ei pysty postaamaan

(Rakas Poopi-koira, jos luet tätä, älä loukkaannu – olet meille silti aina ehdottomasti se ykkösrusseli. Siis ykkösrusseli, Pyhä Poopi.)

Meillä on tänä viikonloppuna kunniavieras, Ringo-russeli. Muotihorina siis tauolle toviksi, ilta kulunee pikkukaverille lässyttäessä ja lenkillä lumipalloja heitellessä. Mahtava tyyppi!

Ensialkuun Ripan suhtautuminen mussuttavaan hoitotätiin ja leluja heiluttelevaan hölmöön setään oli hivenen skeptinen, mutta kunnon kävelylenkin myötä yhteisymmärrys saavutettiin ja nyt se häntä jo heiluukin. Russelihöpöt viikonloppuisännät ovat luonnollisesti äärimmäisen imarreltuja saamastaan hyväksynnästä ja hymyilevät typertyneinä.

Tui-tui, otetaan kaverikuva.

Pelotti, että Ripa jää itkeskelemään omistajansa perään hoitopaikkaan jäädessään. Siitä selvittiin onneksi ongelmitta, mutta omistajana pelkäisin jo sunnuntaista noutohetkeä ja holtittomasti pillittämään jääviä innokkaita doggysittereitä.

Hätätilanteiden varalta Ringon isäntä antoi myös kasvattajan puhelinnumeron. Tietoinen riski – on nimittäin hyvin, hyvin todennäköistä, että Inke soittelee yöllä kolmen aikaan itkuisia puheluja saamaansa numeroon ja höpisee jotain sekavaa pakottavasta koiranpentutarpeesta.

Sanovat, että koira rajoittaa elämää. Voi olla, mutta onko se sitten elämää ilman koiraa?

Kommentoi

  1. Julmaa tekstiä ja vielä julmempia kuvia :)

    Tahtootahtootahtoo <3!!!

  2. NO VOI NYT SENTÄÄN.

    Itse olen jo pitkään miettinyt tuota juttua, kun kaikki aina sanoo, että älä nuori ihminen ota koiraa, kun se rajoittaa elämää. No, rajoittaa kyllä ehkä joissain asioissa, mutta miksei kukaan muistuta, miten paljon se antaa? Tää on niin tätä nykyaikaa, kun kaikki ovet pitäis olla avoinna, eikä mihinkään voi sitoutua..

    Tänään taas haikailin. Vauhdittanee kyllä kivasti tutkinnon etenemistä, kun tietää että palkintona paluumuutosta Turkuun tai Helsinkiin on koira :)

  3. Ps. onko outoa että silitin tota KUVAA?

  4. Nyt hankitte sen russelin! Olen jo pitkään seurannut blogianne, (kommentoin tosin vain harvakseltaan) ja kun tuo koirakuume tuntuu jatkuvasti vain pahenevan, uskoisin ettette tule katumaan. :) Itse yksin asuvana en vielä pysty koiraa hankkimaan, mutta muutaman vuoden kuluttua ehkä..

  5. Lic, Ringo = heartbreaker. <3 Kuka voi sanoa ei, kun tuo liikuttava katse yhdistetään tuuheaan tuohon nenään?!

    Eeva, no niinpä. Ilmeisesti nuorten ihmisten olisi suotavampaa rymytä holtittomasti ympäriinsä ”vielä kun voi”… Viimeiset pari vuotta ovat kyllä kuluneet pitkälti kotosalla, sohvalla ja villasukat jalassa, vieläköhän tässä sitten hurjistuu niin, ettei koirasta kykenisikään huolehtimaan ja täyttämään hänen toiveitaan? :) Onhan se totta, että se ottaa, mutta kyllä se antaakin… Ja onnistuneensahan tuntee juurikin silloin, kun huomaa toisen ilosta tehneensä oikein :)

    Ps. kuvan silittäminen = luonnollinen reaktio. Älä huolestu.

    Evass, hehee – onko se ollut noin näkyvää?! Jos täällä tiedettäisiin vähemmän russeleista tai koiran omistamisesta, meillä varmaankin olisi jo koira. Nyt kun kokemusta koirista ja russeleista on jonkin verran ja kunnioitus haastavaa mutta mielenkiintoisinta ja symppiksintä rotua kohtaan on valtaisan suurta, kaikenlaisia päätöksiä harkitsee pitkään ja hartaasti. Mielummin selvitämme etukäteen perinpohjaisesti, järjellä ja hyperkriittisesti mahdollisesti tarvittavat/saatavilla olevat hoitopaikat, harrastusmahdollisuudet, koiran päivittäin vaatiman ajan, ruoka-, eläinlääkäri- ja hoitokustannukset sekä kaikki muut tilanteet joihin koiran kanssa sitten päätysimme :) Maailmassa on taatusti liikaa hätäisin perustein otettuja, ”siinä sivussa” meneviä koira, jos ja kun meille koira tulee niin hän saa luvan tulla kotiin joka on valmistautunut kaikkeen mahdolliseen mitä eteen saattaa tulla.. Olkoonkin, että arjen oppii vain sitä eläen ja vastoinkäymisethän käsitellään sitten yksi kerrallaan – aivan kaikkeen ei vaan voi varautua.

    Mutta liian valmistautunut ei varmasti voi olla, se oma russeli tulee sitten kun täällä ollaan viimein aivan, aivan satavarmoja (tai siis 110%) siitä että arki ja ne yleisimmät vastoinkäymiset hoituvat taatusti.

  6. Ripa Ruoste <3 On se reipas :)

  7. Te tarvitsette oman russelin. Piste.

    Mulle kelpaisi joskus tulevaisuudessa foxi tai westie…. (:

  8. ei, eihän se ole Elämää ilman koiraa. jotain vaisua vale-elämää vaan. (tämä ihan oma kokemukseni aiheesta. älköön kukaan loukkaantuko tai muuten provosoituko!)

  9. Elämä on vaan niin paljon kivempaa koiran kanssa :) Edellinen koirani oli minulla 15-vuotta, josta noin neljä olin ”yksinhuoltaja”. Hyvin meni vaikkei ollutkaan, ketään jonka kanssa kantaa vastuu. Muutama vuosi meni koirattomana ja nyt on uusi kaveri kotona…8kk vanha tyttönen. Me matkustamme mieheni kanssa paljon, mutta ihanat ystävät ja sukulaiset hoitavat koiraamme tuolloin. En ole kokenut koiraa rajoittavaksi vaikka pentuna paljon huomiota tarvitseekin.

  10. vaikka en kuuna päivänä tule myöntämään russelien ylivoimaisuutta italiaanoihin verrattuna, niin kyllä se elämä järjestyy koiran kanssa vaikkei ihan niin seesteistä olisikaan. tuossahan tuo on pyörinyt mukana 12 vuotta ja kaikesta on selvitty.

    eli nyt se russeli teille, hophop.

  11. Inkellä ja Ripalla on sama innokas katse! Like!

    Siis voihan paska, kuten mainitsin, tilasin sen ihanan parkan A.P.C:lta. Tää oli monella tapaa poikkeuksellista, sillä en osaa ostaa itelleni mitään ”kallista”, mut nyt annoin itelleni luvan.

    NOH, tilasin sen luonnollisesti Visalla, ja seuraavana päivänä menin kiskalle ja olin maksamassa samalla kortilla ja sitä ei löytynyt lompakosta. Laitoin metsästyskoirat kortin perään, ei löytynyt. Kuolletin kortin, kolmen minuutin päästä kortti löytyi lompakostani.

    Nyt lähetin A.P.C:lle mailia, että apua, niil on mun vanha kortin numero, mitä tehään, HALUAN sen takin, ja en tiedä varmaksi minä päivänä saan uuden kortin numeron… Toivotaan, että he vastaa pian.

  12. Jussi, kyllä se oli niin reipas. <3 Nyt on ikävää kun ei ole Ripaa täällä :( Mahtava kaveri!

    Minna, taidan olla kanssasi samaa mieltä. :)

    Pauliina, kyllä tämä nyt vähän vaisulta tuntuu kun koiruus lähti kotiinsa ja meidän jaloissa ja sylissä ei pyöri enää ketään. Yhyy.

    anne, asioilla on tapana järjestyä ja jos koira on, menot ja kuviot järjestetään tietty koiran mukaan. Soisi tosin aivan kaikkien miettivän ennen koiran hankkimista, josko on sitten valmis todella vaivaa näkemään järjestelyissä :) Meillä on vähän haastava tilanne, kun kaikki sukulaiset asuvat tosi kaukana ja hc-koiraihmisiksi tunnustautuneilla kavereillakin on suurimmalla osalla jo 2 koiraa itsellään, pitää hieman kartoittaa ”ihan varmuuden vuoksi” näitä lähiseudun tuttavakontakteja koiramielessä ;)

    stellagee, russelit ovat ylivertaisia mutta uskoakseni Jorma-Irmeli on se poikkeus sääntöä vahvistamaan ;) Järjestelykysymyksiähän nämä… Asiat ovat aina järjesteltävissä, mutta odotellaan vielä se viimeinen supervahvistuminen siitä, että olemme sitten kanssa halukkaita ja totaalisen valmiita niitä järjestelemään :)

    MaijaM
    , oltiin tossa just päätetty että voidaan olla kavereita, heiluttaa häntää ja tulla sylkkyyn, kyllä se nyt pistää hymyilyttämään!

    Hei se A.P.C.:n parka on siellä saatavilla vielä joka koossa, laita varatilaus vetämään vaikka J:n kortilla tms..? Kun veikkaan, että se sun originaali peruuntuu viim. siinä vaiheessa kun selviää että kortti on tapettu. Urgh mikä tilanne, uutta korttia saa ymmärtääkseni vielä odotellakin hyvän tovin! Keep me updated, pidän peuccui että saat hienon takin!

  13. […] opin uimaan Iso-Ringon uimakoulussa! Mukavaa puuhaa, vaikka jouduinkin kotiin päästyämme suihkuun. Olisi se muta […]