porttiteoria

Tässäkö se on? Tie keski-ikäisten salaiseen maailmaan? Kyllä. Tai siis, ainakin jos kollegaltani kysytään.

Hänen mielestään poolopusero on synkän keski-iän tunnussymboli –  kaikki toivo on menetetty sillä sekunnilla, kun tämä astetta korkeampi kaulus tulee kiskottua pään yli mahdollista kalkkunakaulaa peittämään. En uskaltanut pyytää häneltä tarkempaa määrittelyä keski-iästä, mutta rivien välistä pystyin kuitenkin lukemaan hänen määrittelynsä tarkoittavan sitä, ettei yhtäkkiä yksinkertaisesti enää välitä oikeastaan mistään. Ei ainakaan omasta olemuksestaan, tulevaisuudesta saatika ulkonäöstä.

Jaa, kaikki nämä merkitkö elämänhalun loppumisesta on nähtävillä pelkästä poolokauluksesta? Kauheaa, kuinka paljon yksi näinkin kauniilta päällisin puolin vaikuttava neulepusero voi saada aikaiseksi.

Kollegani varoitteluista huolimatta palan halusta uhmata kohtaloani. Kuvassa omat tämän hetken suosikkini: vasemmalla S.N.S. Herningin kalastajaneule ja oikealla vuorostaan Nigel Cabournin tulkinta. Vinkkejäkin otetaan vastaan –  mikä on sinun suosikkisi? Peittyvätkö sillä keski-ikä, ensimmäiset harmaat hiukset, niskassa painava asuntolaina sekä se, että nykyään perjantai-iltaisin jäisi mieluiten kotisohvalle?

Kommentoi

  1. Niin kauan kuin pysyt erossa niistä isäni suosimista TRIKOOpooloista, joissa poolokaulus kuristaa mutta paita muuten roikkuu päällä kaksi kokoa liian suurena (myydään esim. Luhdan toimipisteissä sekä K-Citymarketeissa) olet turvassa!

  2. Poolo sopii sinun kauniiseen joutsenkaulaasi! Jos olisit pyknikko, jolla ei olisi kaulaa juuri lainkaan, varoittaisin minäkin pooloista… Syksyn ja talven viimoissa parasta on poolo, ei mene kylmä kauluksesta sisään. Ja on klassikko, joka on aina muodissa.

  3. Kollegasi on aivan väärässä!
    poolo, juuri tuollainen kuin kuvissa on hyvähyvähyvä.

  4. Muistaakseni Garbstoressa (ja ehkä Oi Polloissakin joskus) myytiin North Sea Clothingin poolokauluksista neuletta joka oli pitkälti samanlainen kuin brittiseiloreiden käyttämä toisen maailmansodan paikkeilla. Oli tyylikäs, olen harkinnut poistamista.

    Herningin tulkinta mallista löytyi kaapista, mutta sai lähteä yhden talven jälkeen koska sitä ei kauheasti tullut käytettyä. En kuitenkaan syytä mallia, vaan väriä (oli sellainen vaaleansininen). Laadun puolesta Herningissä ei valittamista.

  5. Eeva, lupaan ja vannon että Citymarketia käytetään (jatkossakin) ainoastaan ruokaostoksia varten!

    mom, kyllä. Juuri näin, klassikko se minunkin mielestä on. Poolo siis, ei joutsenkaulani? :)

    violet, kylläkylläkyllä!

    John Matrix, juu Garbstoressa näyttäisi olevan vieläkin ja tilata saa näköjään myös suoraan heidän sivuiltaan. En vaan uskalla lähteä tilaamaan paitaa vieraalta valmistajalta sovittamatta.. Herningiin voin sen sijaan turvautua jatkossakin :)