wwm ja mm

Japanilainen Daiki Suzuki, mies Engineered Garmentsin takaa, aloitti Woolrich Woolen Millsin luovana johtajana vuonna 2006. Hänen neljän vuoden työrupeamansa oli yritykselle äärimmäisen tärkeä, tänä aikana Suzuki onnistui nostamaan yrityksen amerikkalaisesta keskikastista maailman huipulle. Matkan varrella hän onnistui luomaan yhden tämän hetken vahvimmista trendeistä miesten pukeutumisessa – urbaanin vuoristolaisen.

Viime syksynä kun Suzuki ilmoitti astuvansa tulevan kevään malliston jälkeen syrjään olikin selvää, ettei hänen seuraajallaan tule olemaan mitenkään erityisen helpot tai huolettomat oltavat. Puolisen vuotta myöhemmin WWM ilmoitti Suzukin seuraajan olevan itse Mark McNairy, minä olin tohkeissani. Tämän viikon aikana ensimmäiset kuvat McNairyn kädenjäljestä päätyivät vihdoinkin nettiin ja ne ovat levinneet hurjaa vauhtia seuraamassani blogeissa.

Vastaanotto on ollut vaihteleva. Jotkut ovat sitä mieltä, että tämä on parasta ikinä, toisten mielestä McNairyn ensimmäinen mallisto oli aivan liian ennalta arvattavissa ja he kokivat hänen pelanneen varman päälle.

Omasta mielestäni tässä on muutamia todellisia onnistumisia, mutta valitettavasti myös niitä vähemmän onnistuneita asioita. Yksittäisiä hienoja vaatekappaleita löytyy paljon, mutta stailaus on itse asiassa mitä melkoisen keskivertoa kamaa. Katso kaikki kuvat täältä ja kerro ihmeessä, miten sinä tämän koit!

Alla omat suosikit. Uskokaa tai älkää, kengät eivät ole ainoa asia mistä olen innoissani, vaan myös viimeisessä kuvassa näkyvä duffeli!

ei pysty postaamaan

(Rakas Poopi-koira, jos luet tätä, älä loukkaannu – olet meille silti aina ehdottomasti se ykkösrusseli. Siis ykkösrusseli, Pyhä Poopi.)

Meillä on tänä viikonloppuna kunniavieras, Ringo-russeli. Muotihorina siis tauolle toviksi, ilta kulunee pikkukaverille lässyttäessä ja lenkillä lumipalloja heitellessä. Mahtava tyyppi!

Ensialkuun Ripan suhtautuminen mussuttavaan hoitotätiin ja leluja heiluttelevaan hölmöön setään oli hivenen skeptinen, mutta kunnon kävelylenkin myötä yhteisymmärrys saavutettiin ja nyt se häntä jo heiluukin. Russelihöpöt viikonloppuisännät ovat luonnollisesti äärimmäisen imarreltuja saamastaan hyväksynnästä ja hymyilevät typertyneinä.

Tui-tui, otetaan kaverikuva.

Pelotti, että Ripa jää itkeskelemään omistajansa perään hoitopaikkaan jäädessään. Siitä selvittiin onneksi ongelmitta, mutta omistajana pelkäisin jo sunnuntaista noutohetkeä ja holtittomasti pillittämään jääviä innokkaita doggysittereitä.

Hätätilanteiden varalta Ringon isäntä antoi myös kasvattajan puhelinnumeron. Tietoinen riski – on nimittäin hyvin, hyvin todennäköistä, että Inke soittelee yöllä kolmen aikaan itkuisia puheluja saamaansa numeroon ja höpisee jotain sekavaa pakottavasta koiranpentutarpeesta.

Sanovat, että koira rajoittaa elämää. Voi olla, mutta onko se sitten elämää ilman koiraa?

no logo, ok?

Turha sitä on kiistää, olen merkkien ystävä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että haluan kaikkiin vaatteisiin, kenkiin tai asusteisiin valmistajan logon isolla näkyville. Päinvastoin. Mitä vähäeleisempi, sen parempi. Jos se puuttuu kokonaan – täydellistä.

On kuitenkin olemassa tuoteryhmä, josta en ole onnistunut löytämään tätä kaipaamaani vähäeleisyyttä, tai sitten en ole sitä vain osannut etsiä. Kamerahihnat! En ihan oikeasti halua kaulaani hihnaa, jossa toistetaan valmistajan nimeä ja kameran mallinumeroa kissan kokoisilla kirjaimilla yhä uudestaan ja uudestaan.

Draught Dry Goodsin tuotteessa on yritystä. Nahasta käsin valmistettu, helposti säädettävä ja ihanan pelkistetyn näköinen kamerahihna. Ainoana miinuksena mainittakoon tuo metallinen klipsi, jolla remmi kiinnitetään kameraan. Onkohan se ratkaisuna kuinka toimiva, pitävä, luotettava ja kestävä?

Draught Dry Goods Olivier Camera Strap, $75, draughtdrygoods.com