uusi ystäväni juoksumatto

Kalliossa tapahtuu kummia! Hurahdin liittymään kuntokeskuksen jäseneksi saatuani kaverini kautta parin viikon ilmaistreenit. Tähän asti olin vältellyt kotiamme vastapäätä pystytettyä kuntokeskusta erinäisin tekosyin, nyt en enää keksinyt tarpeeksi hyvää ja taivuin lopulta vuoden määräaikaisjäsenyyteen.

Ainakin toistaiseksi vaikuttaisi siltä, että tulen saamaan rahoilleni vastinetta. Olen käynyt jumppaamassa kolmesta neljään kertaa viikossa, toisinaan viihdyn pidempään, joskus olen vain pyrähtänyt puolituntisen. Suosikkituntejani ovat tällä hetkellä spinning-pyöräilytunnit, melkoisen tehokkaan tuntuista touhua eikä tarvitse miettiä askelkuvioita tai oikeastaan mitään muutakaan. Keskuksessa on myös lämmitetty joogasali, hot jooga on myös kieltämättä kivaa vaihtelua työpaikkani jäisessä jumppasalissa vietettyihin talvisiin bodyflow-tunteihin. Zumbaan en ole vielä suostunut, bodypump kiinnostaa mutta ”en ole vielä ehtinyt”.

Tällä viikolla löysin sitten juoksumaton ilot. Aijaijai, mikä mahtava laite! Kesällä ja muilla kivoilla keleillä juoksen toki ulkona, jään ja räntäsateen vaihdan mieluusti paikallaan pysyvään maisemaan ja juoksun jälkeiseen infrapunasaunaan. Mukavuudenhaluisen valinta!

Veikkaan kuitenkin, että uskaltaudun kokeilemaan rajojani rajummin nimenomaan matolla. Sitten kun ei enää jaksa, täytyy vain painaa stop-nappia ja painua suihkun puolelle. Mielestäni tämä on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin taksin soittaminen Töölönlahdelle kunnon lopahdettua yllättäen. Monesti kun rajat ovat siellä korvien välissä – kun tietää pystyneensä juoksemaan kymmenen kilometriä, uskaltaa sitä kymppiä lähteä juoksemaan toistekin. Ja ehkä kahtatoistakin!

Toivon ja rukoilen, että tämä jumppakärpäsvaihe ei lähde pois enää ikinä. Viime viikot ovat menneet aivan hämärissä tunnelmissa – aiempien ”onko tänään pakko lähteä lenkille” -tuskailujen sijaan mietin, että huomenna pääsee taas.. Ja harmittelen aivan vilpittömästi, jos suunniteltu salivisiitti peruuntuu. Hyvä mieli – tunnen itseni aivan superihmiseksi jokaisen jumppakerran jälkeen. Tunnen olevani kaikkivoipainen, reipas ja ahkera sekä olen hieman ylpeä tomumajastani, joka jaksaa jaksaa jaksaa. (Ja kyllä, tulin juuri salilta.)

Kommentoi

  1. Hyvältä kuulostaa! Ja innostaa aktivoitumaan tästä itse kutakin…

  2. pauliina, paitsi että nyt mä sain flunssan ja masentelen, kun ei pääse jatkamaan juoksumattoon tutustumista muutamaan päivään. Ihan epistä :(

  3. mä keksin sulle heti toisenkin hyvän reenikaverin, nimittäin heiaheian! voi tuota sosiaalisen median paavo nurmi-kiira korpea ei voi moittia, vaikka alkuun vähän epäilinkin. yleisen painostuksen, krhm HIILLOSTUKSEN, takii ei todellakaan ole enää yhtään tekosyytä olla skippaamatta reeniä ja on hyvin hyvin mielenkiintoista seurata omaa kehitystä (kyllä, kehitystä, sillä laiskalassena ei vaa enää voi jäädä makoilee sohvalle suklaalevy kainalossa) kivoista tilastoista ja käyristä. terveisin, diagrammeista tykkäävä teekkari joka aina ensimmäisenä reenin jälkee avaa koneen ja päivittää uuden heiaheia statuksen.
    p.s. se näyttää juostut kilometrit since day one, tällä hetkellä joku 150 parin kuukauden päivittelyt jälkee! hei, mä oon melkei juossu jo tanpereelta helsinkiin! :)

  4. nata, käytössä on :D Mä oon aivan järjettömässä koukussa liikuntasuoritusten tilastoimiseen… Ja mulla on käytössä useampikin ratkaisu tätä varten. Hihihi.

    Heiaheiaan olen nyt pienen tovin merkkaillut ylös jumpat, ihan vain omaksi huvikseni. Eikä yhtään haittaa, kun joku muukin ne näkee.. Ehkäpä joku kyselee liikkumisteni perään, jos taukoa joskus pääsee jostain syystä tulemaan.

    Juostessa napsautan päälle iPhonesta aivan järjettömän hyvän Nike+ GPS -applikaation, joka mittailee juoksemani matkan ja nopeuden GPS:n avulla. Toimii myös juoksumatolla, ei tosin varmaan hyödynnä sitä GPS:ää silloin vaan laskee sen puhelimen hypähtelyn perustella tms… En siis enää tarvitse sitä lenkkareihin kiinnitettävää Nike+ -sirua. Suosittelen lämpimästi kaikille juokseville iPhonen omistajille, parhaiten sijoitetut muistaakseni 1.59 € ikuisuuksiin!

    Hauskaa tossa on myös se, että Nike+ -ohjelma ilmoittaa facebookissa kavereilleni mun lähteneen lenkille. Lenkin aikana kaikki like-nappulan painamiset kuuluvat aplodeina ja hurrauksena mun luureista musiikin päälle :D Vetää aina suun hymyyn, ihan loistava pieni lisä. Lisäksi applikaatio raportoi mun juoksemat lenkit facebookiin ja tilastoi ne vielä Niken palveluun salasanojen taakse.

    Lisäksi talletan kuntosalipuuhastelut vielä yhteen paikkaan – salillani on käytössä TechnoGym-avain, jonka avulla saan suoraan talteen esim. kuntopyörällä polkemiset tai kuntosalilaitteilla tekemäni toistot. Avaimeen on tallennettuna myös kuntosaliohjelma, se siis ohjaa minua toistojen kanssa ja komentaa seuraavaan laitteeseen jne… Lisäksi avaimelle voi tallettaa ryhmäliikuntatunnit. Tässä on vain yksi huono puoli – dataan pääsee käsiksi vain salin kosketusnäyttöpäätteiltä, ei esim. kotikoneelta netin yli. Ihan kivaa lisää, en tiedä kauanko jaksan sinne syöttää ryhmäliikuntoja yms. sellaista, joka ei tallennu suoraan avaimen välityksellä.

    Mutta joo, voin vain yhtyä mielipiteeseesi – tilastointi todellakin motivoi liikkumaan :D