Artikkelit Tagilla ‘Brooklyn Tailors’

rikkinäinen levy

19.1.2012, Klo 21:26 | Kirjoittanut

Kävin matkamessuilla pörräämässä. Messukeskusvisiitin johdosta innostuin matkustamaan melko moneen maahan, kuten nyt esimerkiksi Islantiin, Dominikaaniseen tasavaltaan, Kuubaan sekä Israeliin. Mikään näistä ei kuitenkaan taida toteutua ainakaan lähiaikoina, koska keväällä vietämme jo perinteeksi muodostunutta NYC-viikkoa!

Kotiuduttuani löysin nämä kuvat Brooklyn Tailorsin tulevasta syysmallistosta ja lisäsin välittömästi heidän liikkeessään vierailun kevätreissun muistilistaan. Vanhaa to do -listaa voisi käyttää myös tämän vuoden toukokuussa, sillä samasta asiasta olen uhoillut jo tammikuussa 2010. Väliin valitettavasti jäi, viikko tuossa kaupungissa on niin kovin lyhyt aika. No, lienee sanomattakin selvää, että tuotteet ovat mielestäni hienoja! Innostuin erityisesti noista housuista ja toisen kuvan kauluspaidasta. Chambraykankaisia ja sinisiä kauluspaitojahan ei voi koskaan olla liikaa!

On muuten jännää, että tämä on jo toinen juttu viikon sisään, josta kirjoitan sattumalta uudelleen pari vuotta myöhemmin. Ensimmäinen toistohan tuli tasan kahden vuoden tauon jälkeen, mutta tässä on sentään viisi päivää heittoa. Kiinnostuksen kohteeni taitavat pyöriä noin kahden vuoden sykleissä, hämmentävää…

(kuvat the189.com)

brrrrrooklyn

14.1.2010, Klo 19:33 | Kirjoittanut

Juuri kun olen päässyt niinkin onnelliseen asemaan että olen löytänyt lempimerkin kauluspaitojen maailmassa, niin tyhjästä ilmestyy haastaja. Ainankin kuvien perusteella Brooklyn Tailorsilla on kaikki mahdollisuudet kilpailla Gitman Vintagen kanssa.

Täydellisen näköisiä kauluspaitoja, joissa on kauniita pieniä yksityiskohtia. Esimerkiksi se miten lappu on siksakattu kiinni, saattaa vaikuttaa pieneltä asialta, mutta minuun se teki suuren vaikutuksen. Kuinkakohan monta kertaa olen maininnut napitetut kaulukset aikaisemmin? Varmasti aika monta, mutta minkäs sille teen, että olen niiden ylin ystävä.

Kiitos kuuluu Cool Hunting-nimiselle blogille, jonka ansiosta löysin nämä jumalaiset paidat. Heidän ansiosta keksin kertaheitolla yhden ylimääräisen mission meidän kevään NYC-matkalle – Brooklyn Tailors ja käsintehty mittatilauspaita. Saisinkohan henkarin kaupan päälle?