Kommentoi

  1. Olen aivan hullaantunut Acnen uusimpaan mallistoon! Mikä on oikeastaan ihme, koska ennen inhosin syvästi pastellisävyjä ja nyt haaveilen mintunvihreästä neuleesta, vaaleansinisestä hameesta ja vadelmanpunaisesta mekosta. Jotenkin tuntuu, että Acnen hinnat vain kallistuvat vuosi vuodelta (vai onko vika minussa ja laihassa lompakossani?), tosin jo(t)kin ihanuudet varmastikin löytävät kotinsa vielä vaatekaapistani.

  2. Niin ihana tuo hame. Inke – olen kohta muuttumassa kaltaiseksesi mekko/hametytöksi :)

    Kiitos herttainen kun olet päivittänyt uuden blogiosoitteeni listalle!

  3. Olen miettinyt muutaman viime malliston kohdalla ihan samaa kuin sinä, että what the hell happened. Nyt olen alkanut nähdä taas ACNEn sellaisena merkkinä, jota voisin itsekin pukea päälleni. Tai siis ei sillä, onhan sieltä aina jotain yksittäisiä kivoja juttuja löytynyt, mutta kokonaisuudet eivät ole inspanneet. Nythän tuossa tuoreessa kevätmallistossa oli jopa jotain samaa kuin Samujissa.

  4. Tanja, paljon hyvää siinä kyllä on, tykkään nykytilasta! Hinnat ovat kyllä kaamivia entiseen verrattuna (ja muutenkin), mutta nappaat sieltä sen kaikista mieluisemman kotiisi ja nautit siitä senkin edestä :)

    Malia, tervetuloa kerhoon! Sinua kyllä mekot pukevat, mitä olen sinua mekoissa nähnyt. Tai siis mekotkin.. Mikä EI näyttäisi hyvältä sulla?! Onnea uuteen blogikotiin!

    Jenni, no juurikin näin! Mielenkiinnolla seurailen ja odottelen seuraavia mallistoja – ihan kaikkea tästä keväästä en kyllä ymmärrä, mutta suunta on mieleeni.