lintubongaaja

Aamupäivällä marssin määrätietoisesti Espalle hakemaan itselleni edellisiltana internetistä bongaamani lintumekon. Se on malliltaan pionimekkoni kanssa identtinen sekä toimii täydelliisenä esimerkkinä siitä, kuinka kuosi voi saada saman kaavan näyttämään aivan erilaiselta. Tai no, ei täysin – molemmat istuvat aivan yhtä hienosti. Mutta fiilis: se on eri. Pioni hempeilee, linnut kujertaa. Enpä tiedä moniko huomaa minulla olevan kaksi tavallaan samanlaista mekkoa. (Paitsi te, teille juuri kerroin.)

Vaikuttaa siltä, että kesästä tulee hyvä. On päällepantavaa. Lisäksi viimeistään nyt on varmaa, että tulen jättämään jälkipolville perinnöksi mielettömän mekkokokoelman.

Lintubongauksen myötä Nykin reissua varten menestyksekkäästi kartuttamani säästötili otti hieman takapakkia. No, eihän sitä isolle kirkolle kehtaa lähteä vanhoissa rytkyissä. Väitän olevani kulttuurinedistämismatkalla ja levitän suomalaisen vaatesuunnittelun ilosanomaa. Lisäksi meillä on liput Andrew Birdin keikalle – kyllähän Lintu-Andrewta pitää mennä kuulemaan asianmukaisin varustein. Ehkä se näkee lintuni piippuhyllyllä ja ilahtuu.

Mekko Samuji

Kommentoi

  1. Aikamoisen hyvät perustelut uudelle mekolle! Ehdottomastihan tuo oli hankittava. Pitääpä kehitellä jotain vastaavaa, vaikkei ole Nykin matkaa tiedossakaan…. Ihana mekko!

  2. Hyvin perusteltu ostos ei ole ikinä turha. Ja vaikken sinua tunnekaan niin blogin kautta muodostuneen tuntuman perusteella uskaltaisin väittää että siinä on siinun näköisesi vaate.

    Kävin viimeksi eilen Gaudeten sivuilla ihastelemassa sitä uutta kukkamekkoa, sinne jäi vielä vaikka kovasti se vaivaa. Yksi kuviollinen vaate tosin oli jo niin ihana että menin sen NAP:sta hankkimaan. Oransseihin paisley-kuviollisiin housuihin ihastumisen jälkeen en voi enää väittää etten käytä printtejä…

  3. Ei ole todellista, että huomasin tämän postauksen vasta nyt; ostin tismalleen saman mekon tänään :D Vieläkin ärsyttää että jahkailin fellow-mekon kanssa ja huomattuani liberty-mekot nettikaupassa kirmasin espalle heti kun vain pääsin (lauantaina pelkäsin, että kaikki mekot ehtivät loppua, ennenkuin ehdin liikeeseen). Ei ehkä mikään turha pelko, mekot tuntuvat myyvän kuumille kiville.

    On sitten ainakin hauskaa, jos satutaan samaan aikaan samaan paikkaan samassa mekossa ;)

  4. tilasin juuri mekon, viimeinen koko 38. toivottavasti mahtuu, olen pitkä hujoppi, olisin ehkä tilannut nelikymppisen jos olisi ollut saatavilla. mutta odotan innolla mekkoa, kangas on IHANA, muistuttaa mummoni kangaskaupasta :). itseasiassa mietin hm marnin mekkoa tilaavani, mutta onneksi hoksin tuon samujin mekon täältä, varmasti kestävämpi satsaus. mutta sitten vielä kysymys, että esmes tuonko kanssa new balancet jalkaan vaan :)?

  5. wikke, sulla on kyllä niin hyvä maku, kuten on monesti tullut todettua :D Onnittelut loistohankinnasta!

    -bee, onneksi tässä on ihan kivasti helmaa, ei ole mikään paitamallinen :) Mä olen toistaiseksi ajatellut tämän söpöläisen seuraksi vasta nahkaisia nyörikenkiä, mutta saatanhan tuota sovitella lenkkareidenkin kanssa kevään mittaan! Jotenkin tämä tuntuu kuitenkin niin naiselliselta vaatekappaleelta, etten vielä ole oikein uskaltanut ajatella New Balanceja ja tätä samaan yhteyteen – korolliset konjakinruskeat sandaalit kyllä kelpaisivat mekkoni kesäheilaksi ;)

    (No, never say never – parin kuukauden päästä kävelen varmaan vastaan samismekossa ja lenkkareissani..)

  6. mekko oli ihana, ja koko just passelin. tänään töissä tosin aattelin, että kun käsiä nosteleen, niin takaa nousee aikas korkeelle, mutta pitää vaan olla nostelematta niitä käsiä, niin hyvin menee :).

  7. Niin just, muut kurotelkoon ylähyllyille :D