myöhäisherännäinen

Melkein hävettää kirjoitella tällaisesta itsestäänselvyydestä, mutta ehkäpä tätä eksyy lukemaan joku toinenkin myöhäisherännäinen, jolle vinkistä saattaisi olla hyötyä.

Parisen vuottako siitä nyt on, kun suihkutettavat kuivashampoot tulivat ryminällä markkinoille. Kaiken hypetyksen innoittamana hankin tuolloin itselleni putelin Tigin Rockaholic-sarjan Dirty Secret -kuivashampoota. Kaksi vuotta myöhemmin pullostani on edelleen jäljellä ainakin kaksi kolmasosaa – käyttämättä jäi.

Olen hysteerinen hiustenpesijä ja ajautunut vuosien varrella melkoiseen pesukierteeseen: hiukset on pakko pestä joka päivä, koska muutoin ne näyttävät ja tuntuvat jo seuraavana aamuna törkeän likaisilta. Tilannehan saattaisi korjautua pesukertoja harventamalla, mutta ei tule kauppoja, ainakaan niin kauan kuin kuvioissa on myös otsatukka. Rasvaisen raskas ja kasoihin kerääntynyt eilispäivän otsis ei kyllä varsinaisesti ole kannustanut jättämään aamupesua väliin.

Toivoin, että kuivashampoosta olisi ollut nopeuttamaan aamutoimia, mutta ei – itse tunnuin saavan sillä aikaan vain hieman mattapintaisemman ja entistä klimppiintyneemmän version siitä rasvaisesta ja kasaantuneesta eilisen otsiksesta.

Hiukseni ovat tässä kuluneen vuoden aikana päässeet – hieman itsellenikin yllätyksenä – venähtämään pituutta ja tummentumaan melkoisesti. Kampaaja on kehottanut kokeilemaan uuteen tukkaan erilaisia kampauksia, mutta minä olen jumittanut samoissa rutiineissa kuin ennenkin – pesu, föönäys, pikasiloitus suoristusraudalla ja menoksi. Tuossa yksi lauantai juhliin lähtöä tehdessäni aloin kuitenkin jostain syystä väkertämään hiuksiin yksinkertaista ponnarinutturaa. Siitä tulikin mitä melkoisen kiva.. Kunnes viisi minuuttia myöhemmin huomasin valtaosan liukkaista hiuksistani luikerrelleen pois kuminauhan puristuksesta.

”Hieman likaisia hiuksia on helpompi käsitellä kampauksia tehtäessä”, julistavat naistenlehdet jokaisen kampausjutun yhteydessä. ”Kuivashampoolla saa hiuksiin kivasti tekstuuria”. Kokeilin, mutta vasta kun olin vilkaissut kelloa ja todennut ajan riittävän uusintapesuun mikäli kaikki menisi rajusti pieleen. Eipä mennyt, pääsin juhliin ajoissa ja kampauskin oli mitä melkoisen kiva ottaen huomioon tekijän lahjattomuuden ja nollatason vaikeusasteen.

No, eihän tämä ponnarilla väsätty sykerö nyt mikään kampausten kuningatar taida olla, mutta nyt se ainakin pysyy paikoillaan ja näyttää jotakuinkin kuohkealta. Se on aika paljon se, ottaen huomioon että kuontaloni vaikuttaisi koostuvan noin kahdestasadasta muovipinnoitetusta suortuvasta.

Joku nyt ehkä saattaa miettiä, että miksei se vain jätä hiuksiaan pesemättä, suoristusrautaa käyttämättä ja tee sitä nutturaansa ilman keinolikaa, mutta.. Kontrollifriikki on kontrollifriikki ja sekainen sykerökään ei voi olla vain sattumaa. Huoh.

selvinpäin

Tigi Rockaholic Born to Rock Leave-in Detangler & Defrizzer

Tästä hiuksiin jätettävästä selvityssuihkeesta en ollut pakkauksen enkä purkin kyljessä olevan tuoteselosteen perusteella mitenkään erityisen vakuuttunut tai innostunut. Selvityssuihkeeksi tuote on melkoisen hyvän hintaista, kun pahimmat takut saa auki kyllä ihan ruokakaupan lastenshampoiden vierestä löytyvällä Muumi-selvityssuihkeellakin. Varsinaista selvityssuihketta tai jätettävää hoitoainetta en ole liiemmin kaipaillut enää Tangle Teezerin hankkimisen jälkeen, eipä jätettävästä hoitsikasta tosin ole suurempaa haittaakaan.

Täysin omin neuvoin en olisi tätä varmasti päätynyt hankkimaan, mutta pääsin testaamaan suihketta kaverin purnukasta. Okei, ensikokeilulla kyseessä ei ollut hyvää selvityssuihketta parempi tuote, takut sillä aukesivat ja hiukset jäivät todella sileiksi. Mitään volyymikampauksia en tämän suihkuttelun jälkeen lähtisi yrittämään, tukka jää auttamattomasti liian liukkaaksi.

Myöhemmin hankin kuitenkin oman purnukkani. Miksikö?

Tuote sisältää lämpösuojan, jota Tigi ei jostain syystä ole kokenut tarpeelliseksi purkin kylkeen painaa. Minun mielestäni tuotekuvauksesta on unohtunut juurikin se paras myyntivaltti – se, joka erottaa tämän jätettävän hoitsikan lähes kaikista muista! Kaverille asiasta oli tajunnut myyjä mainita, ja itse en skeptisenä tätä edes uskonut ennen asian tarkistamista.

Tällä purkilla iskee kaksi kärpästä yhdellä iskulla – hiukset selviävät aamulla nopeasti ja uskallan käyttää ghd-muotoilurautaa suht huoletta. Suoristusraudalla leikkiminen on muuten naurettavan helppoa tämän jälkeen, rauta vain liukuu hiusten läpi!

Tigi Rockaholic Born to Rock Leave-in Detangler & Defrizzer, 8,10 €, feelunique.com