back to school

Haaveilua 5.11.2009

Sen on saattanut toki jo blogin perusteella päätellä, mutta tunnustan; minulla on jakautunut persoonallisuus, ainakin tyyliasioissa. Toisinaan pukeudun tummiin ja ehkä jollain tavalla graafisiin vaatteisiin, seuraavana päivänä kiskon päälleni jotakuinkin sellaiset vaatteet, joihin äitini olisi halunnut pukea minut ala-asteiässä.

Joskus tämä kaksijakoisuus häiritsi minua hieman ja ärsyttää se kieltämättä toisinaan vieläkin. Ranskalaisen yksityiskoulun oppilaaksi naamioituminen saattaa alkaa ahdistamaan yllättävän paljon siinä vaiheessa kun tajuaa kesken päivän, että tänään olisi ehkä sittenkin ollut niiden tummanpuhuvien, tylyjen vaatteiden vuoro. Todettakoon kuitenkin, että valtaosaa vaatteistani ei voi jaotella suoranaisesti kumpaankaan joukkoon kuuluvaksi, vaan ne seilaavat suhteellisen sujuvasti tyylimaailmasta toiseen. Kummastakaan tyyliminästä en kuitenkaan haluaisi luopua – molemmat ovat aivan yhtä olennaisia osia niin vaatekaapissani kuin omakuvassani.

Tänään päälläni oli tummanpuhuvaa, mutta illan tullen mieli näköjään muuttui toiseen suuntaan. Saman fiiliksen kai saisin aikaan oman vaatekaappini tavaroilla, mutta mielelläni pukeutuisin kyllä myös kuvan kokonaisuuteen.

Duffeli Surface To Air
Ruutumekko A.P.C.
Laukku Mulberry
Kengät A.P.C.
Piippukaulakoru Vibe Harsløf
Baskeri kuvausrekvisiittaa

Kommentoi

  1. Mulla on myös ainakin kolme erilaista tyylipersoonaa :) Yksi on pelkistetty, trendikkään klassinen (yleensä työ-minä, ”pätevä” minä), toinen on pelkistetty mutta tykkää pienessä määrin helmistä, pitsistä, napeista ja hieman romanttisista elementeistä viktoriaanisella vivahteella (onpas vaikeasti selitetty… tämä tyyppi voisi olla juhla-minä tai ”joskus vaan haluaa vähän rimpsuja -minä) ja sitten on mukavuuteen pyrkivä tyylipersoona (hyvät farkut + tennarit, simppeli tyyli) ja se voisi olla arki-minä. Kaikki ”minät” haluavat kuitenkin olla aina naisellisia ja tyylikkäitä. Tai no pitäisköhän lisätä listaan ”rähjä-minä” joka esiintyy suunnilleen kerran kesässä mökillä noin viikon ajan…

    Huh, kuulostipa skitsofreeniseltä :) Liittyvätkö sulla nuo tyylipersoonat johonkin tiettyihin tilanteisiin (kuten työ – vapaa-aika – tms.) vai pukeudutko aina fiiliksen mukaan?

  2. Tuollainen Burberryn duffeli olisi nyt Stockmanin exclusive tarjouksessa 495 € (norm 629 €). Kuvassa tumma, muuta väriä ei mainittu. Mutta ei siinä takissa ole vuorta edelleenkään, valitettavasti.

  3. h, hauskaa kuulla etten ole yksin :) Tavallaan pukeudun fiiliksen mukaan, mutta joissain tilanteissa se toinen tyylipersoona on se ainoa oikea valinta. Töissä persoonat ovat vuorotelleet sujuvasti, mutta illanviettojen asuvalinnat ovat yleensä sen mustanpuhuvan puoleni tekosia. Vähän tilanteen mukaan – jos kaipaa skarppausta, päälleen vetää yleensä jotain särmikkäämpää, leppoisena päivänä viihtyy ruutumekossa ja herrainkengissä vallan mainiosti. Jakautunut persoonallisuuteni on toistaiseksi pysynyt suht hallussa :D

    justme, joo huomasin saman… Edelleen ihmetyttää, miksi tuon hintaista takkia ei ole vuoritettu? Malli täydellinen, matsku laadukkaan oloinen… Mutta en kyllä jaksaisi vaatteisiin takertuvaa villakangastakkia, argh. Kai sitä sovittaa voisi, vaikka nyt voisin väittää että en ole moista hetkeen hankkimassa. Ainahan sitä kokeilla saa….