juhlaviikot

Samuji, Frans SweaterSamuji, Tela ShirtSamuji, Dalek TrousersSamuji, Rover & Tee ShirtSuomalaiset, myös miesten pukeutumiseen panostavat vaatemerkit ovat olleet valitettavan vähissä, mutta viime aikoina tilanne on alkanut kohentua. Viikon sisään on lähistöltä kantautunut miestenvaateuutisia siihen malliin, että tässähän meinaa tulla uutisoijalla hoppu!

Ensimmäisenä tiedotusvuoron saa ehdottomasti Samuji. Epäilen, ettei merkki enää kaipaa virallista esittelyä issuesin puolella – etteköhän te tämän blogin miespuoliset lukijatkin ole jo merkin kanssa tutuksi tulleet…

Itse olen odottanut ja toivonut heiltä miesten mallistoa heti merkin julkistuksesta lähtien ja tänään se päivä on vihdoinkin koittanut. Merkin ensimmäinen miehille suunnattu mallisto Men’s Capsule Collection löytyy nyt heidän verkkokaupastaan ja kappas vaan – hyvältä näyttää. Konstailematonta, klassisen tyylikästä, taattua Samu-Jussia. Ei auta kuin lähteä tutustumaan, makutuomariakaan ei tarvinne liiemmin mukaan maanitella.

Men’s Capsule Collection, Samuji.com

peiliräpsypäivitys

Timbsit! Torstaina 7.11.2013

Pipo A.P.C.+ Carhartt
Neule COS
Mekko Étoile Isabel Marant
Kengät Timberland (jee, pienet jalat – ostin nämä lastenosastolta!)

Perjantaina 8.11.2013

Pipo ja mekko COS
Takki Étoile Isabel Marant
Laukku Céline
Kengät Mark McNairy

All Navy tiistaina 12.11.2013

Neule Carhartt WIP
Mekko COS
Kengät Adidas Originals

Tipitii keskiviikkona 13.11.2013
Neule COS

Mekko Samuji
Kengät A.P.C.

Keskiviikkona 20.11.2013
Pipo Peter Jensen

Mekko COS (tämä on uusi – ja kyllä, vaatekaappini koostuu lähinnä tummansinisistä mekoista)
Kengät Mark McNairy

auta supertaifuunin uhreja

Mietimme ainakin kymmentä erilaista kärkeä, joilla voisimme korostaa tämän asian suuruutta, tärkeyttä, karmivuutta ja kiireellisyyttä. Mikään ei kelvannut, tällaisen äärellä on sanaton. 

Auta supertaifuunin uhreja

Supertaifuuni Haiyan sai aikaan pahaa jälkeä. Pahinta tuhoa se sai aikaan Filippiineillä, jossa kuolonuhrien määrän arvioidaan nousevan yli 10 000:n. Lisäksi yli 600 000 filippiiniläistä on joutunut kodittomaksi ja avun tarpeessa on jopa 4 miljoonaa lasta.

Apuamme tarvitaan. Osallistu Punaisen Ristin katastrofikeräykseen.

 

Osallistu Punaisen Ristin supertaifuunikeräykseen.

Tee lahjoituksesi Punaisen Ristin katastrofirahastoon verkkopankkimaksulla tai luottokortilla:

http://www.lahjoituslipas.fi/punainenristi/bloggaajiensupertaifuunikerays2/lahjoita/

Voit lahjoittaa myös soittamalla tai tekstiviestillä:
Soita 0600-122 20 (20,28 € + ppm)
Lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 €)

+ Laita sana kiertämään: Voit myös auttaa levittämällä sanaa Punaisen Ristin keräyksestä. Kerro seuraajillesi keräyksestä esimerkiksi blogissasi, sivustollasi, uutiskirjeessäsi, sähköpostisi allekirjoituksessa, Facebook-profiilissasi jne. Valmiin keräyskampanjamateriaalin voit hakea osoitteesta www.kampanjasivu.fi/supertaifuunikerays

***
Läksimme mukaan bloggaajien supertaifuunikeräykseen, jonka tavoitteena on kerätä bloggaajien ja muiden sosiaalisen median aktiivikäyttäjien voimin kasaan 100 000 euroa katastrofin uhrien auttamiseksi. Tervetuloa mukaan.