filippa k s/s 2010 – juu ja ei…

Filippa K parhaimmillaan: ajatonta, rauhallista, tyylikästä, puhdaslinjaista, klassista – raikasta mutta jokseenkin perinteistä. Raitapaidat näyttävät aina hyvältä, beigellä trenssillä harvoin epäonnistuu totaalisesti, ruskea laukku on hieno ja fiilis kuvissa hyvä. Aivan loistavaa!

Harmi vaan, että edelliset helmet piti tonkia tällaisen shaiban seasta. Kiitos ankeasta vihreästä hienostuneesta morsiusneitoasusta, aikuisten potkupuvuista sekä oikeanpuolimmaisesta asukokonaisuudesta, jonka suunnittelija on oletettavasti  inspiroitunut Hennesin ja Gina Tricotin jokavuotisista pikkujoulumallistoista.

No joo, tuomitkaa itse – hyvien hetkien ja pohjanoteerausten lisäksi mallistossa oli luonnollisesti Filippa K:n ikuiset perustrikoot kauden väreissä (mm. pinkki, oliivi ja turkoosi, oih ja voih..) sekä niitä jakkupukuhousuja siitä kiiltäväpintaisesta materiaalista, joka kerää ainakin koirankarvaa ja toimistopölyä paremmin kuin mikään vaateharja konsanaan.

Ensisilmäyksen perusteella menisin väittämään, ettei kovin moni ensi kevään vaateostoni tule välttämättä tapahtumaan Filipan tangoilta, varsinkin kun laatu on kiukuttanut viime aikoina niin meitä kuin muita. Parhaissa paloissa on todella ainesta, ikävää kun niitä sattui tämän näytön perusteella mukaan vain muutamia.

(kuvat Filippa K)

Kommentoi

  1. Haha, tänne kyllä lähtee tuo musta aikuisten potkupuku, asap, kiitos!

    Minulla on varmaan seitsemän vuotta vanha FIlipan trenssi, joka ei ole mennyt miksikään. Miesten mallinen talvitakki on vieläkin vanhempi, siitä on sentään vuori risana. Sääli jos laatu on mennyt alaspäin.

  2. Multakin löytyy kaapista pari vuosia vanhaa priimakuntosta Filippan t-paitaa, yksi silkkitoppi ja lähes 10 vuotta vanha merimiestakki. Ja samalla sieltä viime kesänä ostamani merinovillaneule on ollut nuhruisen näköinen viikon käytön jälkeen. Jaa-a? Aikuisten potkupuku kelpaisi mulle, mutta muuten tossa keväässä ei juuri mikään perus t-paitaa kummempi jaksanut innostaa..

  3. Ei kyllä todellakaan tulisi tuosta toisesta kuvasta ihan heti mieleen Filippa K! Ensimmäinen kollaasi on kyllä vaikuttaa kyllä ihan kivalta, saa nähdä mitä tulee ostettua..Mullakin oli hyviä, että huonoja kokemuksia Filipasta, neuleet on ollut parhautta ja t-paidat sitten ihan toisesta päästä. Tarkkana pitäisi siis aina olla kaiken laadun/materiaalien/saumojen jne. suhteen, mutta aina sekään ei riitä!

  4. Mullakaan ei ole ollut valittamista Filippan laadussa, vaan kaikki vaatteet ovat kestäneet pesua ja käyttöä hyvin. Toivottavasti laatu ei ole menossa alaspäin, koska olen todella tykännyt kyseisen merkin vaatteista ja niiden mitoitukset sopivat kropalleni hyvin.

    Uusi mallisto… hmmm. Mistään vaatteesta ei tullut ”pakko saada” tunnetta, mutta toisaalta joukossa oli muutamia kivan näköisiä ”perus”vaatteita, jotka kelpaisivat vaatekaappiani täydentämään. Toisaalta joukossa oli aika kamalia, ryhdittömiä säkkejä, joita en käyttäisi vaikka maksettaisiin. Kävin tänään Stockalla ohimennen vilkaisemassa Filippa K:n nurkkauksen, mutta en löytänyt mitään kiinnostavaa.

  5. Niin piti vielä jatkaa… Eli siis eipä siellä kauheasti näkynyt vielä kevätuutuuksia, paitsi niitä kirkkaanvihreitä ja sinisiä t-paitoja ja muutama mekko.

  6. Joo, täysin samaa mieltä. Muutama perusjuttu joista olisin kiinnostunut, mutta kettu vie kun just niitä malleja ei ikinä saa mistään. Kaikkiin paikkoihin joista minä voin käydä Filippaa hankkimassa, on valittu juurikin näitä kakkoskollaasin ja perusmalliston tuotteita. Stocka on varmaan kiljuen ostanut niitä stretch t-paitoja ja polyesterjakkupukuja, muutama löysä kiiltävä paita jne. huoh!!!
    Tai sitten mulla vaan on omituinen maku?!

  7. Mulla on Filipan vaatteista vain hyviä kokemuksia ja olenkin pitänyt tuota ainoana merkkinä johon voi luottaa täysin. T-paidat ovat parhaita käyttämiäni ja merinovillatakki ainoa neuleeni joka ei ole nukkaantunut yhtään. Tosi harmi jos laatu ei olekaan yhtä hyvää kautta linjan. Olen kyllä tosi tarkka materiaaleista ja jätän kaikki tekokuitu- ja viskoosivaatteet kauppaan samoin kuin erilaiset sekoiteneuleetkin. Tai jos ostan niitä, niin huonompi laatu ei tule yllätyksenä.

    Tuosta mallistosta löysin muutamia ihan kivoja juttuja. Täytyy varmaan tehdä reissu Helsinkiin tai Tukholmaan keväällä, tänne tulee taatusti vain kaikkein tylsimmät/kauheimmat myyntiin. Kuten tuo vihreä iltapuku, aivan järkyttävä väri!

  8. Vaikka Helsingissä on Filippa K:n oma liike, niin aika vähän siitä on iloa ollut. Ei sinnekään tule läheskään kaikkia mallistojen vaatteita ja -kiitos varauslistojen- osa vaatteista myydään tiskin alta niin etteivät ne koskaan tule hyllyyn asti. Varauslistalle kannattaakin ilmoittautua heti, jos jotain tiettyä vaatetta haluaa saada, siis JOS se sattuu olemaan sellainen, mitä putiikkiin ylipäätänsä tulee. Jotain vaatteita tuolla putiikissa voivat tilata pyynnöstä, mutta silloin pitää olla 100% varma, että sen myös ostaa. Plussaa putiikille kuitenkin siitä, että siellä on aina ollut tosi ystävällinen palvelu, mutta valikoima ei mielestäni ole häävi. Voi kun pääsisikin Tukholmaan…

  9. Kamicha, hihii! On mullakin monta hyvälaatuista Filipan vaatetta, mutta usko meni kun Janin kaksi uutta merinovillatakkia prakasivat lyhyen käytön jälkeen tuossa syksyllä. Avautuminen tuossa postaukseen linkitetyssä Tunnetila-blogin postauksen kommenttikentässä, jos lisäinformaatio kiinnostaa.

    Sugarfrosted, mikähän niitä villatakkeja sitten vaivaa.. Tosiaan täällä ne reikiintyivät. Nyppyjä ei ehtinyt tulla, pieniä koloja kylläkin. Olisimme varmaankin mielummin ottaneet vähän nukkaa..

    teresa, ekan kuvan vaatteet on kyllä tosi hienoja ja himottavia, mutta mä en löytänyt mallistosta minkäänlaista yhtenäistä viivaa.. No, parempi kai että ihan kaikki ei ole omaan makuun tai täysin luoltaantyöntävän oloisia – ei käy kalliiksi mutta toivoa vähän jäi :)

    h, tuomitsen sokeasti nyt kaikki kyseisen merkin vaatteet… Hihat ovat palaneet niitä villatakkeja paikkaillessa. On mulla yks takki ollut ahkerassa käytössä monta vuotta ja muutamia muitakin nappilaatuisia yksilöitä olen heiltä löytänyt. Mutta kun niitä turkasen villatakkeja kaikki hehkuttavat.. Ja meillä ne sitten hajosivat vartissa. Mikä lie – kaksi maanantaikappaletta? Mut joo, enköhän mä kuitenkin käy katsastamassa Filkan osaston.. Ihan vaikka vaan uteliaisuuttani.

    Malia, omituinen maku = hyvä maku :) Mutta joo, valtaosa liikkeisiin päätyvästä tavarasta on just tuota mainitsemaasi uikkarikangasteepaitaa ja polyesteripukua. Kai niitä joku sitten ostaa!

    Veera, sun villatakki on sitten ollut onnistuneempi kappale, good for you :) Täällä on kans kaksi materiaalikyttää, mutta just se ihmetyttääkin miksi laadukkaana merkkinä pidetyn putiikin merinovillatakki leviää… Argh.

    h vielä, toi tilattujen kamojen ostopakko on kyllä vähän masentavaa… En mä uskalla sitoutua mahtumaan hameeseen, koko kun monesti vaihtelee 34-38 ihan hameen leikkauksen mukaan. Tukholmassa taas en jotenkin ikinä jaksa paneutua Filipan liikkeen selaamiseen – pitäisi varmaan yrittää päätyä paikalle aikaisemmassa vaiheessa.. Loppureissusta on jo aina niin rättipoikkiväsynyt, että hädin tuskin tunnistaa tangoilla roikkuvat kankaat vaatekappaleiksi.

  10. eihän nyt vain olisi jos pienet kolot merinovillatakeissa on jonkun ötökän syömiä?
    itselläni erääseen merinovillatakkiin tulee noita reikiä myös sillon kun se on nojannut tietyn kirpparisohvan selkänojalla. yööök.
    sohvaa on nyt myrkytetty, mutta merinovillatakkiani en sen päälle kyllä enää laske.
    muut vaatteet ei sen päällä ole vielä reikääntyneet.

    merinovilla kun tuntuu olevan noiden ötököiden herkkua. mikään muu ei välttämättä kelpaa, mutta merinovilla kylläkin…

  11. elina, tätä meillekin tarjottiin ensimmäiseksi vaihtoehdoksi.. Mutta ei, en usko että ötököistä olisi kyse- vaatekaapissa on monta muutakin merinovillaista villatakkia ja muita ötököiden ruuaksi kelpaavia kuteita, mutta mihinkään muuhun ei ole noita reikiä ilmaantunut. Kun ensimmäisen reiän ilmestyttyä villatakkiin Jan meni valittamaan asiasta, tätä tarjottiin selitykseksi.. Pakastimme kaikki neuleet ja jynssäsimme kaapit ihan paniikissa. No, muihin vaatteisiin ei ole tähän päivään mennessä vielä reikiä tullut – molempiin Filipan villatakkeihin kylläkin. Oisko harmaassa kolme reikää, mustassa kaksi. Jos ötököitä on, niin ovatpahan ronkeleita :D