bb-perfection

BB-voiteista on kohkattu kuluneen vuoden aikana aivan hurjana. Välillä jo miettii, että millä sitä ennen näitä voiteita oikein meikattiin, muuta kun ei tunnu enää markkinoille mahtuvan!

Tämä megalomaaninen BB-buumi tavoitti meikäläisenkin heti voiteiden rantauduttua Suomeen. Mistään täysin turhasta hypestä mielestäni ei kuitenkaan kysymys ole: pienet virheet silotteleva ja terveen sävyn kasvoille tuova kosteuttava voide kovalla aurinkosuojallahan täyttää varmasti usean toiveet yhdellä iskulla.

Testailtua on tullut jo melkoisen monenlaista purtiloa: muutamissa koostumus on ollut toimiva, mutta sävy ei, toisissa tilanne taas on ollut päinvastainen. Pari oikein hyvääkin BB-voidetta on käsiini osunut: tässäpä toinen niistä!

Sain tovi sitten testattavakseni Clarinsin BB Skin Perfecting Cream –voiteen, joka on siis merkin tuore uutuus vastaamaan BB-voiteiden kovaan kysyntään. Sävyjä voiteesta on saatavilla kolme, joista vaalein on nappiosuma tälle talvenkalvakalle iholleni, keskimmäinen todennäköisesti kesäkäyttöön passeli.

Clarins BB Skin Perfecting Cream

Peittävyyttä Clarinsin voiteesta löytyy melko lailla. Tämä seikka saattaa jakaa mielipiteitä, mutta meikäläiseltä moinen saa silkat plussat. BB-voiteella haluan korvata meikkipussissani nimenomaan arkikäyttöön tarkoitetun meikkivoiteen, kevyesti sävyttävät päivävoiteet olkoot sitten asia erikseen. Mistään pakkelista ei siis todellakaan ole kyse, mutta peittävyyttä tästä tuubista löytyy mielestäni hivenen enemmän kuin esimerkiksi edellisestä BB-voiteestani.

Säästeliäästi annosteltuna tämä riittoisan oloinen voide on aivan priimakamaa: normaali, talvisin hieman pintakuiva iho ei tuntunut erityisesti vaativan kosteusvoidetta tämän hoitavia ainesosiakin sisältävän voiteen alle. Myöskään tarvetta erillisille peitevoiteille ei tämän levittämisen jälkeen ollut – ei edes silmänalusille!

BB-voiteen päälle levitin ohuenohuen kerroksen puuteria sudilla, mikä riittikin mainiosti pitämään voiteet paikallaan ja naaman sopivan mattana koko päivän. Auringon piilotellessa voiteen SPF25-suojakertoimelle ei taida vielä olla tarvetta, mutta hyvähän se on tietää, ettei siitäkään tarvitse sitten erikseen keväthangilla huolehtia.

Clarinsin versio BB-voiteesta täyttää siis meikkipohjalle asettamani kriteerit mielestäni vallan mallikkaasti, joten käyttöön jää! Hirmuisesti mulla ei ole juuri Clarinsin tuotteita aiemmin käytössä ollut, mutta tämän onnistumisen innoittamana taidan katsastaa hieman merkin muutakin valikoimaa.

Clarins BB Skin Perfecting Cream -sävyt: 01 Light, 02 Medium, 03 Dark

Vilpittömästi suosittelisin tätä testiin saamaani voidetta muillekin, joten varsin mukavaa on järjestää teille pieni arvonta, jossa voittajalle lähtee testattavaksi tuubi tämän kuun aikana kauppoihin tupsahtelevaa Clarinsin BB Skin Perfecting Cream –voidetta toivomassaan sävyssä (light/medium/dark). Palkinnon arvo on 36,90 euroa (ovh).

Jätä siis jonkinlainen elonmerkki alla olevaan kommenttikenttään sunnuntaihin 24.2.2013 kello 23.59 mennessä. Erityisesti postaustoiveet olisivat aika kivoja, jos teillä sellaisia on! Muistakaahan vain jättää sähköpostiosoitteenne sille varattuun kenttään – meiliosoitteenne näkyvät vain meille ja niitä käytetään ainoastaan tämän arvonnan toteuttamiseen.

Kommentoi

  1. Jonkinlainen korupostaus olisi toiveena. Olen itse ihastunut näyttäviin sormuksiin ja olisi kiinnostavaa tietää, että onko Inkellä jotain korusuosikkeja. :)

  2. Olisi kiva lukea vinkkejä New Yorkista!

  3. Uusi koti -postaus kiinnostaisi!

    Plus komppaan Tanjaa: korupostaus olisi kiva Tällä hetkellä suhde koruihin on jotenkin viileä: kaikki tuntuu liialta. Minimalistin koruvinkit kiinnostaa siis myös!

  4. Clarinsin meikkejä ja ihonhoitotuotteita on paljon ollut käytössä ja aina olen ollut tyytyväinen. Tätä BB-juttua en ole vielä kokeillut!

  5. Minulla nyt ihan kelpo BB käytössä, mutta Clarins kiinnostaa. Niillähän on ihan paras silmänympärysvoidekin. Vie rypyt, silmäpussit ja tummat silmänaluset!

  6. Kuulostaa hyvältä tuo Clarinsin voide, Inke! Itsekin olen etsiskellyt sopivan kevyttä ja samalla peittävääkin BBtä, joten kiitti tästä vinkistä! Muutkin kosmetiikka-postaukset on kivoja, itsekin kun olen pieni purnukka- ja puteli-hamstraaja.. :)

  7. Toimiva ja mattana pitävä bb-voide olisi kyllä hakusessa. Ja Clarins on minusta vaikuttanut aina luotettavalta merkiltä. Hyvin ovat siis brändinsä tainneet rakentaa.

    Tykkään Janin kollaaseista, mutta näin naisena toivoisin enemmän Inken laatimia vastaavia. Mutta hei, hyvä näinkin! Bloginne on kiva.

  8. Kosmetiikka-postaukset kiinnostavat minuakin! Laadukkaista ja toimivista tuotteista kun ei voi vinkata liikaa! :)

  9. Kuulostaa hyvältä toi voide! Vaatejutut on kyllä parhaita:)

  10. New Yorkin matkoistanne olisi kiva lukea lisää esim. ravintola- ja ostossuosituksia. Inken tyylijutut kiinnostavat myös.

  11. Kaapon seikkailuista on aina ihana kuulla, kuvien kera! Ne aiheuttavat täällä aina ihastuneita huokailuja koirakuumeiselle…

  12. Vaikuttaapa mielenkiintoselta, osallistun siis kilpailuun!

  13. sinun innoittamanasi ostin viime kesänä ensimmäisen bb-voiteeni, too faced. olin niin tyytyväinen, että tilasin jo toisenkin putkilon ensimmäisen vedellessä viimeisiään. mutta ainahan on kiva kokeilla uusiakin tuotteita, joten arvonnassa innolla mukana, sävytoiveena kesä jo mielessä medium.
    postaustoiveena aina ja ikuisesti KAAPO, pus!

  14. Kotipostaukset olis kivoja! Samoin Nykin vinkit ja hiushommat kiinnostaa tällä hetkellä. :)

  15. Olen jo pitkään ollut Clarinsin meikkivoiteiden uskollinen käyttäjä, mutta BB-voidetta en olekaan vielä testannut. Komppaan edellisiä kommentoijia: koti, New York ja Kaapo kiinnostaa! :)

  16. Olen huomannut viime aikoina tyylini lipsuneen huomattavan paljon Inken suuntaan, ei haittaa ollenkaan! :) Eli keep up the good work!

  17. Lisää Kaapoa!!!

  18. Lisää asukuvia!

  19. Moi Inke ja Jan, minusta olisi kiva kuulla syvällisemmin suhteestanne muotiin, mistä kiinnostus on herännyt ja miten se on muuttunut vuosien saatossa. Olisi myös kiva kuulla ajatuksianne suomalaisesta muotiteollisuudesta, mitä esimerkisi ajattelette teollisuudelle tapahtuvan 5 vuoden sisällä, sekä mitä Suomen muotiala kaipaa mielestänne, jotta jonain päivänä olisimme esim. Ruotsin tai Tanskan kanssa samalla viivalla? Kiitos kivasta blogista!

  20. Kiitos vinkistä! Tykkään musapostauksista, olen löytänyt monta hyvää biisiä tätä kautta. Mitä te kuuntelette lenkkimusana? Toivoisin juoksu-playlistiä, spotifyssa tai ihan old school-versiona.

  21. ihanalta vaikuttaa kokeilen onneani :)

  22. Perinteisellä tyylillä mennään eli vaatteet ja kengät kiinnostavat. Teidän oma tyyli kuten myös löydöt ja bongailut hienoista aarteista.

  23. kotipostauksia lisää. ihanaa kevättä sinulle!

  24. Olisi kiva kuulla teiltä kirjavinkkejä! Komppaan myös edellisiä: sisustusjutut kiinnostaa. Aurinkoa!

  25. Moikka! koiran kuulumisista olisi aina kiva lukea tyylijuttujen ohessa :)

  26. New York -vinkkejä olisi kiva lukea, kun itsekin olen sinne suuntaamassa tuossa keväämmällä.

  27. Vaate-, sisustus- ja urheilujutut kiinnostavat eniten. Olisi kiva nähdä myös joku kuva uudesta kodistanne :)

  28. Koti postaustasi täältäkin toivottaisi, myös asu kuvat on kivoja. :)

  29. Juuri ostin itselleni Clarinsin Everlasting Foundationin – huippukamaa, jos kaipaa kevyttä, mutta silti peittävää meikkivoidetta! Tätä olisi kiva testata myös. Olen kahlannut kaikki New York -postauksenne läpi, kun oma eka reissu sinne lähestyy kovaa vauhtia. Ruokavinkit on ollut huippuja, mutta olisko vielä esim. shoppausvinkkejä tai pakollisia/erityisiä nähtävyyksiä tarjolla?

  30. Hyvä Inke !!
    Nykin juoksumeiningit näytti mahtavilta!!
    Onnea:))

  31. Kotipostaukset uudesta kodista kiinnostaisivat, sekä tietysti sisustusaiheiset ylipäänsä!

  32. Hei, hassua! Just mietin sivulle hakeutuessani, että mitäköhän meikkejä se Inke käyttää kun on aina niin huolettoman huoliteltu. Eli siis, kiitos vinkistä! Ilolla lukisin myös, jos haluaisit paljastaa muutkin kylppärisi hedelmät.

    Minuakin kiinnostavat myös kotijutut, ja ehkä jotain lempimestat Hkissä tyylistä. :)

  33. Tulispa hyvään saumaan, en nimittäin ole kokeillut vielä yhtäkään BB-voidetta vaikka kiinnostusta löytyy! Kotipostaukset saavat täältäkin kannatusta :)

  34. BB-voiteet ovat jääneet vielä kokeilematta, sillä tarpeeksi vaaleaa sävyä ei ole löytynyt. Clarinsilla ainakin meikkivoiteista on yleensä sopiva löytynyt. Kokeilenpa onneani siis!

    Postaustoiveita sitten.. Olisi kiva, jos esittelisit mekkokokoelmasi. Ja Kaapon puuhat kiinnostavat :) Matkavinkkejä ja meikkipostauksia tykkään myös lukea.

  35. Käytin ennen Clarinsin mattaa meikkivoidetta, mutta menivät sittten lopettamaan sen tuotannon. Tilalle tullut ei sitten ollutkaan niin hyvä. Ehkä tää BB-voide vois paikata meikkipussissa olevan aukon. :)

    ps. Koti ja Kaapo!

  36. Olen ihan hurahtanut BB-voiteen ideaan! Se tekee aamuista niin paljon helpompia, että meikkivoiteen olen oikeastaan unohtanut kokonaan. Tarvitsisin juuri uuden purnukan ja mielelläni kokeilisin jotain uutta, edellinenkin oli ihan ok, mutta toivon löytäväni vielä paremman tilalle. Tämä Clarins alkoi nyt houkutella…

    Esimerkiksi koti/sisustuspostauksia toivoisin minäkin!

  37. Jee kiva kilpailu! Mä en oo vielä ees hurahtanu tähän bb-voide buumiin, mutta kai se olisi jo aikakin!

    Postaustoiveena olisi enemmän asupostauksia. Ja kodin esittelyä!

  38. Light-voide kiinnostaisi testattavaksi. Kodin esittely postaustoiveena!

  39. Kotipostaukset kiinnostavat myös minua. Lisäksi olisi mielenkiintoista lukea siitä, miten olette onnistuneet yhdistämään aktiivisen ja matkustavan elämän ja koiran omistamisen. Itsestä tuntuu aina jotenkin vaikealta jättää oma varsin vaivaton hauva muiden hoidettavaksi ja siksi asia kiinnostaa. Muiden kokemuksista saa usein vinkkejä.

  40. Kiva kilpailu!

    Juttutoiveena voisi olla vaatekaappienne sisällön esittely (vaikka niitä asukuvia aina tuleekin).
    Lisäksi olisi kiva nähdä lisää kuvia uudesta kodistanne ja Kaaposta tottakai! :)

  41. Osallistun! BB-hommelit vielä kokonaan kokeilematta, jospa nyt lykästäisi. Ja kodista olisi kiva nähdä enemmän kuvia!

  42. Tahtoo putelin!

  43. Lisää sisustusjuttuja kiitos! Myös kevättakeista ja -kengistä lukisin mieluusti.

    Sait Clarinsin voiteen kuulostamaan tavoittelemisen arvoiselta, sormet ristiin siis…

  44. Sisustuspostaukset olisivat todella kiinnostavia, etenkin kun itselläni on muutto ja remontti edessä.

    (Ja Kaapo! Sitä ei ole koskaan tarpeeksi.)

  45. Kaikki kuhisevat ja kehuvat näitä BB voiteita ja meikä vielä porskuttaa vanhassa meikkivoidemaailmassa, heh! :) Peukut ja varpaat pystyyn voiton puolesta siis!

    Reissujutut parhautta. Hauvajutut sen jälkeen. Kesämekotkin ois ihan kiva – eli mistä ja millainen on tulevan kesän SE mekko, jolla purjehditaaan kesän kaikki juhlat läpi.

  46. Käytin pitkään pelkästän mineraalimeikkejä, mutta blogi- ja foorumikuhinan kautta BB-innostus on kantautunut jopa minun korviini. Sain ensimmäiseksi tutulta Misshan Perfect Cover BB:n ja tykkäsin siitä ihan kauheasti. Sittemmin hankin kokeiluun saman merkin Real Complete -version, josta pidän itse ainakin vapaa-ajalla enemmän: kuivattaa ihoani vielä vähemmän kuin aiempi eikä peitä ihan niin voimakkaasti (ainakaan yhdellä kerroksella), vaan jättää kaikin puolin luonnollisemman pinnan. Töissä tuo Perfect Cover on kyllä käytössä varsinkin silloin, kun on tärkeämpiä tapaamisia tms. Tavaratalomerkeistä olen kokeillut vain Lumenen BB:tä ja siitä en kyllä tykännyt, vaikka kauheasti olisin halunnut tykätä. Se on minun makuuni turhan raskas, väri ei sovi minulle optimaalisesti ja tuntuma kasvoilla muistuttaa ikävästi siitä, miksi aikanaan siirryin perinteisistä meikkivoiteista mineraaliversioihin.

    Luen mielelläni kaikenlaisia juttuja, erityisesti kosmetiikkatuulia, kun itsellä ei nykyisessä elämäntilanteessa tahdo aika riittää uutuuksien seuraamiseen.

  47. Lisää juttuja koiruudesta.
    Nuo bb-voiteet on kyllä kiinnostaneet, mutta vielä en ole moista hankkinut. Sopis hyvin kotiäidin meikkipussiin, varsinkin kun aurinkosuojaa taas tarvitaan.

  48. Toivoisin esimerkiksi vinkkejä aloittelevalle juoksijalle, NYC jutut ja muut matkajutut on aina jees, asu- ja etenkin kaapokuvia!

  49. Kevättakkijuttu olisi kiva; mitä pukea päälleen, kun haluaisi olla huoliteltu muttei tätimäinen. nimim. 30++

  50. kiinnostaisi kuulla millä perusteella ostatte vaatteenna ja rakennatteko jonkin tietyn tyyppistä vaatekaappia, joku klassikot postaus tms.