nostalgiatrippi

Puolitoista viikkoa sitten kirjoitin Antero Lindgrenin loistavasta debyyttilevystä ja ihmettelin, missä ja milloin olisin voinut kuulla sitä aikaisemmin, niin tutulta se tuntui. Pyysin myös mahdollista suosittelijaa ilmiantamaan itsensä. Jo seuraavana päivänä kolahti postia issues-meiliin yhdeltä tuttavalta, josta en ollut kuullut moneen, moneen vuoteen.

Hän muisti vinkanneensa minulle Anteron musiikista Myspacen välityksellä jo vuonna 2006, enkä ollut uskoa, että siitä on vierähtänyt jo kuusi vuotta! Aikaisempi muistikuva Soundcloudin soittimesta vaihtui hetkessä Myspacen vastaavaan ja yhtäkkiä muistinkin kuunnelleeni nyt ilmestyneeltä levyltä kappaleita Cigarette Stump ja Louise (My Sweet) jo tuolloin.  Muistan myös olleeni todistamassa herran esiintymistä edesmenneessä ravintola Bellyssä. Täytynee ottaa pian uusiksi. Hiljaa hyvä tulee – mahtavaa, että nämä saatiin levyksi asti. Hienoksi levyksi.

Kiitos nostalgiatripistä, Sannaliina!

Kommentoi