vajottin syvälle

Tiistai-ilta jätti pysyvän muistijäljen – tällaista kokemusta tuskin toiste tulee. Työpäivän päätteeksi hyppäsimme bussiin ja matkasimme Wennercon kutsumina illastamaan Lohjalle, Tytyrin kaivoksille Muru pops down in Tytyri -ravintolaan 80 metrin syvyyteen. Koneen testilaboratiorion hissit veivät meidät napsulle jopa 350 metrin syvyyteen. Näin alas emme mekään ole aiemmin vajonneet.

Paikan päällä odottikin todellinen yllätys: syvyyksissä juhlistettiinkin Finlandian uuden Platinum-vodkan lanseerausta. Lemppariravintola Murun ruuat maistuivat jälleen kerran, seura oli mainiota, sijainti oli vähintäänkin erikoinen ja uusi juomakin maultaan varsin kohdallaan. Inkeä pelotti maan alle laskeutuminen, mutta kaivoksesta vierailtavaksi valitut osat olivat lähes yhtä pelottavia kuin keskustan parkkihallit – ilman niitä hurjasti kaahaavia autoja, siis. Tuonnehan olisi itsensä unohtanut varsin mielellään, ruuasta ja juomasta ei ainakaan olisi tullut hetkeen pula.

Kiitokset elämyksestä, nyt tiedämme, että maan alle vajoaminen onkin itse asiassa pelkästään hyvä juttu.

tuttu ja turvallinen

Tuttu on kuosi, sävy vain kylmempi. Kelpuuttaisin mieluusti kaappiini myös tällaisen silkkisen ja juhlavamman version samasta Liberty-kuosista.. Mutta taitaa olla, että seuraavat vaatehankinnat siirtyvät tuonne kevään puolelle – sisustusvimma ei tunnu hellittävän eikä hankintalista sillä suunnalla lyhene, vaikka mitä tekisi.

No, uudessa kodissa vanhemmatkin mekkoset varmasti tuntuvat tuoreilta, eikös? Ihan eri kaapistahan ne aamuisin kaivetaan.

Whyred Cilla Liberty Print Women’s Dress, 330 €, whyred.se

ketuttaa

…mutta tällä kertaa hyvässä mielessä. Peter Jensenillä oli samanlainen kettupaita mallistossaan muutamia vuosia sitten, nyt ovat ketut tehneet comebackin. On se yhä varsin hellyttävä ja olisipa tuo myös omiaan piristämään tätä harmaata ja haikeaa maanantaita. Tänään nimittäin heräsimme viimeiseen maanantaiaamuun Kalliossa. Kyllä muutos haikeaksi vetää, vaikka kuinka olisi itse sitä tilannut.

Tuleva Töölön täti ottaa kukkahattuvinkkejänne vastaan.

Peter Jensen Unisex Fox Jumper £165, peterjensen.com