savuverho

Diana Orving Patterned Scarf

Diana Orvingin suuri, kaunis, harmaa silkkihuivi on kuin savuverho. Hipelsin tätä noin kuukausi sitten Helsinki10:ssä, mutta arpominen suurehkon summan sijoittamisesta huiviin sai minut sitten jättämään luonnossa tyrmäävän kauniin silkkiunelman henkarille. Harmittaa.

Melko tyhmää oli pihistelyni tämän kaunottaren kohdalla. Huivi mahtuu aina, se olisi piristänyt harmaudellaan montaa vanhaa vaatetta ja olisi varmaan myös saanut päivitettyä arkisen asun pieneen juhlaankin. Mustat perusmekot olisivat saaneet siitä uutta nostetta, nyt ja vielä kymmenen vuoden päästäkin.

Tällaisissa sitä sitten säästää, mutta saman summan saattaa joskus laittaa viiden minuutin harkinnan jälkeen puseroon, joka saattaa hyvällä tuurilla palvella monta vuotta tai jäädä sittenkin vain yhden kauden ihmeeksi. Asusteita laitan harvemmin kiertoon. Hyvälaatuinen huivi, vyö tai laukku kun saattaa päätyä lemppariksi uudelleen kolmen tai useammankin laatikossa viettämänsä vuoden jälkeen. Vaatteelle näin harvemmin käy. Sitä paitsi jemmatut asusteet ovat jälkipolvien suurin riemu – valtaosa omista asustesuosikeistani on peräisin äidin laatikoista.

Pitäisiköhän sijoittaa tulevaisuuteen?

Diana Orving Patterned Scarf, n. 120 €, branten.com

mumford & sons

Mumford & Sons

Folkia, indietä, jotain muuta – mitä? Genre- tai muuten vain liiallinen musiikkihifistely ei kuulu harrastuksiini, hyvä musiikki vuorostaan kuuluu. Tällä kertaa kyseessä on lontoolaisen Mumford & Sonsin debyyttilevy ’Sigh No More’, joka omasta mielestäni on koskettavin uusi tuttavuus sitten Bon Iverin ensijulkaisun vuonna 2008. Stupidot osaavat määritellä levyn hieman tarkemmin: ”kuin sekoitus Fleet Foxesia, Poguesia, Arcade Firea, Hold Steadya, Kings Of Leonia, Ben Harperia ja Bruce Springsteeniä”. Niin tai näin, levyyn kannattaa ehdottomasti tutustua. Suosittelen!

Jos kestätte Jonathanin ja Robertan (ja Aleksi Valavuoren, dear god!) keskeytyksiä, niin levy löytyy Spotifysta tai vaihtoehtoisesti myös bändin omilta myspace-sivuilta.