huppista

Kotimatka oli kohtalokas. Menin Beamiin odottamani neuleen perässä, poistuin kevättakki kainalossa.

Pitäisi pihistellä ja säästellä hankintoja huhtikuun NYC-reissulle. Mutta minullapas on tälle takille perustelut.

1) Olen huonohko shoppailemaan matkoilla. Menen paniikkiin ja ahdistun, kun tiedän ettei aikaa sovitteluun ole rajattomasti. Eikä toiselle puolelle kaupunkia palata sen mietityttämään jääneen t-paidan perässä enää seuraavana päivänä. En joko osta mitään – ja kadun – tai ostan ja kadun.

2) Joskus matkoilla tulee tehtyä tyhmiä hankintoja. Sitä heittäytyy mukaan lomakaupungin tyyliin, ostaa joskus epähuomiossa vaatteita jotka eivät sovi millään yhteen loman jälkeen koittavan arjen ja rutiinien kanssa.

3) Ei se vaate ole sen hienompi, jos se on ostettu ulkomailta. Miksi odotella ulkomaille, jos täydellinen tulee vastaan kotikulmilla? Ja joo, ”vielä hienompi” voi tulla vastaan ulkomailla. Useimmiten sellaiseen ei sitten kuitenkaan ole rahaa, eikä varsinkaan lomalla. Hotellit, ulkonasyömiset, pääsy- ja metroliput, satunnaiset kaffekupposet ja viinilasilliset maksavat, vaikka valuutta olisi mikä.

Matkaa odotellessa ja takkiin tyytyväisenä lavastin asun, joka saattaa olla päälläni sitten New Yorkissa taapertaessamme The Whitest Boy Aliven keikalle. Ja takki.. Se on niin minua.

Takki A.P.C.

Kommentoi

  1. Aivan ihana takki! Niin tyylikäs ja ajaton. Hyvä ostos vaikka ennen matkaa sitä on hankalampi itselleen perustella. Itse harrastan uuden laukun ostamista AINA ennen matkaa. Tämä oli jo vitsi kaveripiirissämme. Joku synnynnänen riitti kenties??:D

  2. oih, ihana takki! olen ihan samaa mieltä että ostaa kannattaa kun löytää eikä odotella sitä ulkomaanmatkaa kun ei sieltä kuitenkaan löydä mitään! hei, sellasta kelailin kysästä että josko teillä ois hyviä nyki-vinkkejä? itse en ole koskaan käynyt mutta olen lähdössä sinne nyt maaliskuun loppupuolella! thänks!

  3. Ihana ihana ihana !

  4. Takki sopii sulle erittäin hyvin ja on tosi ihana! Olen varma että sile löyyy käyttöä useiksi vuosiksi.
    Mä en nykyään jaksa tehdä ostossuunnitelmia matkan varalle. Matkustaminen menee pilalle jos pakonomaisesti täytyy löytää jotain suunniteltua. Mielummin otan rennosti ja ostan jos se oikea löytö sattuu kohdalle, kuitenkin niin käy aina :)
    Tietysti sen Chanelin veskan olin päättänyt ostaa edelliseltä matkalta, vähän kyllä aiheutti stressiä kun ekat päivät en oikein pystynyt keskittymään muuhun kun laukun ajattelemiseen :)) Eli hyvä päätös ostaa täydellinen takki ennen matkaa! Onneksi nykyään voi tilata netistä melkein mitä tahansa.
    Nimimerkki: nykin matka meni aikoinaan kaupoissa klo 9am-9pm ja loppuaika sängyssä levätessä….tästä on siis aikaa (silloin ei ollut nettikauppoja)

  5. Hei mä oon ihan samanlainen! Meen ihan paniikkiin ja varsinkin sellaisten kauppojen ja merkkien kohdalla joita ei Suomesta saa. Mietin et nyt on pakko ostaa jotain täältä et voin kertoo sit olleeni jossakin :D Ei vaan onnistu.
    Mä vielä jotenkin joudun sellaiseen shoppailuseuraan jotka ei jaksa mun jahkailuja ja sit jätän kaiken kauppaan. Vähän niinkuin mun poikaystävän äiti sanoi, että tuli oikeen paha mieli kun italian reissun outleteissa muu seurue ei tahtonut shoppailla.

    Toisaalta yhdet parhaimmista farkuistani ostin ulkomailta, istu kuin unelma ja kestivät 3 pitkää käyttövuotta. Mutta takki on upea ja olet täysin oikeutettu siihen.

    Ps. Whyredin Cardiat ois nyt Nellyllä 399,-. Damn.

  6. Hieno takki, teit hyvän ostoksen :)

  7. Tosi hieno, ajaton takki! Huppu tekee siitä vielä vähän rennomman! Onko se miten lämmin?

  8. Tyylikäs ja ajaton, ja niin sun tyylinen! Ja jotenkin ranskalaishenkinen, mikä siis on erittäin hyvä asia :) Mä löysin myös eilen itselleni täydellisen kevät-syksytakin, ihan Benettonilta jopa. Nyt kun sitä vielä pääsis pian käyttämään…

  9. ihan mahtava takkilöytö! kun se oikea tulee vastaan, niin mitäpä sitä selittämään tai miettimään. pääasia, että tuli!

  10. Loistava ostos ja sopii tyyliisi niiiiiin hyvin !!!! Mukava keväinen väri.

  11. voi ei, ihana. MÄKI HALUUN. mukavan keväinen :) ja just hieno. onnea onnistuneen ostoksen suhteen!!!

  12. Voi kiitos te kaikki ihanat! Kevättakin ostaminen kylmänä, lumisena päivänä on jotenkin vähän riskaabelia hommaa – mitä jos mieli on muuttunut siihen mennessä kun kevättakkikelit koittavat? Oh well – koot ovat silloin jo loppuunmyyty. Ja nyt olen 110% varma – ettehän te kaikki voi olla kanssani väärässä? :)

    très chic
    , sulla on selkeästi matkalaukkusyndrooma! :D

    LauraLee, valitettavasti mun edellisestä visiitistä on yli kymmenen vuotta aikaa, Janinkin reissusta useampia vuosia. Yritetään postata tänne jossain välissä reissusuunnitelmiamme.. Tulehan sä kertomaan missä kannatti käydä, kun kerran ennen meitä visiitille pääset!

    anna ja Laura, iiih! Niin se kyllä on. I like.

    Malia, voi kiitos :) Mut joo – matkoilta on kiva ehkä hankkia jotain, mutta haluan kyllä lomallani tehdä muutakin kuin juosta pakonomaisesti putiikista toiseen. Ja totta puhut, netti on tuonut kaiken kotisohvalle, ulkomailla shoppailussa ei enää ole sitä samaa ainutlaatuisuutta kuin ennenmuinoin. Eli hyvä päätös – eipähän tarvitse ainakaan takin perässä kiertää Amerikkaa :D

    ystävällinen hei, oon kokenut tuon saman ”pakko-ostaa-täältä-jotain-koska..” -ilmiön! Olimme Janin kanssa Köpiksessä syksyllä 2008. Pyörin ympäri COSia ihan epätoivoisena, koska olisin halunnut sinänsä kivasta liikkeestä jotain kotiinviemistä.. Kaikki oli ok, mutta mikään ei iskenyt. Pyörin liikkeessä ahdistuneena yli puoli tuntia, kunnes tajusin että nyt ei irtoa. Mikähän lie…

    Mut joo – sama kai mistä sen takin ostaa, ehkä olisin voinut hakea sen A.P.C.:n liikkeestä Nykissäkin :D

    Ja ne Cardiat. Voi aah. Olisinkohan saapasihminen? No, jää arvoitukseksi – ”just nyt” on 399 euron vaje kassassa…

    h, uskon tehneeni. Nyt kun nämä kelit vain ymmärtäisivät, että uusi takki polttelee vaatekaapissani..

    Vasilisa, huppu tosiaan antaa takkiin ilmettä! Ja se on muuten napeilla kiinni – pitänee kokeilla miltä takki näyttää ilman sitä. Ehkä vähän tavanomaisemmalta? Lämmin takki ei ole, 100% puuvillaa ja ohut vuori. Ei siis mitään asiaa ulos tuossa takissa vielä pariin kuukauteen…

    Shoegal79
    , takki on kyllä hyvin omantuntuinen. Heti kun näin takin tangolla, tiesin miten tässä tulee käymään… Ja juu, jotain hassun ranskalaista siinä on. Oli heti pakko tunkea kaikki ranskakliseet ranskalaistakin kanssa samaan kuvaan :D Ja joo, raitapaita on takin alla. Onko se sun Benettonin takki sattumalta sellainen hiekanruskea? Jos on, bongasin sen Benettonin liikkeestä viime perjantaina ja ihastelin pitkään ja hartaasti.

    stellagee
    , no juurikin näin + mitä puhuttiin tänään. Löytyy kun löytyy ja sitten toimitaan!

    Tupu, takki tosiaan tuntuu istuvan vaatekaappiini! Ja kerrankin ostin jotain muuta kuin mustaa tai harmaata – olen jopa hieman ylpeä itsestäni ;)

    EMILIA!!!!
    , keväinen ja ehkä myös syksyinen – aika näyttää! Kiitokset onnitteluista :D

  13. […] takki jo löytyykin, ei-imukireät mutta suoralahkeiset farkutkin ovat kaapissani jo vuosia (puhki-)rakastettuna […]

  14. […] käyttöön: – A.P.C.:n beige takki – voi, kuinka olenkaan sinua kesällä […]

  15. […] vajaat kaksi vuotta sitten ostin itselleni beigen takin. Siinä on pienet kaulukset, irroitettava huppu sekä se on malliltaan a-linjainen. […]

  16. […] vahvistamaan voitaneen esimerkkinä mainita tämä tummansininen takki – minulla on nimittäin tuo sama rotsi naulakossa beigenä. Ihan tarkkaan en muista, mitä tuo monen vuoden ikisuosikki minua ostohetkellä köyhdytti, mutta […]