kuivista kuivin

Blogimme taival on hivenen alle kaksivuotinen. Tässä ajassa olen ehtinyt ylistämään jo neljää kynsilakan pikakuivattajaa. Ei, kyse ei voi olla pelkästään siitä että yllätyn kerta toisensa jälkeen moisen keksinnön toimivuudesta, olen nimittäin törmäillyt testaillessani myös kehnompiin yksilöihin. Kokeilunhaluni on lähes loputon mitä kosmetiikkaan tulee, siispä olen aina päätynyt antamaan mahdollisuuksia myös uusille pikakuivattajille.

Seche Vite Dry Fast Top Coat tekee myös sen minkä lupaa: kuivattaa kynsilakan ripeästi. Ta-daa! Siihen olin kyllä tyytyväinen, mutta ajattelin jättää tämän raportoimatta, olinhan vinkkaillut jo monista muistakin yhtä toimivista vaihtoehdoista.

Sitten minä yhtenä iltana lapoin laiskuuttani lisää tummanpunaista kynsilakkaa kärjistään jo kuluneiden vanhojen lakkojen päälle, kun en jaksanut koko prosessia alustakaan aloittaa. Saatuani restaurointityön valmiiksi onnistuin sohaisemaan kynteni oikein komeasti pöydänkulmaan pikakuivattajapulloa hapuillessani. Lopputulos? Varsin komea lakaton viiru keskisormessa. Ja oho, itse asiassa myös peukalossa.

Maalaisjärki sanoo, että tässä vaiheessa olisi parasta jättää homma sikseen lähteä hakemaan kynsilakanpoistoainetta ja pumpulilappuja. Minä laitoin vaurioituneisiin kynsiin hieman lisää värilakkaa ja kuorrutin koko kuusikerroksisen komeuden tällä pikakuivattajalla.

Se toimi. Aika mieletöntä. Taidanpa pitäytyä tässä.

Seche Vite Dry Fast Top Coat, 9,50 €, feelunique.com

Kommentoi

  1. […] en osaa sanoa vielä mitään, mutta sävy on just eikä melkein. Taustalla taas piileksii pullo Seche Viten pikakuivattajaa. Siitäpä sanon sen verran, että mitään toista pikakuivattajaa en taida haluta enää […]