nykytila

Hiusten nykytila köpöinä Instagram-kuvina. Tartuinpa sitten tuumasta toimeen

Eilen värjättiin (lisää ja tummempia raitoja), tasoitettiin latvoja ja jätettiin otsatukka lyhentämättä. Aamulla sain kohtauksen, jätin suoristusraudat hyllylle noin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen ja laitoin päähäni sellaiset papiljottipatukat. Tohotin niitä muutaman minuutin föönillä, suihkin päälle lakkaa ja menin pukeutumaan.

Sitten otin patukat pois. Rennot laineet olivat.. Täysi pyörremyrsky. Hurjat korkkiruuvit, muutamassa minuutissa! Harjasin niitä hieman auki, kiskoin pipon päähän ja lähdin töihin. Pakkanen ja villa ilmeisesti rauhoittivat tilannetta, koska työpöytäni ääreen istahdettuani lopputulema oli pitkälti tavoittelemani kaltainen. Pitkälti vahingossa.

Eikä tämä vahinko muuten varmasti toistu, kun yritän uudemman kerran… Ehkä tätä ei aivan tavaksi ota, mutta suoristusraudat saavat nyt hieman lepoa. Ja minä.

Kiitos Anna, taas meni nappiin!

Kommentoi

  1. Apua. Oot ihan eri ihminen nykyään. En oo käyny täällä vähään aikaan. Silmistä tunnistin Mut siis aivan mahtava pörrö ja tuo väri! Sähäkkä.
    Haluun kans tommoset patukat!

  2. wow, mä katsoin ensin, että yläkuvassa on alexa, piti oikein uudelleen scrollata, ennen kuin tajusin , että se oletkin sinä :D ihanat hiukset!

  3. Toimii! Tykkään! Mä oon kans yrittänyt saada pituutta lettiin, onko antaa vinkkejä?

  4. Joo onpas very alexa :) Itsekin laitan tukkaa nykyisin a.chungin kuva peiliin liimattuna, mutta ei onnistu ei. Pitäisikö kaivaa patukat naftaliinista, vai?

  5. Tummempi sävy pukee sinua kyllä loistavasti! Hmm, pitäisiköhän antaa omallekin suoristusraudalle vähän lepoaikaa (nimimerkki en voi lähteä kotoa suoristamatta hiuksia)… Ainakin kampaaja saa ensi viikolla ohjeistuksen laittaa myös vähän tummempaa sävyä hiusteni joukkoon :)

  6. No niin. Kaunis olet. Miten se onkin niin, että kun antaa asioiden olla, höllää, luottaa hieman luontoon, niin lopputulos on paras?

    (Ja tästä tulee muuten myös mieleen se Alexa Chung -kuva, jonka jo pidempi aika sitten julkaisit ihailtuasi hänen hiuksiaan. Ei sillä, että sinun tarvitsisi muistuttaa ketään muuta kuin itseäsi, kunhan sanoin.)

  7. Wow! Luulin eka että olit postannut Alexan kuvan facebookiin! Hieno tukka, oon kateellinen kun sulle sopii noin hyvin sekä vaalea että tumma että siltä väliltä.

  8. Herranen aika, Alexa, tukkasi on täydellinen!

  9. WOW!

  10. Voi ei kaikki, haluaisin sanoa jokaiselle jotain hurjan kivaa takaisin, mutta menin ihan hämilleni ja lukkoon tällaisesta kehumisen määrästä. Saitte hymyilemään, leveästi. Kiitos.
    Alexaa mussa ei taida olla kuin kopioitu tukka ja hänen nimikkokäsilaukkunsa, mutta olenpa silti kovin imarreltu teidän kehuistanne. Ehdottomasti teen kiharaa toistekin :D

    Sointu, mä olin jo lokakuussa napsaisemassa tukan takaisin lyhyeksi, mutta sitten jouduin siirtämään kampaaja-aikaani kokouksen takia ja seuraava vapaa aika oli vasta kuukauden päässä. Tuo kuukausi oli se ratkaiseva, jonka aikana tukka venähti ärsyttävästä pituudesta selvästi pidemmäksi. Kehotan siis käymään kampaajalla, kertomaan kasvatusprosessista, tasaamaan hiukset hyvään kasvatuslähtökohtaan ja odottamaan seuraavaa tasoitusta kolme kuukautta hammasta purren :D

    Taika-Lisbeth, patukat naftaliinista, ehdottomasti! Tämän sanon, vaikka tänä aamuna mun kiharat meni niin pahasti pieleen että kaivoin lopulta esiin sen suoristusraudan :) Harjoitus tekee mestarin… Ei kun uutta yritystä kehiin, siis.

    sinp, mä olen samassa suoristusrautanarkkareiden porukassa, mutta ehkä mä nyt opettelenkin tekemään sillä kiharaa… Tosin olen tätä harjoitellut aina toisinaan jo kahden vuoden ajan ja olen todennäköisesti ainoa ihminen, joka ei ole saanut aikaiseksi yhtään kiharaa mutta monta terävää yhdeksänkymmenen asteen kulmaa. Oh well.

  11. voi kun nätti!

  12. Kuin Ytligheterin ihana Eleonora, jonka tyyliä ihailen!!

  13. Todellakin meni nappiin! :)

  14. Olisit saattanu saada kaupanpäälle afron jos olisit laittanu patukat tiukemmalle :D
    Tää on oikeesti tosi hieno; mua on alkanut jo nimittäin kyrpiin tää kolme vuotta sitten tekemäni lupaus, etten enää värjää hiuksiani. Ja just kun ne viimeiset vanhat värit napsittiin latvoista veke. Huoh.

  15. HEAR HEAR !!!

  16. Kauniit on hiukset!

    Olisin vielä kysellyt pipostasi, joka näkyi Eevan blogissa:http://trendi.fi/blogit/nimi/Kaikki-mita-rakastin/postaus/?BlogEntry=23067
    Onkohan se mistä hankittu? Siksi vaan kyselen, kun etsiskelen lämmintä villapipoa, että voit kyllä vinkata muistakin, että mistä mahtaisi löytyä. :)

  17. Sehän on Alexa! Hieno hieno tukka, tykkään!

  18. Kiitokset, kumarrukset ja niiaukset vielä kaikille, mieltä lämmittää vaikka seuraavana päivänä kuvien oton jälkeen kiharat eivät to-del-la-kaan onnistuneet ja sen jälkeen en ole yksinkertaisesti ehtinyt yrittämään :) Hauskaa, että joskus ilmeisesti kuitenkin onnistui.

    Katja, piponi on Peter Jensenin ja ostin sen alkusyksystä Beamista. On se melko lämmin, mutta kunnon pakkaspäivinä vedän päähäni Janilta pöllimäni Nigel Cabournin pipon (esim. noissa Köpiksen reissukuvissa). Kuumana vinkkinä mainittakoon, että Köpiksen kadut vilisivät niitä Carharttin hiippapipoja, joita näkyi viimeksi yläasteaikoinani! Tuli joku outo tarve hamstrata vielä sellainen… No, ne ovat aika urheilullisia ja vähän äijämäisiä, mutta tämä Asokselta bongaamani Johnstonsin pipo (http://www.asos.com/Johnstons/Johnstons-Merino-Wool-Hat/Prod/pgeproduct.aspx?iid=1704177&cid=4174&Rf900=1491&sh=0&pge=1&pgesize=20&sort=-1&clr=Midgrey) on tyttömäisempi, väriltään ihan sama ja malliltaankin kuin minun – todennäköisesti jo loppuunmyyty – Jensen. Ehkäpä siitä olisi sinulle pipoksi? :)