ei lähde kirveelläkään

Helena Rubenstein Lash Queen Waterproof MascaraKolmisen kuukautta käytössä ollut Helena Rubinsteinin Lash Queen -ripsivärin vedenkestävä versio ei valitettavasti lunastanut haussa olleen kestosuosikin paikkaa, vaikka ihan kelpo kamaa olikin. Ei hirveämpiä paakkuuntumia, ihan helppo harja käyttää.. Mutta mitään wow-efektiä ei tästä(kään) tuubista näihin tynkäripsiin tullut.

Yksi asia on kuitenkin varma – minun meikkipussiini ei enää vesiliukoisia ripsareita päädy. Silmäni eivät vuoda mitenkään erityisen paljon, eivätkä normaalit säänkestävät ripsiväritkään ole varsinaisesti valuneet mustina noroina poskia pitkin pikku sadekuuron sattuessa.

Syy valintaani on taivutuksessa. Ripsientaivuttimella tehty kaari jämähtää paikalleen vedenkestävän ripsivärin kosketuksesta, kun taas taivutus katoaa välittömästi normiripsarilla ainakin minun ripsistäni. Ero on todella niin huomattava, että saavutetun edun vuoksi olen valmis taistelemaan iltaisin kylppärissä yrittäen saada jämäkästi silmiin juuttunutta mustaa tahmaa pois alaluomiltani.

Toistaiseksi paras kokeilemani vedenkestävä ripsari on hieman yllättäen löytynyt Lumenelta. Blueberry Curl -ripsivärin harja on täydellinen, väri hienosti levittyvää. Käyttäisin sitä mielelläni edelleen, mikäli edes merkin oma silmämeikinpoistoaine kykenisi poistamaan meikit silmistä ilman viittä pumpulilappua ja hellävaraista hauduttelua.

Onko lukijoilla vedenkestäviä ripsarisuosikkeja? Nyt odottelen tosin jo saapuvaksi tuubiin kuivahtaneen Lash Queenin tilalle uutta ripsaria, kommentit siitä myöhemmin.

(kuva Evecare

Kommentoi

  1. WORD.
    Omasta naamasta löytyy kanssa kummalliset ripsentyngät joita ei meikittä näy ollenkaan. Ripsivärejä olen testaillut laidasta laitaan, enkä tahdo löytää mitään sopivaa.
    Kanebon 38 on hyvä ja riittoisa muttei tuuheuta ollenkaan, Lumenet ovat levinneet naamalle jo ennen puolta päivää kun olen vahingossa sattunut vähän hieraisemaan silmää, Chanelin ja YSL:n vedenkestävät ripsivärit taas kuivuvat nopeasti ja niillä sain aikaan lähinnä paakkuja. Diorshow vedenkestävänä on nyt käytössä mutta sekään ei oikein vakuuta. Paras kokeilemistani ripsiväreistä oli suunnilleen kymmenen euron CoverGirl-merkkinen ripsiväri, jota ei tietenkään myydä Suomessa….
    Joskus olisi niin paljon helpompaa olla mies.

  2. Hei! Ehdottomasti ja vain ja ainoastaan ainoa oikea vedenkestävä ripsari on Lancomen Hypnose. Ei ole tuon mascaran voittanutta ja epäilen vahvasti tuleekohankaan koskaan. Välillä muita kokeillut huonolla menestyksellä ja aina tähän tuttuun palannut. Kolmisen kymppiä ei ole paha hinta siitä, että varhaiset aamuherätykset sujuvat edes pikkaisen mukavammin kun ei tarvitse siistiä pandoja silmienympäriltä taikka koittaa taivutella piikkusuoraksi menneitä taivutettuja ripsiä. Suosittelen siis kaikille!

  3. Hee, miten sattuikin, aihe josta olen vauhkonnut viime päivät..
    Nimittäin, olen vannoutunut vedenkestävien ripsarien käyttäjä ja jo pyöräily viileässä syysaamussa on kyynelkanavilleni liikaa.
    Kohtasin kuitenkin ongelman; löysin ihanan ripsivärin, (se Givenchyn uusin pallo-mascara) joka ei kuitenkaan ole vedenkestävä. Sen lisäksi minulta löytyy edellisessäkin kommentissa mainittu Hypnose, joka sekin on aivan loistokamaa (suosittelen suurella sydämellä! ja käyttäisin itsekin varmasti tyytyväisenä tällä hetkellä, jollen olisi vaihtelun- ja testailunhaluinen tuon uuden givenchyn kanssa..) ja mietinkin, voinko ratkaista ongelman vain sutimalla givenchyn päälle hypnosea, jotta kama kestäisi? Vai miten selviytyä tästä pulmasta? Emmäää halua luopua givenchystä tai jättää sitä vain juhlakäyttöön.. No, tällä tuplavarastuksella mennään ainakin tällä hetkellä.

    Toinen keskustelun aihe ruokapöydässä oli se, miten idiootti olen, kun en jaksa ostaa silmämeikin poistoainetta erikseen, vaikka käytän vedenkestävää mascaraa. Niin, tiedän, pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja kävellä kauppaan, ei se nyt niiiiin rankkaa ole.

    Menipä tarinoinniksi.. Mutta siis pointti oli, että tuo Hypnose on erittäin suositeltavaa!! Ja jos haluaa itselleen ongelmallisemman elämän, suosittelen myös Givenchyä (;

  4. Mikään muu ei Kanebon lisäksi pysy silmissä kuin False lash effect.

  5. Pakko kommentoida, että vedenkestävän ripsarin käyttö helpottuu huomattavasti Cliniquen Take the day off -meikinpoistoaineella! Poistaa minkä tahansa silmämeikin helposti (paitsi kanebon 38:n), eikä ärsytä silmiä. Itselläni ainakin ihan must!
    Olen tovin jo lueskellut, mutten ole kommentoimaan uskaltanut. Tyylisi on ihana, samoin kirjoituksesi! :)

  6. Lumenen vedenkestävä blueberry-maskara on todellakin parasta kokeilemaani. Ripsivärin saa helposti pois kostuttamalla vanulapun ensin veteen ja puristamalla kaikki vedet pois niin, että lappu on vain hieman kostea. Sitten päälle hulautetaan cilsin kaksifaasista vedenkestävän silmämeikin poistoainetta, annetaan lepäillä muutama sekunti silmän päällä ja hangataan väri kevyesti pois. Jos ei meinaa lähteä, niin laita lappuun taas vähän vettä. Mulla toimii.

  7. Huijui! Tämähän asia on näköjään muidenkin sydäntä lähellä :) Kaikille kommentoineille kiitoksia, jos joudun pettymään nyt odottelemaani Diorin tuotokseen, ei uusia testattavia tarvitse kaukaa etsiskellä.

    Kid, Lumene itseasiassa jätti tahrat mulla kulmakarvojen alle päivän mittaan – yllättävää, koska ajattelin mun räpsyjen olevan niin tyngät, ettei noin pääsisi käymään… Katsotaan, mitä tykkään tosiaan tosta Diorshown versiosta. Ripsarit on kans niitä tuotteita, jotka tosiaan jakavat mielipiteitä käyttäjien keskuudessa. Toisen suosikki on toisen painajainen. Pitää sitten metskata munkin sitä halpis-Cover Girliä, jos muu ei auta.

    Saara, oon muistaakseni kokeillut Lancomen Hypnosen muutama vuosi sitten ihan vesiliukoisena versiona… Vai olikohan se joku muu, noiden paketitkin ovat melko samanlaisia, helpomminkin sekoaa :) Mutta totta – vain vedenkestävä pitää taivutuksen!

    Idu, itse asiassa nyt kun mainitsit… Muistelen, että Clarinsilla oli muutama vuosi sitten myynnissä sellainen kirkas ripsari, jonka luvattiin muuttavan normiripsari vedenkestäväksi päälle levitettynä. Onkohan vielä saatavilla ja toimiikohan oikeasti? Ainakin jos jo kertaalleen kuivuneen ripsarin päälle yrittää laittaa lisää väriä, on tuloksena klimppejä ja klönttejä, mitenköhän ton kanssa kävisi..? Itse en ole vielä löytänyt niin ylivoimaista vesiliukoista, että tekisi mieli lähteä kokeilemaan sen kivettämistä vettä vastaan.. Jospa vielä joskus löytäisin ihan sellaisenaan pätevän värin!

    Marsu, mulla värit noin yleensä ottaen pysyvät paikoillaan, mutta tuo taivutuksen kestäminen on se pääpointti vedenkestävien suosimisessa.. False lash effect, onko se Lorealia vai mitä? Tuttu nimi. Muistetaanpas tämä :)

    Sinttu, laitetaanpas tuokin muistiin.. Ripsarin poistoaine vaan ei tunnu sellaiselta tuotteelta, johon tekee mieli laittaa muutamaa euroa enemmän rahaa. Outoa sinänsä, kun kuitenkin kitisen että mikään ei tunnu poistavan väriä kunnolla :D Katsotaan, jos tulee hyvä tarjous vastaan, jos se tosiaan toimisi niin, ettei sitä sitten tarvitsisi hölvätä desitolkulla joka ilta. Ja kiitos, kiva kun tykkäät, lämmittää mieltä :)

    Laura, se ON hyvää kamaa eikä todellakaan hinnalla pilattua. Itse käytän tällä hetkellä juuri tuota Cilsin mainitsemaasi putsaria, enkä ole ikinä edes ajatellut että vesi voisi jotenkin edesauttaa sen toimimista. D’oh! Kokeilen heti tänään. Muistelen, että se ei mun mielestä pärjännyt Lumenen värille, mutta tosiaan kun kuivia ripsiä lähdin sillä kostutetulla pumpulitupollla rapsuttelemaan…

  8. False Lash Effect on Max Factorin ja se on myös oma suosikkini. Toinen hyvä on saman merkin Masterpiece. Käytin aiemmin YSL:n vedenkestävää ripsiväriä, joka oli myös hyvä, mutta ei yhtä mahtava kuin nuo Maxin maskarat. :)

  9. Ehdottomasti ainakin omiin vaaleisiin tynkäripsiini on ollut paras vaihtoehto Lancomen Virtouse..saan pitkät ja näyttävät ripset,jota ei uskoisi jos minut näkee ilman meikkiä ;)

  10. Henkilökohtaisesti luotan varmaan jo neljättä vuotta Diorin DiorShow-ripsiväriin. Se tosin ei ole vedenkestävä, mutta sillä saa juuri niin tuuheat, mustat ja dramaattiset ripset kuin kaipaankin.

    Tosin tällä hetkellä mulla on käytössä Diorin DiorShow Black Out -ripsiväri, koska sellainen oli tullut jollain ostosreissulla kylkiäisenä. Se on käsittääkseni vedenkestävä (en ole koskaan tullut tarkistaneeksi) päätellen siitä, miten se käyttäytyy suihkussa: tuloksena täydelliset klovni/panda-silmät.

    Black Out -ripsari on lähes yhtä hyvä kuin perus-DiorShow, väriltään jotenkin mustempi – ja tietty koostumus on notkeampi ja vähemmän ”töhnäinen” kuin perusversio, johtuen varmaankin siitä vedenkestävyydestä. Suosittelen siis kokeilemaan myös Black Outia, vaikka itse en pidäkään siitä, että silmämeikinpoistoainetta täytyy tuhlailla aika runsain käsin, kuten Black Outin kanssa täytyy tehdä. Chanelin silmämeikinpoistoaine (se ainoa, valikoimissa on vain yksi) on muuten ehdottomasti paras silmänmeikinpoistaja. Sekin on ollut käytössäni jo 4-5 vuotta.

  11. Vimps,

    Tosiaan nyt menin tilaamaan Diorin DiorShown vedenkestävänä versiona – alun alkaen olin tilaamassa tuota Blackout-versiota, mutta se oli loppuunmyyty ja minä kärsimätön. Muutaman vuoden kiukuttelun jälkeen suostun viimein antamaan DiorShowlle uuden mahdollisuuden. Joskus 2006 mulla oli sitä tuubi käytössä ja itse tuotteesta muistelen tykänneeni. No, tuubi ehti olla käytössä muutaman viikon, kun se ylimääräisen värin ”poisraapija” siitä hylsyn suulta irtosi ja kiinnittyi sen harjan kiinnipitokohdan alle niin jämäkästi, että koko puteli oli pakko viskata lopulta menemään. Harjaan kun väriä ilman poisraapijaa tuli aina teelusikallinen kerrallaan…

    Yritin siitä jopa reklamoida, mutta se ei johtanut sitten puusta pidempään… Väri kun oli äitini tuliainen joltain Euroopan lentokentistä, ja päämajan ohjeistus oli palauttaa puteli ostopaikkaansa. Päätin, että pitäkööt tunkkinsa ja olen sitten vuosikausia käyttänyt johdonmukaisesti vain muiden firmojen tuotteita :D Kun tästä sitten jollain foorumilla huutelin, löytyi muistaakseni pari kohtalotoveria, joiden DiorShow-tuubeille oli käynyt ihan yhtä köpelösti. Olisikohan valmistusvika saatu nyt korjatuksi?

  12. Oi onnetonta. Mulla ei ole koskaan käynyt noin huonosti DiorShow’n kanssa, mutta olenkin ostanut ripsivärin aina Suomesta, tai no ehkä kerran pari Tallinnan-laivalta.

    Kerrohan sitten kokemuksiasi, mitä pidit DiorShow’sta! Tosin tuo Black Out saattaa koukuttaa sut vielä paremmin.

  13. Vimps,

    Ehkä ne tosiaan ovat päässeet tyyppiviasta eroon – ne muiden levinneet ripsarit olivat muistaakseni ihan Suomesta hommattuja, joten viallista erää liikkui silloin ilmeisesti ihan ympäri maailmaa.

    Kerron toki kokemuksistani – veikkaan vaan, että tänään siellä eteisen lattialla odottelee taas yksi perinteinen Itellan ”Kävimme täällä” -lappunen, jota vastaan saan putelini taas heti maanantaina. Prkl.

  14. Heissan,

    itse käytän juurkin tuota vedenkestävää (leopardikuvioista) Lash Queenia enkä siitä luovu enää ikinä. Sitä suositteli muutama vuosi sitten eräs suomalainen meikkitaitelija ja on toiminut niin hyvin että! Luulenpa, että tuo on kovin yksilöllistä, mikä ripsari sopii kenellekin, sillä ystäväni sai WAU-ripset Lumenen ei-vedenkestävällä ja minulla samainen tuote lähinnä näytti säälittävältä ja ripset kääntyivät alaspäin..

    Mutta: LASH QUEEN FOEVAH!

  15. Mää en halunnut eka ostaa silmänympärysvoidetta ja sitten ostin sen Cliniquen mikä kaikilla on ja sitten sain siihen mukaan tuon Take the day off-ripsari-poistoaineen. Ja voi pojat. Pienestä 30ml näytepurkista on neljäsosa jäljellä kuukauden lähes päivittäisen käytön jälkeen. Sitä kun ei tarvitse lotrailla ollenkaan, niin kuin aikaisemmin kokeilemiani silmämeikinpoistoaineita. Aion ehdottomasti ostaa sen isomman n. 20 euron purnukan, kunhan tuo näyte loppuu.
    Kuitenkin ne silmämeikinpoistoaineet marketissa maksaa viidestä eurosta ylöspäin ja minulla menee ainakin melkein yksi purkki jo kahteen viikkoon.

  16. Jen, vähän viiveellä, sori kun unohdin sut :) Mutta joo, vaikuttaisi että yksilöllistä on, Lash Queen oli minun mielestäni vähän pliisu… Enkä ole toistaiseksi mitenkään liekeissä tuosta Diorshowstakaan :(

    Elina, sattuipas hauskasti – mua odottaa postissa just se samainen Cliniquen silmänympärysvoide :) Mietin, että yökäyttöön – se Vichyn taikasauva kun tuntuu jotenkin aamutuotteelta. Mutta täytyypä laittaa tuo poistoaine hankintalistalle, jos se hoitaa homman JA on riittoisaa, on se myös enemmän kuin hintansa väärti. Kiitos vinkistä!

  17. Itse olen vaaleisiin haperoripsiini testaillut ripsarit jos toisenkin, ja useimmiten laatu tyssää jo siihen, että väri leviää rasvoittuneisiin silmäluomiin ja tuloksena on panda-efekti. Kanebon 38 oli luottosuosikkini arkimeikkiin, mutta liian neutraali iltarientoihin, kunnes eräänä päivänä huomasin riemukseni, että tuotteesta on ilmestynyt markkinoille myös tuuheuttava versio! Ja se todella TOIMII, ja lunasti välittömästi vakipaikan nirsommanpuoleisesta meikkipussistani. Kannattaa ainakin kokeilla ; >

  18. Angua, aivan – siitähän on tosiaan tullut se tuuheuttava versiokin… Laitetaanpas sekin tutustumislistaan. Diorshow’n harja on niin jättimäinen, että saan sillä ripsien lisäksi väritettyä puolet yläluomistakin. Vaatinee vähän treeniä…

  19. Ripsarijutut on kyllä jänniä: Mikä sopii toiselle ei käy toiselle yhtään.

    Itselläni on sellainen ’ongelma’, että ripseni ovat pitkät ja näyttävät, vaikkei meikittömistä silmistäni uskoisi. Töissä kun en halua näyttää pornotähdeltä enkä teinitytöltä, ainoa tarpeeksi naturelli löytämäni on Kanebo 38.

    Toisaalta, iltamenoihin minulle käy lähes mikä tahansa superväri, aina saa tuuheaa ja näyttävää jälkeä. En kyllä ollut mitenkään erityisen innostunut Hypnosesta, paakkuuntui ja perusmaxfactori hoitaa homman mielestäni paremmin. Sama homma HR-ripsarin kanssa, kuivui ennen aikojaan ja harjaan tuli aina liikaa väriä.

  20. Albanen, mä olen vähän kateellinen sun ongelmasta :D Mun nysät tynkäripset kaipaavat vähän enemmän nostetta, Kanebo 38:n perusversio on mulla vaan vähän värjännyt näitä hajakarvoja.

    Kulmakarvoja tosin löytyy ripsienkin edestä…Tasan eivät käy onnen lahjat :)

  21. […] syömään sanani. Olen muutamaan otteeseen tainnut täällä blogin puolella etsiskellä hyviä ripsivärejä kokeiltaviksi, mutta olen aina tyrmännyt vinkkinne vesiliukoisista versioista – minun ripsissäni ne […]