ripaus väriä

Splendours Summer Bronzing Compact & Splendours Shimmer Body Oil

Splendours Summer Bronzing Compact Huh heinäkuuta!

Lomamoodi saavutettiin tänä vuonna ennätysajassa. Jo virallisen loman alkua edeltänyt viikonloppu oli omiaan nollaamaan meidän mielet kevään puuhista – maanantaina mietiskelimme jo, mikä päivä mahtaakaan olla.

Hellekelit ovat jättäneet jälkensä meikäläiseenkin, muutoinkin kuin pehmentämällä pääni. Kesäkuun alkupuolella aurinkopuuteri jätti vitivalkeaan ihoon vain likaisen läikän, nyt tulos on vihdoin toivotunlainen. Joko en enää välitä, tai sitten minuun on päässyt tarttumaan pieni päivetys.

Näin se vain näemmä villiintyy tällainen anti-auringonpalvojakin kaipaamaan väriä hipiään… Muutoinkin on tällä kesäpukeutumisen kanssa kipuilleella ollut ihan kummallinen meininki. Sukkahousuja en ole tainnut toukokuun jälkeen käyttää kuin parina sadepäivänä.

Pian käy suunta Italiaan ja siellä kuulkaas korkataan pullo ja pistetään se kiertämään. Siis pullo tuota kuvassa näkyvää kultaöljyä, mitä te nyt oikein kuvittelitte… (Okei. Varattuna taitaa olla ainakin kolme viinitilavisiittiä. Toivon mukaan joku korkkaisi jonkun muunkin pullon.)

Testasin tuota kimmeltävää lientä jo kertaalleen, mutta tulos ei ollut aivan toivotunlainen. Kauniin, hehkeän sävyn ja kultahippujen lisäksi sääriini tarrautui terrieri. Öljyn huumaava tuoksu sekoitti pienen koiran pään totaalisesti ja hohde-efekti muuttui hivenen häiritseväksi, kun kannoillani kipittänyt pikkukoira yritti lipittää kimaltelevaa öljyä pois sen minkä kerkesi. Kaapon lomaillessa koto-Suomessa toivoisin matkaseurueemme naisväeltä apua pullon tyhjennyksessä. Aikaa viikko – kohta hohtaa!

Palaillaan, helteisiä terveisiä heinäkuun varrelta tipahtelee säännöllisen epäsäännöllisesti. Pysykäähän kuulolla, luvassa lähiaikoina reissukuulumisten lisäksi mm. juoksemiseen liittyvä arvonta.

Clarinsin kesätuotteet testattavakseni lahjoitti merkin maahantuoja, kiitokset!

clarins-arvonnan voittaja

Virtuaalitulppaaneja voittajalle ja vastanneille!

Suurkiitokset kaikille Clarinsin BB-voiteen arvontaan osallistuneille aktiivisuudestanne sekä ennen kaikkea ihanista, inspiroivista ja imartelevista postaustoiveistanne!

Melkeinpä uskaltaisin luvata kaikkien kommenttikenttään tupsahtaneiden toiveiden täyttyvän ainakin osittain vielä tässä kevään aikana. Kaipaamianne Kaapon kuulumisia on ehdottomasti tulossa – hölmö isäntäväki on pantannut nuoren komistuksen kuvia näköjään ihan syyttä suotta itsellään.

Paljon toivotun sisustuspostauksen teko kiinnostaa meitäkin kovasti, vielä kun saisi kodin esittelykuntoon! Tai elämiskuntoon, edes. Syksyllä hirmuisella rytinällä edennyt kodinlaittoprojekti tyssäsi jouluun, mutta eiköhän loppukiri saada päälle tuota pikaa. Sitä paitsi – mikä on muka valmis koti? (No, siellä varmaan on kuitenkin lamput katossa..)

Kosmetiikastakin on aina mukavaa jutustella, vaikken mikään alan ammattilainen olekaan. Harjaantuneen purnukkahamsterin mielipiteitä käyttökokemuksia laitetaan kyllä jakoon, jahka ehdin muodostaa harkittuja lausuntoja muutamasta kylppärin kaappiini tiensä löytäneestä lupaavasta putelista.

Matkavinkkejäkin huudeltiin! Alkukevään Nykin matka oli napakampi ja nopeatempoisempi kuin aiemmat, mutta hyviä, uusia ravintolavinkkejä löytyy kyllä jälleen jaettavaksi, ehkäpä muutama kauppavihjekin.

Keväästä olisi myös tarkoitus tulla hieman aiempia liikunnallisempi – toivottujen urheiluvaatepostausten ja lenkkimusalistojen lisäksi tiedossa pitäisi olla myös sitä itseään. Noin, nyt se on sanottu ääneen – joukkopaine kannustakoon lenkille!

Summa summarum: kylläpä oli kiva kuulla, että te haluaistte lukea täältä juuri niitä juttuja, joita me haluamme tänne kirjoittaa. Myös muut lausutut toiveet on laitettu korvan taakse, ja jos jotain tulee vielä mieleen, niin toiveitahan saa ladella tällaisten kisakausien ulkopuolellakin.

Kyselyyn innoittanut arvonta on nyt suoritettu: Clarinsin uutuus-BB Skin Perfecting Cream -voiteen pokkaa itselleen Veera, jolle laitan sävytiedustelua sähköpostiin. Onnittelut voittajalle ja lämpimät kiitokset kaikille osallistuneille!

Lisää kaikenlaista kivaa tulossa lähiviikkoina, roikkukaahan langoilla! Ja vielä kerran: iso kiitos, ootte te mahtavia.

bb-perfection

BB-voiteista on kohkattu kuluneen vuoden aikana aivan hurjana. Välillä jo miettii, että millä sitä ennen näitä voiteita oikein meikattiin, muuta kun ei tunnu enää markkinoille mahtuvan!

Tämä megalomaaninen BB-buumi tavoitti meikäläisenkin heti voiteiden rantauduttua Suomeen. Mistään täysin turhasta hypestä mielestäni ei kuitenkaan kysymys ole: pienet virheet silotteleva ja terveen sävyn kasvoille tuova kosteuttava voide kovalla aurinkosuojallahan täyttää varmasti usean toiveet yhdellä iskulla.

Testailtua on tullut jo melkoisen monenlaista purtiloa: muutamissa koostumus on ollut toimiva, mutta sävy ei, toisissa tilanne taas on ollut päinvastainen. Pari oikein hyvääkin BB-voidetta on käsiini osunut: tässäpä toinen niistä!

Sain tovi sitten testattavakseni Clarinsin BB Skin Perfecting Cream –voiteen, joka on siis merkin tuore uutuus vastaamaan BB-voiteiden kovaan kysyntään. Sävyjä voiteesta on saatavilla kolme, joista vaalein on nappiosuma tälle talvenkalvakalle iholleni, keskimmäinen todennäköisesti kesäkäyttöön passeli.

Clarins BB Skin Perfecting Cream

Peittävyyttä Clarinsin voiteesta löytyy melko lailla. Tämä seikka saattaa jakaa mielipiteitä, mutta meikäläiseltä moinen saa silkat plussat. BB-voiteella haluan korvata meikkipussissani nimenomaan arkikäyttöön tarkoitetun meikkivoiteen, kevyesti sävyttävät päivävoiteet olkoot sitten asia erikseen. Mistään pakkelista ei siis todellakaan ole kyse, mutta peittävyyttä tästä tuubista löytyy mielestäni hivenen enemmän kuin esimerkiksi edellisestä BB-voiteestani.

Säästeliäästi annosteltuna tämä riittoisan oloinen voide on aivan priimakamaa: normaali, talvisin hieman pintakuiva iho ei tuntunut erityisesti vaativan kosteusvoidetta tämän hoitavia ainesosiakin sisältävän voiteen alle. Myöskään tarvetta erillisille peitevoiteille ei tämän levittämisen jälkeen ollut – ei edes silmänalusille!

BB-voiteen päälle levitin ohuenohuen kerroksen puuteria sudilla, mikä riittikin mainiosti pitämään voiteet paikallaan ja naaman sopivan mattana koko päivän. Auringon piilotellessa voiteen SPF25-suojakertoimelle ei taida vielä olla tarvetta, mutta hyvähän se on tietää, ettei siitäkään tarvitse sitten erikseen keväthangilla huolehtia.

Clarinsin versio BB-voiteesta täyttää siis meikkipohjalle asettamani kriteerit mielestäni vallan mallikkaasti, joten käyttöön jää! Hirmuisesti mulla ei ole juuri Clarinsin tuotteita aiemmin käytössä ollut, mutta tämän onnistumisen innoittamana taidan katsastaa hieman merkin muutakin valikoimaa.

Clarins BB Skin Perfecting Cream -sävyt: 01 Light, 02 Medium, 03 Dark

Vilpittömästi suosittelisin tätä testiin saamaani voidetta muillekin, joten varsin mukavaa on järjestää teille pieni arvonta, jossa voittajalle lähtee testattavaksi tuubi tämän kuun aikana kauppoihin tupsahtelevaa Clarinsin BB Skin Perfecting Cream –voidetta toivomassaan sävyssä (light/medium/dark). Palkinnon arvo on 36,90 euroa (ovh).

Jätä siis jonkinlainen elonmerkki alla olevaan kommenttikenttään sunnuntaihin 24.2.2013 kello 23.59 mennessä. Erityisesti postaustoiveet olisivat aika kivoja, jos teillä sellaisia on! Muistakaahan vain jättää sähköpostiosoitteenne sille varattuun kenttään – meiliosoitteenne näkyvät vain meille ja niitä käytetään ainoastaan tämän arvonnan toteuttamiseen.