unilääkkeitä ja päivän piristys

Neal's Yard Remedies -tuotteita testissä

Nyt kyllä vähän hävettää – nämä loistotuotteet olisivat ansainneet esittelynsä kyllä jo parisen viikkoa sitten! Mutta ottakaa tämä pieni viive vakuutena siitä, että putilot todella veivät meikäläisen mennessään! Näin muutaman viikon perusteellisen testailun jälkeen vartalovoidepurkista pilkistää jo pohja ja nuo pumppupullotkin ovat huvenneet jo hyvän matkaa. Fiilikseni sarjasta eivät sen sijaan ole huvenneet yhtään minnekään – olen näihin vieläkin yhtä ihastunut kuin ensikokeilun jälkeen.

Brittisarja Neal’s Yard Remedies on Jolien hyllyjen uusimpia tulokkaita. Joliettaret Katja ja Jutta taisivat tietää nukkumisen olevan lempipuuhaani, kun minulle valikoitui testattavaksi erityisesti yöaikaan suunniteltuja tuotteita.

Kuten jo taisin hieman vihjatakin, minuun tämän sarjan meininki iski kuin metrinen leka! Lähestyttävien ja jollain tapaa varsin rauhoittavien sinisten pakkauksien sisältä löytyi sopivan tuhteja voiteita, joiden yrttiset, aromaterapeuttiset ja lempeät tuoksut nappasivat minut pauloihinsa välittömästi.

Kasvoille tarkoitettu yötiiviste Beauty Sleep Concentrate on toimittanut yövoiteen virkaa säästellessäni Patykan tehoöljyä pahimpaan pakkaskauteen. Toistaiseksi tämä Neal’s Yardin seerumimainen voide on riittänyt kosteuttamaan kasvojani ihan sellaisenaan, ja se on aika paljon seerumilta se. Tämän päälle voisi kuulemma laittaa vielä jotain muutakin voidetta, mutta toistaiseksi en ole kokenut moiselle edes tarvetta. Katsotaan sitä hommaa sitten pakkasten tultua….

Vartalolle tarkoitettu tuhti Beauty Sleep Body Butter puolestaan taitaa olla vastuussa saamastani vartalovoideherätyksestä. Olen jo vuosia harmitellut kuivia käsivarsia ja kinttujani, mutta vastustellut voiteita koska ne tahmaa. Kunpa olisin tajunnut, että tahman tunne loppuu kun pahimman pintakuivuuden saa selätettyä ja voiteet eivät jää lillumaan niitä hylkivän ihon päälle. Uskon vakaasti, että näin kävi ainakin minun tapauksessani… Tai sitten vain tämä hieman paremmin voiva ihoni on saanut unohtamaan kaikki vanhat traumat. Osansa on varmasti myös hyvillä tuotteilla: tämä vartalovoi on tuhtiudestaan huolimatta aivan mielettömän hyvin imeytyvää, arvosteltiin sitä sitten luonnonkosmetiikkana tai ihan rasvana vaan.

Lisäksi aromaterapeuttisen yövoiteen rauhoittavan yrttinen tuoksu on osunut aivan erityisen nappiin – se on kerrassaan unettava! (Älkää käsittäkö väärin, tässä asiayhteydessä tuo adjektiivi on korkein mahdollinen kunnianosoitus.)

Jotta suostuisin vielä joskus nousemaan sängystäni, päätin ostaa Jolielta saamiani näytepurkkeja hakiessani itselleni sarjasta vielä pirteän appelsiinisen päivävoiteen aamuherätyksiä tukemaan. Kätevään pumppupulloon pakattu Nourishing Orange Flower Daily Moisture -voide on toiminut loistavasti meikkipohjan alla, kivasti kosteuttaen ja meikkiä rasvoittamatta. Ei moitteen sanaa, ja uskonpa että tulen tarpeen tullessa hakemaan samasta sarjasta tälle kaveriksi myös putsarin ja kasvoveden.

Tämän luonnonkosmetiikkasarjan tuotteet ovat muuten Soil Association -sertifioituja, eikä tuota sertifikaattia ihan noin vain purkkien kylkeen napatakaan: sertifikaattiin oikeutettujen tuotteiden raaka-aineista vähintään 75% täytyy olla luomuviljeltyä kamaa.

Purkkeista, tuoksuista, sertifikaatista ja ennen kaikkea toimivista tuotteista innostuneena olen Nealin jengissä. Suosittelen tutustumaan, eritoten jos etsit itsellesi tai ystävällesi jotain hemmottelevaa ja erityisen ihanaa.

Neal’s Yard Remedies -tuotteet, jolie.fi:
Beauty Sleep Body Butter / Beauty Sleep Concentrate / Nourishing Orange Flower Daily Moisture

päivitys 14.11.:
HUOMIO HUOMIO!
Loppuviikon ajan (eli su 17.11. puoleenyöhön saakka) kaikki tuotteet Jolien verkkokaupassa -10% alekoodilla ”aurinkoviikko.

***
Tuotteista kaksi sain testattavakseni Jolielta.