Artikkelit Tagilla ‘r by 45rpm’

olen tahtoo-tilassa

12.10.2010, Klo 20:08 | Kirjoittanut

Miten tällaiset kuvat voisi jättää huomioimatta? Niissähän on vaatteita, jotka kerta toisensa jälkeen onnistuvat näyttämään tuoreilta, silti perinteitä unohtamatta. Jalo taito tämäkin.

Kyseessä on r by 45rpm sekä heidän ensi syksyn ja talven lookbookinsa. Merkki onnistuu kyllä inspiroimaan joka kerta ja samalla herättämään uskomattoman vahvan tahtoo-tilan. Valitettavasti tiedän myös, että merkki on aivan liian kallis omaan kukkarooni, joten nämä kuvat täytyy kyllä ottaa ihan puhtaasti inspiraationlähteenä. Väri- ja asustemaailma on itselleni tuttu ja turvallinen. Nykyään pystyn jo – pienen harjoittelun jälkeen – yhdistelemään harmaata, sinistä, punaista sekä lisäämään vielä kaulaani pienen huivin ilman minkäänlaisia ongelmia. Siihen yhdistely- ja asustamisosaamiseni loppukin ja pääsemme kuvien ainoaan epäkohtaan: hatut. Omaan päähäni ne eivät vaan sovi, enkä edes aio yrittää. Ne jääköön heille, jotka pystyvät hattunsa tyylillä kantamaan.

Kuvat täältä

tahtoo.

9.6.2010, Klo 20:18 | Kirjoittanut

Olen maininnut ja esitellyt japanilaisen r by 45 rpm:n vaatteita blogissamme monesti aikaisemmin, mutta en siltikään omista heiltä ensimmäistäkään tuotetta. Saatavuus on toki yksi rajoittava tekijä, mutta hinta on itselleni vielä isompi este.

Kävimme taannoisella New Yorkin matkallamme heidän liikkeessään Mercer Streetillä ja kyllä – kaikki hypistelemäni vaatteet tuntuivat jumalaisen pehmeiltä ja näyttivät vähintään yhtä täydellisiltä. Valitettavasti hintalappujen aikaansaama reaktio oli päinvastainen, ne aiheuttivat toinen toisensa jälkeen yhä enemmän tuskaa ja ahdistusta. Ahdistus helpotti vasta kun poistuimme liikkeestä ja lienee sanomattakin selvää, että tämä tapahtui tyhjin käsin.

Mitä mieltä te olette? Mikä on maksimihinta kauluspaidasta? Kamoon, nämäkin ovat silti vain puuvillaa.

r by 45rpm Organic Gauze Ox Shirt, $304, rby45rpm.com

kauppamatkustajan

31.5.2010, Klo 19:24 | Kirjoittanut

Olen lähiviikkoina lähdössä työmatkalle. Tällä kertaa lähtisin mielelläni näin varustautuneena.

Kauluspaita Gitman for Inventory
Pikkutakki r by 45rpm
Vyö Steve & Co
Matkalaukku Fifth Avenue Shoe Repair
Kengät Crockett and Jones
Housut Engineered Garments Workaday

annoin pikkusormen..

25.5.2010, Klo 22:00 | Kirjoittanut

Vielä vuosi sitten vastustin shortseja (ja kärsin kuumuudesta). Jotain tapahtui – nyt omistan yhden parin, haaveilen toisesta ja mahdollisesti jopa sandaaleistakin. Lienee sanomattakin selvää, että tykkään?

Ylärivi vasemmalta oikealle:
Our Legacy Classic Shorts Navy Linen, 125€, ourlegacy.se
Folk Slim Sand Shorts, 103€, coggles.com
Acne Mumbai Shorts, 100€, acnestudios.com

Alarivi vasemmalta oikealle:
Engineered GarmentsCinch Short, 189$, odinnewyork.com
120 Percent Linen Combat Shorts, 180€, matchesfashion.com
r by 45rpm Chino Stripe Shorts, 256$, rby45rpm.com

kesähitti

24.4.2010, Klo 21:30 | Kirjoittanut

R by 45rpm:in tulevan kesän look book on vihdoinkin selattavissa heidän verkkosivuillaan. Se on totuttuun tapaan kaunis, kesäinen ja inspiroiva. Kuvien vaatteista ei kannata kuitenkaan liikaa innostua – merkkiä ei myydä Euroopassa ja vaikka myytäisiinkin, niin hintataso ei valitettavasti ole sieltä halvimmasta päästä. Heillä on kuitenkin oma liike New Yorkissa, jossa varmasti aion käydä ammentamassa reilusti inspiraatiota parisen viikon päästä.

On hauska huomata kuinka ruutujen lisäksi muutkin kuosit tekevät tuloaan hitaasti mutta varmasti. Tämä on myös havaittavissa r by 45 rpm:in look bookissa, josta löytää niin pilkullisia kuin myös pystyraidallisia vaatteita. Tykkään.

r by 45 rpm s/s 2010

19.1.2010, Klo 21:30 | Kirjoittanut

Kaunista katseltavaa. Toki enimmäkseen vaatteista johtuen, mutta arvostan myös pelkistettyä esillepanoa. Kaikki vaatteet ovat yhdisteltävissä toisiinsa tai käytettävissä erikseen. Kyllä – moiseen pyrin itsekin omilla ostoksillani, mutta keskittymiskyky ostoksilla valitettavasti välillä herpaantuu valitettavasti.. Haluan nämä kaikki. Paitsi junamieslätsän.

kestää konepesun

9.12.2009, Klo 8:00 | Kirjoittanut

r by 45rpm - Washable Knit TurtleneckToivottavasti kukaan ei järkyty tästä punaisesta harha-askeleestani, mutta tässä r by 45rpm:n neuleessa on jotain kiehtovaa. Pistetään pimeyden piikkiin, mutta pelkkä kuva jo piristää ja saa minut hyvälle tuulelle.. Taidan olla aika helppo. Värissä on sekin hyvä puoli, että kaikki yksityiskohdat näkyvät huomattavasti paremmin kuin vastaavassa tummansinisessä tekeleessä.

Todella kaunis neule, joka kaiken lisäksi kestää konepesun. Ei muuta kuin pesupussiin, koneeseen ja pyörimään!

r by 45rpm Turtle Neck

Washable Knit Turtle Sweater, 387$, rby45rpm.com

P.s. Lupaan palata musta-harmaa-valkoiselle linjalle pikimmiten!

pirun kallis neule

8.9.2009, Klo 8:00 | Kirjoittanut

45rpm Hand Knitted Cardigan

666 dollarilla saa..

…käsin kudotun, puunapeilla varustetun kauniin villatakin. Tilaan omani vasta kun helvetti jäätyy.

(kuva r by 45 rpm)



r by 45rpm

4.8.2009, Klo 8:53 | Kirjoittanut

Etsiessäni kuvia aiemmin ihastelemastani japanilaisen r by 45rpm-nimisen vaatemerkin kauluspaidasta, törmäsin heidän tulevan talven lookbookiin. Se on täynnä kauniita kuvia, joista kylmän oloisista ilmoista huolimatta välittyy lämmin tunnelma. Itse innostuin eniten upeista neuleista ja kerrospukeutumisesta. Olisin melkein valmis kohtaamaan syksyn jo nyt, jos olisin pukeutunut näihin vaatteisiin.

R by 45rpm

Onneksi korkeat hinnat ja rajoitettu saatavuus Suomessa takaavat, että oma kesäni jatkuu vielä hetken.