trunk clothiers

Lontoon matkaani rajallisen aikataulun vuoksi oli tehtävä kovaa esiseulontaa heti alkuun. Tiesin jo etukäteen etten missään nimessä tule ehtimään kaikkiin kauppoihin mihin haluaisin, oli siis pakko keskittyä pariin harvaan ja valittuun kauppaan. Valintani olivat Dover Street Market ja parisen kuukautta sitten avattu Trunk Clothiers. Dover Street Marketin keskiviikon vierailu oli todella pikainen ja vaikka kauppa olikin kaikin puolin upea, kukkaroni ei valitettavasti ollut samaa mieltä. Hintalappuihin painetut summat olivat melkoisen suolaisia ja poistuin tyytyväisenä liikkeestä tyhjin käsin.

Torstai olikin sitten aikataulullisesti hieman parempi päivä ja minulla oli kunnia vierailla ruotsalaisen Mats Klingbergin pyörittämässä Trunkissa, joka sijaitsee Marylebone-nimisellä alueella. Olinkin jo ehtinyt lukea paikasta useammastakin nettijulkaisusta ja odotukset olivat korkealla, onneksi vierailu ei tuottanut pettymystä. Yläkerta oli täynnä toinen toistaan hienompia italialaisia luomuksia. Tarjolla oli pikkutakkeja Barenalta ja Bogliolilta sekä housuja Incotexilta. Lisäksi saatavilla oli J.Crew:n kauluspaitoja, Trunk taitaakin olla ainoa eurooppalainen liike joka miesten mallistoa myy tai ainakin yksi harvoista.

Alakerta oli vuorostaan itselleni yksi Euroopan parhaista paikoista. Pieneen tilaan oli ängetty BD Baggiesin kauluspaitoja, Woolrich Woolen Millsin pikkutakkeja ja Beams+:n vaatteita. Olisin helposti voinut kantaa mukanani ulos aivan huikean määrän vaatteita, mutta onneksi pää pysyi kylmänä eikä homma lähtenyt täysin lapasesta. Tyhjin käsin en liikkeestä kuitenkaan poistunut, mukaani tarttui yksi helmi. Tästä on luvassa kuvia toivottavasti huomenna, kunhan heräisin ajoissa ja ehtisin napsimaan muutaman kuvan päivänvalossa.

Trunk Clothiers tulee taatusti olemaan liike, jossa vierailen aina kun onni suo ja pääsen Lontoossa käymään. Käykää tekin, ette tule pettymään.

j. crew spring 2011

Kevätpyrähdys New Yorkiin on kyllä vahvasti haaveissamme. Ei varmaankaan olisi pitänyt mennä sinne alun alkaenkaan, kaipuu takaisin on päivä päivältä vain valtaisampi. Eksyin heti herättyäni kerrassaan loistavaan blogiin, joka vertailee kahta maailman kenties loistavinta kaupunkia nerokkaiden kuvallisten oivallusten kautta. Seuraavaksi löysinkin itseni keittiöstä paistamasta jenkkityylisiä mustikkapannukakkuja Eevan ohjeistamana ja selaamasta matkatarjouksia Hesarista. Pariisikin kieltämättä houkuttaa, helpotettakoon sitä ikävää lasillisella punaviiniä.

Mutta tässäpä yksi hyvä syy lisää suunnata takaisin sinne Ameriikan ihmemaahan – J. Crew’n ensi kevät näyttää melkoisen mukavalta. Etenkin tuo vasemmanpuoleinen asukokonaisuus on jumalainen!


Korallinpunaista on vilahdellut useammassakin kevätmallistossa, kuten myös haaleaa farkkua. Kumpikaan ei tunnu täysin pöhköltä idealta, olen pikkuhiljaa onnistunut totuttamaan itseni muuhunkin kuin mustaan ja harmaaseen… Ainakin ajatuksen tasolla. Vielä muutama kuukausi tummien toppatakkien ja villasukkisten seurassa, sitten saavat taas helmat hulmuta ja värit virkistää.

(kuvat via thebengalstripe.com)