kaivosmies ketonen

Vajaa vuosi sitten ostin itselleni Aldenin Indy Bootsit. Ne ovat olleet ahkerassa käytössä ja ilokseni ne vain tuntuvat paranevan vanhetessaan. Mutta kaipaisin silti tulevaksi talveksi toisenkin kenkäparin, joka kestäisi Suomen syksyn ja talven vaihtelevia kelejä. Rakkaat Aldenit saisivat välillä hieman ansaittua lepoa ja minä vuorostani hieman vaihtelua. Win-win -tilanne?

Kuoppasin – ainakin toistaiseksi – Yuketenin kengistä haaveilun sovitettuani yhtä paria taannoisella Malmön vierailullani. Lesti ei yksinkertaisesti pelannut yhteen jalkani kanssa, mitkään irtopohjallisetkaan tähän vaivaan tuskin olisivat auttaneet.

Red Wing Shoesin Iron Ranger -nimiset kengät ovatkin nyt nousseet vahvaksi ykkösehdokkaaksi talvikenkien saralla. Jos kaikki menee hyvin, pääsen sovittamaan niitä Iso-Roban Pinkomoon reilun kuukauden päästä. Pidetäänpäs peukkuja.

ruskean eri sävyt

Olen viime aikoina etsinyt kenkiä jotka kestäisivät Suomen syksyn ja talven vähintäänkin haasteelliset olosuhteet. Joskus on kunnon paukkupakkaset, toisinaan lämpömittari nousee jopa nollan tienoille. Välillä sataa vettä, välillä lunta. Turhan pitkän vuodenajan aikana saa sopeutua niin loskaan kuin myös kauniisiin (mutta jäätäviin) aurinkoisiin päiviin. Vähintään yhdeksän erilaista säätilaa luvassa, tässäpä kenkäpari vaikka jokaiselle eri kelille.

Vasemmalta oikealle:

Red Wing Shoes, 269,95€, bestofbrands.nl
Wolverine, $325, blackbirdballard.com
Wings + Horns, $695 CAD, gravitypope.com
Diemme, 283€, tresbienshop.net (löytyvät myös Beamista)
Fracap, £179, endclothing.co.uk
Marc Jacobs, £405, oki-ni.com
Clarks, £75, endclothing.co.uk
SeaVees, $180, contextclothing.com
Our Legacy, 270€, ourlegacy.se

Näistä omat suosikit ovat Wings + Hornsin bootsit, Diemmen vaelluskengät ja Clarksin originaalikengät.