keväthupsis

Jotainhan oli saatava sieltä Beamista mukaan, ”kevään merkiksi”. Ihana, väljälinjainen, sataprosenttista pellavalankaa oleva, läpikuultava kamelinvärinen neule! Kyllä.

Tuo oma kevään merkkini saa kyllä odotella noita konkreettisempia kevään merkkejä saapuviksi, kevyille kevätpaidoille ei sattuneista syistä ole vielä käyttöä. Ihan kohta, ihan kohta. Olen kyllä sovitellut sitä ahkerasti – näyttää asiallisen mukavalta valkoisen kauluspaidan parina, hauskan kiehtovalta mekon päälle heitettynä ja täydellisen kesäiseltä valkoisen topin kanssa puettuna. Kesäksi hankin shortsit ja yhdistän verkkomaisen kesäneulepaitani niihin.

Toivoa on, toverit, toivoa on. Tässä odotellessani käytän villapaidat puhki ja nautiskelen tekemistäni ”montako eri vaatekappaletta päällä tänään?” -ennätyksistäni. Tänään viisitoista, huomenna enemmän. Tavallaan aika kivaa.

Neule A.P.C., Beamista. Pari vielä jäi.

Kommentoi

  1. Likimain täydellinen!

  2. Pitkälti, pitkälti :) Vielä kun moisessa tarkenisi – kauanko tarvitsee vielä odottaa?

  3. No niinpä! Itse asiassa tajusin vasta nyt, että näillä leveysasteilla on (valitettavasti) ihan tosissaan panostettava talvivaatteisiin. Siis sellaisiin, josta pitää ja jotka näyttävät hyvältä ja joihin HALUAA pukeutua sen 6 kk vuodesta. Omasta vaatekapista kun löytyy enemmän kaikenlaisia kesä/kevät/syyskaunottaria, joita sitten tippa linssissä katselen, kun ”ei näissä tarkene” :/ Kieltäydyn ilmeisesti kohtaamasta todellisuutta eli sitä, että en asu maassa, jossa sentin lumikerros ja viiden asteen pakkanen aiheuttavat totaalisen kaaoksen :D

  4. Susie, minä en jääräpäänä suostu hyväksymään että jokainen vaatteeni olisi sidoksissa tiettyyn kauteen, siispä yritän venyttää käyttöaikoja keinoilla millä hyvänsä. Nytkin on päällä lyhythihainen puuvillamekko, joka oli viime kesän helteiden pelastaja. Alla on toppi, päällä villatakki, jalassa kahdet sukkikset (100 den + villa-silkkisekotteiset), välissä alushame estämässä puuvillan takertumista villasukkiksiin. Käytännöllistä? No jaa. Mutta jos pitäisi sitoutua elämään talvi muutamilla yksiselitteisesti pelkkään talveen soveltuvilla vaatekappaleilla, hajoaisi naama :D

    (Olkoonkin, että shortsihaalarin pukeminen talveen oli v-i-r-h-e. Epäkäytännöllisyyden huipentuma :D)

    Kunnon toppatakki ja talvikengät, niillä pärjää pitkälle. Kovin kauniita ei taida olla tosin olemassa kumpiakaan.

  5. Wow! Olet minua huimasti edellä! Minulla kun taitaa olla jonkinlainen lapsuuden Pohjois-Savon paukkupakkastalvien aiheuttama sukkahousufobia mikä vähän rajoittaa talvipukeutumista nykyäänkin, ja lisää myös palelemista melkoisesti :D Yritän päästä siitä kuitenkin eroon. Ajattelin innoissani (about ensimmäistä kertaa talvivaatteiden ollessa kyseessä), että pääsen ostamaan kokonaisen kaapillisen vaatteita yksinomaan talvea varten (lue: varma konkurssi), mutta itse asiassa voisin aloittaa noista alushameista. Mistä niitä nykyään löytyy, hyviä sellaisia?

  6. Susie, en valitettavasti tiedä. Ostin omani Stockalta epätoivoisena liian isona ja 25 euron kiskurihintaan. Nyt olen kiskonut sen tuohon mahan puoliväliin, ettei vilku helmasta. Hahhahaha. Pitäisi hieman skarpata :)

    Lindexillä kuulemma voisi olla, ajattelin piipahtaa siellä itsekin joku päivä jahka muistaisin. Minulla on sieltä yksi hyvä alusmekko puuvillaisten mekkojen alle, siihen olen ollut kovin tyytyväinen.

  7. Kiitos tiedosta, Inke :) Juu, alushameita en muista kyllä ihan äsken alusvaateosastoilla nähneeni. Mutta taaperran tarkistamaan tilanteen pikimmiten :) Ehkäpä apua löytyisi myös alusvaateliikkeistä? Jos vaikka löytäisi sellaisen ”mummojen alusvaateliikkeen” :D