä, joka saisi minut viihtymään housuissa päivästä toiseen. Ilmeisesti arvostan kuitenkin housuissa enemmän napakkaa, joustamatonta ja karheaa denimiä sekä tiukkaa tuumakokoa – ah sitä tunnetta, kun lantiofarkut runttaavat sisäelimiä kasaan niin että luut rutisevat!

Villatakki taasen… Tuo punainen sydän rinnassa oli hyvän mallin ja laadukkaan villan lisäksi juuri se juttu, miksi villatakki piti ehdottomasti saada. Janillakin on kaksi vastaavaa CdG-viltsiä ja kyllähän ne hänen päällään hyviltä näyttävät – erittäin siisteiltä, tyylikkäiltä ja asiallisilta. Minä taas tunnen itseni ihan lastentarhasta karanneeksi jättimuksuksi punainen silmillä varustettu sydän rinnassani.

Arvatkaapas, mikä on erityisen hauskaa? Olen käyttänyt housuja ihmisten ilmoilla yhden kokonaisen päivän. Yhdistin ne sydänvillatakkiin. Pelkäsin aamupäivästä kuollakseni näyttäväni idiootilta kun olin kiskonut päälleni silkkiset pussihousut ja supersöötin lasten neuletakin. Ahdistus katosi lounaaseen mennessä, mutta pelkotilat ovat näköjään palanneet sitten edellisen käyttökerran.

Lähettäkäähän voimia: yritän lupaan käyttää lähipäivien aikana sekä silkkibyysia että sydänvillatakkia. Yhdessä ja erikseen. Jos nämä vaatteet a) on pitänyt saada hinnalla millä hyvänsä, b) näyttävät erittäin hyviltä muiden päällä ja c) miellyttävät silmääni ei-peilin-kautta katseltuna, täytyy niitä jumalauta oppia myös pitämään päällään. Pää pystyssä ja ilman pelkotiloja pyjamahousuista tai lastenvaatteista.

hei, se on jo 15 vuotta vanha…

15.12.2009, Klo 8:00 | Kirjoittanut

Inke <3 Chanel

…ja vieläkin aivan priimakunnossa. Käyttöikää taatusti jäljellä vielä toiset moiset. (Jan halusi tarkentaa, että kyse on siis laukusta.) Hyvää joulua minä!

Villatakki Benetton
Kauluspaita Comme des Garçons
Farkut Acne

19/09/09

19.9.2009, Klo 21:44 | Kirjoittanut

Lauantaina 19.9.2009

Jan:
Neule Our Legacy
Farkut Acne
Laukku Dries Van Noten
Kengät Opening Ceremony

Inke:
Neule Acne
Kauluspaita Comme des Garçons
Laukku Marc by Marc Jacobs
Kengät Vagabond

07/09/09

7.9.2009, Klo 18:47 | Kirjoittanut

Maanantaina 7.9.2009

Ihmettelen, ellei ruutumekosta tule tämän syksyn suosikkia. Olipas löytö! Päässäni pyörii kymmeniä ideoita, minkä kaiken kanssa mekon voisi pukea. Kannattaisi varmaan kirjoittaa ideat ylös, sillä veikkaan, että parin päivän sisään vaatekaapilta kuuluu jälleen tuttu aamuhuuto… Arvaatte varmaan.

Villatakki Comme des Garçons PLAY
Mekko ja kengät Whyred
Laukku Mulberry

14/08/09

14.8.2009, Klo 12:10 | Kirjoittanut

14/08/09

Eilen talouteemme tuli toinenkin Comme Des Villatakki, tällä kertaa harmaa miesten malli joka on aivan yhtä pehmeä (ellei jopa pehmeämpi), kuin se musta naisten vastaava. Se tulee toivottavasti tarjoamaan paljon lämpöä Flown pikkutunneilla. Päälle laitan myös Acnen farkkupaidan, Lindebergin chinot ja jos säät sallivat, myös Opening Ceremonyn harmaat mokkakengät.

Harmittaa ettei punaista pipoa ole löytynyt vielä, se tarjoaisi asuun hienon väripilkun. Kuvassa näkyy Steven Allenin turhaan hintava kashmirista tehty punainen pipo, edullisempikin löytyy varmasti.

Mainio ilta kuitenkin luvassa, punaisella pipolla tai ilman!

the sartorialist diy

13.8.2009, Klo 13:08 | Kirjoittanut

The Sartorialist: On the Street......Black & White, Milano

Kun näin Sartorialistissa tämän kuvan, koin pienimuotoisen valaistumisen. Hametta ja kauluspaitaa siis voi käyttää yhdessä, vaikka aikomuksena ei ole työskennellä iltaa keskivertoa korkeatasoisemmassa ravintolassa asiakaspalvelun parissa? Ja siis vielä mustaa hametta ja valkoista paitaa? Kaikenlaista. Ja hyvältä näyttää, sekin vielä.

Alla pientä leikkiä oman vaatekaapin tavaroilla kyseisen lookin inspiroimana. Laukku puuttuu kuvasta, mutta niin puuttuu myös kaapistani tällä hetkellä – rakas veska on ollut Englannissa tehtaalla parantelemassa itseään jo kesäkuun lopulta saakka. Siitä lisää, kun hän saapuu taas kotiin.

Päivän vaateleikki Sartorialistin inspiroimana

Kauluspaita Comme des Garçons Black
Aurinkolasit Ray-Ban Wayfarer
Hame Filippa K
Ballerinat French Sole

(kuva The Sartorialist)

pieniä väripilkkuja

24.7.2009, Klo 19:52 | Kirjoittanut

En ole erityisen värikirjava pukeutuja. Vaateostoksilla katson ensimmäiseksi läpi liikkeiden mustat, valkeat ja harmaat vaatekappaleet. Jos jokin pirteämmän värinen vaatekappale miellyttää malliltaan ja leikkaukseltaan silmääni, mietin samantien josko tätä löytyisi myös luottoväreissäni. Kun oikein revittelen, saatan hankkia jotain sinisävyistä, mutta niistäkin valitsen ne pehmeimmät, hieman harmaaseen taittuvat sävyt.

Hyvä puoli on se, että kaikki on – ainakin periaatteessa – helposti yhdisteltävissä. Mikäli jotain räiskyvämpää tekee joskus mieli, tyydytän ilmennyttä tarvetta mieluiten asusteilla. Mihinkään muutoin niin toimivaan yksilöön ei halua kyllästyä siksi, että räiskyvä pinkki alkaa yhtäkkiä tuntumaan kovin väärältä.

No, pieniä pilkahduksia sallittakoon. Ensimmäinen reaktio nähdessäni tämän Comme des Garçonsin Play -villatakin oli pettymys. Miksi ihanan pehmeästä villasta tehty klassinen, laadukkaalta vaikuttava ja helposti yhdisteltävissä oleva villatakki oltiin menty pilaamaan räikyvänpunaisella, lapsellisella sydämellä?

Comme des Garçons Play

Kaikkeen se silmä sitten tottuukin. Villatakki jäi mieleeni kummittelemaan, ja lopulta sitä oli pakko ihan erikseen lähteä sovittamaan. Sovituskopissa huomasin, kuinka pieni, silmäänpistävä yksityiskohta sai tavallisesta valkoisesta t-paidasta ja farkuista heti hieman huolitellumman, hieman hellyttävänkin näköisen asukokonaisuuden.

Siniset nauhakengät

Toinen väripisara päätyi garderobiini varmasti eriskummallisimmasta paikasta, jossa olen ostoksia tehnyt. Nämä 70- tai 80-luvulta asti omistajaan odottaneet, upouudet kirkkaansiniset nauhakengät ovat paitsi laadukasta kotimaista tuotantoa, myös uskomattoman mukavat jalassa. Nyörikenkien vannoutuneena fanina käytän niitä paitsi lahkeista rullattujen pillifarkkujen kanssa, myös mahdollisimman tyttömäisten hameiden ja mekkojen seurana pientä kontrastia luomaan. 37 euron nimellistä korvausta vastaan koen tehneeni varsinaisen löydön. Ivalon matkailijoita kenkiä jäi odottamaan ainakin yksi pari, mutta jostain saattaa vielä löytää Minimarketin kevään mallistossa olleita hyvin samannäköisiä kenkiä.