lahkolainen

”Aaaa. Lahkolaismekko.

Oli muuten jo toinen mekkoni, jota Mikko pääsi kommentoimaan kyseisin sanoin. Kieltäydyn kuulemasta mahdollisia sarkasmin sävyjä.

Päätin jättää Hannan antavaksi lentoemomekoksi kuvaileman seilorihenkisen Rykielin väliin kun viimein löysin tämän. Minkäs sille mahtoi, kun tunsin oloni kaikin puolin kotoisammaksi mekossa, jonka kaula-aukko sekä helman pituus ovat taatusti siveellisiä. Lahkolais- ja satutätivibat puhuttelevat, menen täysin heikoksi moisia aistiessani.

Mekko tarttui mukaani perjantaina ovensa yleisölle väliaikaisena liikkeenä avanneelta Samujin showroomilta, suosittelen visiittiä kaikkia aisteja hivelevässä, superkauniissa ja hyväntuoksuisessa tilassa kaikille vilpittömästi. Ovet ovat avoinna meille pienille Samuji-faneille 7.4. asti, tiistaista lauantaihin kello 13-19. Maksuvälineenä käyvät pankki- ja luottokortit.

Ihanaa oli nähdä se täydellinen mallisto livenä, olkoonkin että kirpaisi kovasti kun tajusi, ettei kaikkea voi saada.

Pipo Nigel Cabourn (Janin, toistaiseksi)
Mekko Samuji

Kommentoi

  1. Tuosta voisi olla minullekin.
    Pellavaa? Made in..?
    Entäs hinta? Edes suunnilleen.

  2. violet, 60% pellavaa, 40% puuvillaa. Made in Estonia, fabric from Italy, kertoo tuoteseloste. Ps. You’ve got mail.

  3. Okei Inke. Silläkin uhalla että olen nyt friikki-Eeva joka kommentoi aivan kaikkea (toisaalta, OLEN yksin täällä Tampereella…) niin enhän mä voi jättää tätä kommentoimatta.

    Ettäs menit ostamaan just SEN mekon, jota olin kahtellu siitä Samujin mallistosta ja pohtinut, että nyt alan säästää roposia!

    Äää! Ihana! Parfait! Ja takuulla tosi paljon parempi ostos kuin se Rykiel. Tuohon ei voi kyllästyä ikinä.

  4. Hei friikki-Eeva! :D Mun puolesta saat kommentoida aina ihan kaikkea, tykkään kun tulee jotain vastakaikuakin välillä. Varsinkin, kun olet aina oikeassa ja samaa mieltä <3

    Mutta SEN menin ostamaan. Oijoijoi. Onneksi näitä mahtuu mielestäni kaksi maailmaan, anna mennä vaan jos siltä tuntuu. Voidaan olla amish-sisarukset. Mutta juu, monikäyttöisempi on kuin Rykiel... Ja ehkä jotenkin asustettavissa myös, toisin kuin se mekko joka oli enemmän kuin valmis jo sellaisenaan. Ainakin tämä oli ihan huikee niiden Carvenin Peter Pan -kaulusten kanssa, uijuijui.

    Sellainen pieni juttu tässä vaan kävi, että en siellä sovituskopissa mekkopäissäni tajunnut yhtään, että tällainen puoleen pohkeeseen ulottuva helma on pikkuisen haastavahko yhdisteltävä takkien kanssa. Mulla ei vaan ole yhtään tarpeeksi lyhyttä tai tarpeeksi pitkää takkia, kaikki takit näyttivät tosi dorkilta paitsi yksi näytti vähän vähemmän dorkalta jos sen jätti auki. Mutta dorkalta silti. Hjälp.

    Onneksi on tämä keväthomma tässä korvilla, josko pääsisin nauttimaan mekostani täysillä sitten kun ei tarvitse takista enää stressata. En minä mitään uutta takkiakaan kyllä osaa kuvitella hommaavani, en halua täyspitkää enkä näe napamittaisessa ulkotakissa juurikaan järkeä. Any ideas? ("Lyhennä mekko" ei ole vaihtoehto.)

  5. Hieno!! Ja vielä parempi, että Samuji :) Entäs ihan pieni takki – siis sellainen vyötärömittainen box jacket tai sitten jonkinlainen ”villatakkiviritelmä” kun ja jos sää sallii? Kaihdoin itse tosi pitkään noita vyötärömittaisia takkeja, mutta nyt sitten hankin yhden ja pitäisin sitä 24/7 jos voisin :) Se on yllättävän toimiva ja myös ihan lämmin, vaikka aluksi epäilytti.

  6. dear sisko, mikään ei oo niin hienoa kuin näyttää vähän dorkalta!

  7. Hei tosi paljon parempi ostos! Lukemattomat irtokaulukset odottavat vuoroaan.

    Ja komppaan siskoas.

  8. Susie, mutta kun mulla ei ole vyötärömittaista box jacketia! Mikä vääryys. Tai eiku tarkemmin ajatellen, ehkä yksi jakku.. Pitääpä testata, ehkä kohta moisella tarkenisikin. Mutta joo, voisin yhden vyötärömittaisen kelpuuttaa, sitten kun se oikea tulee vastaan :)

    sis, niin totta – dorkuus on aliarvostettua!

    eskimolapsi, kiitti tsempistä, oon samaa mieltä! (Paitsi että ehkä tarkkailen kyllä vielä aleja, Rykiel tulee luokseni jos näin oli tarkoitettu.)

  9. Tuo sama mekkonen on alustavasti myös minun mielestäni kauneinta muutenkin niin kauniissa samuji-mallistossa, saa nähdä poistunko minäkin mekon kanssa kun huomenna piipahdan liikkeessä! Tuo sinisen väri on niin kaunis, ja sopii sinulle upeasti.

  10. No ohhoh, ihan selvä lahkolaismekkohan se onkin.

  11. wikke, no miten kävi, poistuitko? :) Kiitos, mulla ei ollutkaan mitään vastaavaa sinistä, jatkossa voisi olla lisääkin. Hauska värinpilkahdus, joka ei kuitenkaan huuda läsnäoloaan.

    Shala, no kappas kappas, niinhän se on – lovin’ it! On tuossa sen verran tingitty lahkolaismekon pyhimmästä olemuksesta, että helma ei laahaa maata. Ehkä hyvä niin :)

  12. […] Lahkolaismekko, ruusumekko, sinikukkamekko, harmaa takki – vieläkin jaksan riemuita jokaisesta Samuji-hankinnastani. Kevään mallistoa on alkanut tupsahdella liikkeeseen ja verkkokauppaan, mutta ajatukseni harhailevat myös merkin tulevaan syysmallistoon. […]