terrierin sinnikkyydellä

Jos jackrussellinterrierin turhan ponnekas vinkulelun kitisyttäminen tai ”oho, lelu meni vahingossa hyllyn alle™” -leikki alkaa kolmen tunnin jälkeen tuskastuttamaan, joutuvat lelut jäähylle parvekkeelle. Russeli ei unohda. Russeli istuu oven edessä – kitisee, raapii, tuijottaa. Russeli muistaa parvekkeelle päätyneen lelun vielä monen päivän päästäkin ja päivystää sinnikkäästi ovea, josko vaikka lelun pelastaminen sisätiloihin jossain vaiheessa onnistuisi.

Ja mikseivät ne niin tekisi, koirathan muistuttavat omistajiaan. Eräskin russelin perhepiiriin kuuluva bloggaaja näki vuosi sitten kengät, joita ei kuitenkaan itselleen saanut ja googlasi niitä sitten kuukausikaupalla.

Parvekkeen ovella kitisemisen sijaan sijaan russelin ihmisversio koitti tavoittaa kadonneet kengät myös puhelimen välityksellä, menestyksettä. Tilanne rauhoittui hieman, kun syyskuussa kerrottiin että kengät ovat loppu eikä lisää ole tulossa.. Tällöin kyttäys muutti muotoaan ja siirtyi ruotsalaisiin käytettyä tavaraa myyviin nettihuutokauppoihin. Vakavaa kenkäpuutosta paikkaamaan hankittujen kenkien piti jo lopettaa kitinä, kyttäys ja näppäimistön raapiminen, mutta ei. Kun mystinen uusi erä kenkiä sitten kuitenkin napsahti nettikauppoihin loppuvuodesta, vahti ihmisrusseli kenkien hupenevia varastosaldoja terrieritason tarkkuudella kyynel silmäkulmassaan.

Kun kaksijalkainen terrieri päästettiin Tukholmaan ja tavoittamattomissa olleet ikuisuusunelmakengät tupsahtivat eteen oikean kokoisina, eivät järkisyyt ja korvikekengät enää paljon vaa’assa painaneet.

Vihdoin, vihdoin, vihdoin! Tarinan oli ilmeisesti päätyttävä juuri näin.. Tarkastelin nimittäin Minimarketin ja Scout the Storen kenkätilannetta varmuuden vuoksi vielä torstai-aamuna ennen Tukholmaan lähtemistä, vaikken ollut todellakaan aikeissa enää edes hankkia kyseisiä popoja.

Äitini viisaita sanoja lainaten: ”Loppuu se kitinä.”

Kenkiä lukuunottamatta koodinimi Inge Naning oli Stokiksessa kiltisti eikä ostanut kenkien lisäksi muuta kuin tuubin Originsin Out of Trouble -kasvonaamiota joulusyömingeistä ja holtittomista kenkäshoppailuista rangaistukseksi langennutta yllättävää iho-ongelmaa rauhoittelemaan. Naamio on ensitestauksessa juuri tätä kirjoittaessani enkä osaa vielä sanoa, mitä se naamalle tekee.. Mutta tukkoinen nenä ainakin aukesi. Jep, naamion tuoksu on tuttu Vicks VapoRub -voiteesta!

Tukholma oli kylmä, talvinen, kaunis ja yhtä kiva ja ihana kuin aina ennenkin. Ja valtaosa alennusmyynneistä starttaa luonnollisesti huomenna.

Kommentoi

  1. Apua, olen myöskin onnistunut luomaan pikkuisen pakkomielteen kys. kynkiä kohtaan, mutta luopunut jo ajat sitten toivosta ja jopa hankkinut ns ”korvike-wedget” ja aarrgghhh – nyt popoja onkin taas saatavilla. Tilannetta ei nyt auta sekään, että vuoden 2009 viimeisiksi teoiksi jäi mm. kahden uuden kenkäparin kotiuttaminen :) Onnea kuitenkin uudelle omistajalle!

  2. Nuo vetskarit! Ihan täydelliset. (Tosin, en haluaisi tietää miltä näytän, jos kävilisin noiden kanssa… hahah)

  3. Hurraa! Laitahan kuvia pikaisesti.

    Näin muuten ruokatauolla Biancossa maailman rumimman kopioversion näistä. Niissä on yritetty imitoida tuota pikkasen nousevaa kärkeäkin, oh my.. Mä en nyt vieläkään tiedä tilaisinko nämä, ihan kummallista! Mun pakkomielle oli yhtä paha viime vuonna ja nyt sitten tämmöstä ihme hissuttelua. Mulla olisi näiden lisäksi kahdet muut nilkkurit mielessä mutta en mä ehkä saa enää kiilakorkoja ostaa.. No, ehkä yhdet vielä, heh. Tai kahdet..
    Mutta onnea, ihanaa että joku osaa tehdä päätöksiä ja löysit omaa kokoasi! Kauniit ovat kyllä. Mä todennäköisesti painan order-nappia kunhan olen nähnyt kengät in action täällä :)

    Muuten! Minkä kokoinen jalka sulla? Mulla on myynnissä ne edellissyksyn Minimarketin kiilat, joissa nauhat edessä ja korkea varsi. Värinä tummanharmaa, koko 37 mutta aika iso sellainen, että saattaapi mennä 38 kokoiselle. Olisko kiinnostusta kasvattaa Minimarketin kiilaperhettä lisää? :)

  4. Hahahah, tuo piilotetun lelun väijyminen ja vinkuminen kuulostaa jostain syystä TODELLA tutulta. Onnea kengistä!!

    Mulla on noita samoja Originin naamioita, yksi niistä aiheutti kasvoihini punaisia täpliä ja löysi uuden kodin ystävän luota, kaksi muuta ovat olleet ihan ok. Eivät ole kuitenkaan vakuuttaneet siinä määrin, että ostaisin uudestaan. Mutta toivottavasti toimii sulle paremmin!

  5. Onnea kengistä! Jotkut asiat on vain tarkoitettu tapahtumaan :)

  6. Kerrohan jonkun hyvän ruotsalaisen nettihuutokaupan nimi. Tack!

  7. Helou toverit ja iso kiitos kaikille onnitelleille!

    Suna, sä olet siis ilmeisesti tehnyt kaikki samat tempaukset kuin minä – korvikewedgejä ja sen semmoista.. No, ehkä nyt sain mielenrauhan, toivottavasti vetskarikiilat jättävät sinutkin rauhaan tavalla tai toisella! :D

    teresa, mä yritän vain vältellä tosiasioita… Kai se melkoista hoippumista noilla tolpilla on, mutta enhän mä sitä itse ole näkemässä ;)

    anna, mä olisin pystynyt ehkä jopa välttämään kenkien kiusauksen ilman Tukholman törmäystä… Doh!! Tai no, tosi törmäys ja törmäys.. Kitisin, että haluan etsiä nämä kengät sieltä ja tuolta mutta sitten ne tulivatkin vastaan uudessa tuttavuudessa, suosittelujen arvoisessa liikkeessä nimeltään Jus (http://www.jus.se).

    Jaa vai Biancon kopiot? Pitääpäs mennä katsomaan, ihan uteliaisuuttaan.

    Niin ja mun kengänkoko on hädin tuskin 36, joten nauhaversiot jäävät tältä erää väliin.. Heheh! Olisipa ollut komea Minimarket-kokoelma.

    Ilmoitettakoon vielä ujosti täällä kommenttilaatikossa, että jos joku haluaa ostaa nuo kuminauhaversiot Minimarketin kiiloista koossa 36, olen valmis neuvottelemaan asiasta. Ei mulla kyllä ole mitään paniikkia noista eroon päästä, on noissa kengissä sen verran eroavaisuuksia että molempia tulee varmasti käytettyä.. Kuten esimerkiksi talvivuori.

    Stella, ensi kerran kun Jarvis kertoo mitä hän haluaa, näet edessäsi jotain samanlaista kuin minä kävin läpi tuon kenkäparin kanssa. Hahaa!

    Originin naamio vaikutti mulla toimivan ihan kivasti tuon ensi testauksen jälkeen.. Kaikista eniten tuohtuneet ihohuokoset vaikuttivat tyyntyvän ja ihon väri jotenkin tasoittui. Testaan tätä lähipäivinä vielä pari kertaa (usko pois, nyt on aihetta) ja raportoin sitten!

    h, todellakin – meant to be. Nyt kun jaksais vielä vääntyä parvekkeelle kosteussuojasuihkeen ja uuden kenkäparin kanssa ja vihkiä ne viimein käyttökuntoon!

    Naksu, hmmm – mä en koskaan sitten tullut tilanneeksi mitään… Mutta pelkkää muotia löytyy ainakin osoitteesta http://www.modette.se/market. Ostoksessa onnistuminen toki riippuu myyjästä, mutta tuoltapa voisi löytyä jotain kivaakin :)

  8. ANNA! Mua kiinnostaisi ne sun kengät, jos ne vaan mahtuu mulle (koko 37.5 – 38). Laitatko sähköpostia jos kommentti tavoittaa? stella.harasek@gmail.com

  9. Sama homma, Minimarketin nyöriversiot siis pyörii jaloissa mullakin. Aina vähän väliä kokeilen eteisessä, että jos nyt vaikka, mutta eipä ole jalka vielä venähtänyt.. Ärsyttää!
    Eli Stella, meilaan sulle tuota pikaa.. :)

  10. […] Jätin tämän kenkäostosmorkkiksissani roikkumaan Papercutin naulakkoon Tukholman reissulla. […]

  11. […] niitä saa, puoleen hintaan. Plaah, tuntuu hieman pahalta kun ottaa huomioon paljonko kärsin aikoinaan oman parin saadakseni. Muutama on näiden perään kysellyt joten tässäpä niitä nyt […]