tummansinistä tuskailua

Voi kiitos, mutta kiitos ei.

Vietin viikolla vaatehuoltoiltaa. Aikomuksenani oli silittää pesun jälkeen ryttyyn kuivuneet vaatteet, kiristää parin lähtöaikeistaan ilmoittelevan napin ompeleet ja näyttää nukkaleikkuria neulepuseroille.

Silitystarkkuuteni ei sitten ollutkaan ihan totutulla tasolla illan pimeinä tunteina häärätessäni: muutaman neuleen käsittelyyn tuhrautuikin tunteja heittäydyttyäni hivenen hysteeriseksi. Harmaat eivät oikeastaan edes siistimistä kaivanneet, mustiinkin riitti muutama minuutti nukkaleikkuria. Mutta tummansiniset! Aaaaaaaargh.

Onpas nimittäin käynyt useampaan kertaan niin, että olen ostanut hyvänmallisen neuleen parissa tai kolmessakin värissä – harmaana, mustana ja tummansinisenä. Nyt havahduin huomaamaan, että samaan aikaan ostettujen, samanlaisten paitojen elinkaaret ovat olleet varsin vaihtelevan mittaisia. Harmaat sen kuin porskuttavat vuodesta toiseen, mustat roikkuvat mukana mutta tummansiniset… Ne näyttävät nuhjuuntuvan jo matkallaan kassalta kotiin.

Keskenään samanlaisia neuleitani käytän suurinpiirtein saman verran, joten en suostu uskomaan sinisten paitojeni kulahtamisen olevan yksin käyttäjän syytä. Tutkimusaineistoa olen ehtinyt vuosien varrella keräämään niin COS:ilta, Whyrediltä kuin Comme des Garçonsiltakin: tummansinisillä villapaidoillani on aina heikoin happi, oli matskuna sitten 80/20 -villa-polyestersekoitetta, merinovillaa tai kashmiria.

Nyt sitten siivosin tummansinisiä puseroitani ensin nukkaleikkurilla, sitten kashmirkammalla raaputellen. Nöyhtä kyllä lähtee, mutta neuloksen pintaan jää leijumaan karvaista kuituhöttöä. Tuhnuisen ja takkuisen näköinen pinta tuntuu oikein ilkkuvan siistijälleen – myöhän ei lähdetä, myö jäädään ja ollaan kohta uutta nukkaa!

Sitten paloi käpy: sheivasin neuleeni tylsistynyttä ladyshaverin terää apunani käyttäen. Toimii, kunhan kärsivällisyyttä piisaa eikä terää liiemmin paina tai vetele ympäriinsä. Riskit rei’ittymisestä ovat kuitenkin sen verran suuret, että käyttäisin tätä kikkaa viimeisenä keinona silloin, kun paitaa ei enää muukaan tunnu tarpeeksi siistiksi pelastavan. Pienenpieniä ja tiukaksi pingoitettuja alueita hellästi käsitellen ja riskit tiedostaen ihan toimiva konsti – mutta omalla vastuulla sitten!

Seuraavana päivänä törmäsin Sissiin, jonka arvelin vaatesuunnittelijana ja noin muutoinkin muotialan 360°-ammattilaisena tietävän, miksi tummansiniset puseroni ovat aina suttuisen näköisiä muunväristen pärjätessä mainiosti. Ja löytyihän se selitys Sissiltä: syyllinen on kuulemma väriaine, indigo. Tummansininen väriaine on kuulemma niin raffia kamaa, että se jättää jälkeensä värin lisäksi muunkinlaisia ominaisuuksia – kuten nyt esimerkiksi tämän nuhjuuntumisen ja nyppyyntymisen.

Ja minä kun suunnittelin alkavani naiseksi, joka pukeutuu vain tummansiniseen. Täytynee keksiä vaihtoehtoinen suunnitelma talvikauteen.

Kuvituksena neuleita, joita en to-del-la-kaan osta:
Maison Martin Margiela Men’s Elbow Patch Cardigan, $596
Comme des Garçons Play Men’s Intarsia Cardigan, $466
A.P.C. Thick Raglan Sweater, $310
Wood Wood Celesse Sweater, $220
kaikki totokaelo.com

Kommentoi

  1. Tätä parempaa osoitetta pohdinnoilleni en keksinyt ja kysymys sopii tämän vanhan kunnon postauksen alle. Onko kokemusta tummansinisestä puuvillaisesta a.p.c.:n takista? Tekisi mieli ostaa sellainen, mutta aiemmat kokemukset vastaavasta väri-materiaaliyhdistelmästä muilla merkeillä ovat masentavia. Apc:n takkien mitoitus kiinnostaa myös. Jos käytän cosilta kokoa xs, olisikohan apc:n s paras? Pyöräilen paljon, joten ei saisi kinnata hartioista. Kiitos, jos viitsit vastata!

  2. Moikka Nna! Mulla ei ole ikinä ollut tummansinistä _puuvillaista_ A.P.C.:n takki-takkia (villakankaisia kylläkin), mutta omistin kyllä A.P.C.:n tummansinisen (ei super-tummansinisen, mutta..) puuvillaisen jakun! Osunko oikeaan, jos mietit värien pysymistä? Usein tuppaa tummansininen puuvillaisessa kankaassa tosiaan vähän haalistumaan… Muistelen jakun selviytyneen kyllä priimakunnossa seuraavalle omistajalleen mun kyllästyttyä, joten niiltä osin ei valitettavaa.

    Kun myin yhtä mun beigeä A.P.C.:n takkia, sovitti sitä eräs XS-kokoinen mutta joutui passaamaan, kun hiha oli liian pitkä. S ei varmasti kinnaa sulla hartioista, mutta jos on tarkempia mittoja saatavilla niin kollaa myös XS. Itse olen käyttänyt A.P.C:lta S-kokoa ja M-kokoa, mutta XS COS:ilta ei kyl todellakaan mene :D

    Onnea matkaan, kerro miten kävi!

  3. Kiitos kokemuksista! Värin pysyvyyttä nimenomaan mietin ja voi olla, etten uskalla ostaa tummansinistä. Mulle on hihat takeista harvoin pitkiä, olen yli 170-senttinen. Pitää varmaan jatkaa takkietsintää, kun haluaisin sellaisen, jossa on kaikki kunnossa. Samujilla nyt tosi laihasti ohuempia takkeja. Pitäisi olla yksinkertainen malli, pituus lantion peittävä tai jopa pohkeeseen. Voi olla, että tilaan arelan loun kokeiluun. Niin ja värejä mulle on olemassa lähinnä tummansininen, harmaa ja musta variaatioineen. Ehkä joku kitti tai vastaava. Musta ei nyt kesäksi niin houkuttele. Menin myymään vanhan kevättakin ja olen nyt pulassa :D