levätyn loman jälkeen

7.1.2013, Klo 21:16 | Kirjoittanut

Messinkiä sen olla pitää: Iittala Nappula / Georg Jensen Precious / Tom Dixon Etch

Muutaman päivän mittaiseksi kaavailtu blogiloma venähti parin viikon pituiseksi – huppistakeikkaa. Issuesin yhtiömiehet yksimielisesti ja hallituksen puheenjohtaja Kaapon siunauksella päättivät hyvällä omallatunnolla myöntää itselleen pienen hengähdystauon. Vuoden varrella ansaittuina osinkoina nautittiin muutama suklaarasia, juustotarjotin sekä erinäisiä pulloja punaa ja kuplivaa, niin Lapissa kuin Tukholmassakin.

Vuodenvaihteen vapaat kuluivat siis sohvan nurkassa, olkoonkin että omassa kodissamme ehdimme käydä oikeastaan vain pyykit pesemässä ennen seuraavaan rentoutumiskohteeseen siirtymistä. Eipä kuitenkaan niin lyhyttä kotonaoleskeluaikaa, etteikö kynttilöitä ehtisi sytyttämään: nyt liekkien valoa saivat ympärilleen heijastaa kaikki syksyn aikana vaivihkaa kotiimme muuttaneet messinkiset kynttiläjalat.

Littanoihin Georg Jensenin Prescious -kynttilänjalkoihin tartuimme niiden odotellessa meitä alehintaan Finnish Design Shopin Katajanokan pop up -liikkeen lopettajaisissa. Kauniit ne olivat kaksinkin, mutta toimivan oloista asetelmaa tai edes sopuratkaisua ei kahdesta samanlaisesta saanut aikaiseksi, vaikka kuinka pyöritteli ja miten asetteli.

Muutamaa viikkoa myöhemmin silmiin osuivat Matti Klenellin Iittalalle suunnittelemat Nappula -kynttilänjalat. Kun huomasimme, että niitä saa kahta korkeutta, oli ostoskoriin klikattava molemmat: josko nämä korkemmalle kohoavat Nappulat saisivat lituskaiset Jensenit oikeuksiinsa?

Olimme kuin olimmekin ruokapöydän päätyyn muuttaneeseen messinkirykelmään kovin tyytyväisiä – emmehän vielä tienneet jonkin puuttuvan! Mutta kun lisäsimme joukon jatkoksi Finnish Design Shopilta joululahjaksi saadun, Inken jo pitkään salaa ihaileman Tom Dixonin Etch -lyhdyn, tuli tämän talouden kimmeltävimmästä nurkasta viimein valmis.

Kynttilät palakoon siihen saakka, kunnes liekit eivät enää auringonvalolta erotu. Talvihan on oikein kivaa aikaa, ainakin jos keskittyy nauttimaan sen parhaista puolista: kynttilänvalosta ja umpihangessa riemulla pomppivista jackrussellinterriereistä.

Georg Jensenin, Iittalan ja Tom Dixonin kynttilänjalat, Finnish Design Shop

Lähetä:
  • Facebook
  • MySpace
  • Digg
  • del.icio.us
  • Mixx
  • Google Bookmarks
  • Print
  • email

Tagit: , ,

Kommentoi