Puolitoista kuukautta arvoin, yritin ja jahkailin, tulipahan ainakin harkittua ja varmistuttua siitä että tämä on mielestäni hyvä juttu.

Bongasin kengät taannoin Grandpan nettikaupasta, kävin varmistelemassa muutamia kertoja päivässä että omaa kokoani on. Mietin, pitäisikö – kun ymmärsin että tietty pitäisi, olikin jo myöhäistä. Varmistuin tekemäni virheen suuruudesta silitellessäni Tukholmassa kenkiä, liian suurina tietenkin. Googlettelin, mutta mistään ei löytynyt mitään kokoa 44 pienempää.

Sitten Jan – tilanteen tarkkailuun valjastettuna – hihkaisi minulle yksi perjantai kenkiä löytyvän viimein myös Brandosilta. Onnenpäivä! Hieman liian aikaisin juhlittu sellainen, harmi vaan. Fiilis läpsähti kuin lehmän häntä, kun innolla odottamani laatikon sisältä paljastuivat muutoin tilaamani kaltaisen kengät, mutta vääränvärisinä. Inhimillisen mutta minua luonnollisesti hivenen kaivertavan pakkausvirheen johdosta sain tummanruskeat kengät. Tilaamani konjakinruskeat oltiinkin tietty myyty pakettia odotellessani jo loppuun.

Tällaisena tasaisena ja harvemmin tulistuvana hivenen kipakkana ihmisenä vannoin että koskaan en enää kyseisessä putiikissa asioi… Säilytin ilmeisesti kuitenkin option takinkääntöön, kun kävin päivittäin ihan vain varmuuden vuoksi katsastamassa josko kenkiä saapuisi varastoon lisää. Yhtenä aamuna saatavilla oli yksi pari kolmekutosia, ei muuta. Varmaan sen jonkun palauttamat, joka tilasi itselleen ne tummanruskeat jotka minä sain…

No juu, enpä jaksa vihoitella, ei kai nuo kengät jalassa oikein pystyisikään. Ovat paitsi hauskannäköiset kaikessa kutistetussa kömpelyydessään, uskoakseni myös vallan pätevät noilla keleillä jotka tuolla ulkona tällä hetkellä vallitsevat. Tuulkoot ja tuivertakoot, ei tunnu missään!