dead or alive

Nyt on vakavia ongelmia. Koska ikinä ei ole mitään päällepantavaa, olen päätellyt tarvitsevani muutamia vaatekappaleita ratkaisemaan kaikki ongelmani. Jep…

1. Uudet mustat farkut

Acne Kex Smooth

Acnen Kex Smooth -farkut saattaisivat olla ratkaisu ongelmaan.. Tai sitten eivät. Pitäisi sovittaa ja nähdä, ovatko noidenkin lahkeet liian väljät parantamaan superkapeiden farkkujen puutostilani. ”Lähes-leggingsit” kun toimisivat kaikkien kenkieni kanssa, normaali lahje herrainkenkien kanssa tuntuu joskus jotenkin väärällä tavalla köpöltä.

Ainoat löytämäni tarpeeksi pillit farkut ovat jo kaapistani löytyvät Dr. Denimin imukireät, mutta korkeahkon stretch-pitoisuutensa vuoksi silti hypermukavat housut. Muuten hyvä joo, mutta ne päättivät muuttua kulahtaneen harmaiksi muistaakseni jo ensin ensimmäistä pesukertaa. Voisivat ne harmainakin vielä jotenkin toimia, mutta lisäksi vyötärönauha on irronnut housuosasta jo noin viidentoista senttimetrin matkalta. Kerran korjasin, mutta toista kertaa en taida vaivaa enää jaksaa nähdä, kun housut jo muutenkin tekevät kuolemaa. Sain sitten laatua ihan koko 50 euron ostohintaa vastaan…

2. Musta Pikku Myy -mekko

Tuntomerkit: Hihat, ehkä hieman puhvitetut. Mahdollisesti muutama nappi edessä. Napakka yläosasta, mutta muuttuu kellomaiseksi helmaa kohden. Pituus hieman polven yläpuolelle.

A.P.C. Black Linen Dress

Siis vähän sellainen, kuin kuvassa oleva A.P.C.:n mekko – muttei oikeastaan sinne päinkään. Pellavaa.. Hrrrr. Ihana, ilmava luonnonkuitu… Joka rypistyy sillä sekunnilla, kun otat sen pois henkarilta. Tai oikeastaan jo ennen kuin saat ripustettua mekon silityslaudalta henkarille. Omistin täydellisen, mutta katsoin parhaaksi päästää sen nukkumaan ansaittua ikiunta vaatteiden hautuumaalle. Hennesin mekon hihat ja helma olivat eri matskua, joista helma päätti luopua väristään kolmen vuoden ahkeran pese-pidä-kauden jälkeen, hihojen trikoo taasen nyppyyntyi. Nypyt ärsyttivät, mutta eivät kuitenkaan niin paljon kuin niiden tilalle nukkaleikkurilla tekemäni reiät. D’oh.

3. Ohuita perusneuleita

Whyred Twenty

Hameiden kanssa pidettäväksi tarvitsee jotain pitkähihaista, nyt kun talvi tulee. Jotain mustaa tai harmaata, ohutta, ehkä merinovillaa, pyöreää kaula-aukkoa, suoraa helmaa.. Tappavan tylsää ja mielipiteitä herättämätöntä – sellaista, jota ei koskaan saa hankituksi, koska tuhlasi rahansa jo johonkin mielenkiintoisempaan. Ilman tällaisia ankeuspaitoja ne hameet jäävät valitettavasti talveksi kaappiin. Harmi, kun näitä ei meinaa oikein mistään löytää.. Ostavatkohan kaupat moisia edes sisään, kun kaikissa muka-peruspaidoissa on aina jokin ylimääräinen härpäke, tasku tai nyöritys piristämässä muuten niin hyvän peruspaidan pilalle?

4. Väri ja kuosi

Tämän homman kanssa olen niin hakusessa, etten löydä edes kuvaa jolla mielitekoani teille selventäisin. Ruutumekko avasi minulle ihan uusia ovia – vaatteissa siis voi sittenkin olla enemmän kuin yhtä väriä ja ehkä vielä joku kuosikin? Haaveilen kukista. Ei graafista, ei mustavalkoista, ei hempeää, ei mummomaista. Haluan ruutumekon mallisen mekon jollain pikkusievällä kukkakuviolla, maanläheisissä väreissä. Lisäksi saatan tarvita ammattiapua, ja tällä en tarkoita pukeutumisneuvojaa.

Mistä näitä nyt sitten löytäisi? Vinkkejä otetaan vastaan. Kaikki kuvien jutuista kun ovat kuitenkin vain vähän sinne päin, paitsi farkut tuomitsen vasta soviteltuani.

Kommentoi

  1. Oi millä kuvilla tulitkaan aamuni! Juuri tuollaisia vaatekappaleita kaipaillaan täälläkin! Beamin oletkin varmasti jo tsekannut (mikäli olen yhtään silmäillyt blogianne oikein). Tänä samaisena aamuna minua viskattiin myös Urban Outfittersin uutiskirjeellä ja alan kallistua sille kannalle, että sellainen liike tarvittaisiin Suomeen. Nettikaupoistahan sitä voi tilailla kaikenlaista, mutta kyllähän semmoinen perus hypistely on tärkeää ostopäätöstä muodostettaessa. :)

    Ja btw. jos PikkuMyy-mekko löytyy, toivon, että kertoilet siitä. Tuollainenhan on aivain valloittava!

    Sitten, ihan mielenkiinnosta, kun ensimmäistä kommenttiani noin viikon blogiseurailun jälkeen kirjoittelen, miten handlaat Acne Jeansien lahkeet? Itse olen kyllä melko pitkäjalkainen, mutta silti nuo ovat minulle joka kerta liian pitkät.

    Ja vielä loppuun, niitä näitä jutusteltuani, sulla on ihania vaatteita! Äläs nyt vaivu synkkyyteen! ;)

  2. Ostin pari viikkoa sitten juuri sinä päivänä Marimekolle myyntiin tulleen Ritva Fallan Lulla -nimisen mustan ”ihokkaan”. Siis niin perus tylsän puseron kun olla voi mutta juurikin talveksi jokapäiväiseen käyttöön. Matsku mietitytti pitkään: 66% viskoosia, 26% villaa, 8% elastaania, mutta päädyin ostamaan puseron sillä siinä oli niin kiva venepääntie. Ja jos tuo haalistuu niin silloin on pesijässä vika. Viskoosi tuo laskeutuvuuden, villa karheuden (pusero jopa pistelee vähän jos alla ei ole toppia). Käy katsomassa tykkäätkö, ostin omani Kämpin Marimekosta.

  3. Voi Inke!!

    Mä niin ymmärrän sua. *nyökyttelee päätä* Mun ostoslistalla on kaikki samat asiat miinus ’pikkumyy’ mekko. Kyseinen omistamani mekko on tosin vaalean sininen ja pehmää farkkua, mikä kyllä kivasti piristää muuten mustaa (lue tylsää) garderoobia mutta.. Musta mekko olis kyllä monikäyttöisempi :) Mustat tiukat farkkuni ovat kuin silkkipaperia, ne kuultaa jo läpi joten minulla on todella kiire löytää niille seuraajat. Perusneuleita tarvin asap. Viimeksi tänä aamua, kun puin mekon päälle ja ajattelin että siihen päälle musta o-pääntiellä varustettu neule olisi täydellinen mutta sitten musitin etten ole vieläkään onnistunut löytämään sellaista. Mistä ihmeestä niitä saa? Ajattelin että seuraavalla Lontoon reissulla suuntaan suoraan Uniqloon, sieltä löytyy edullisia hyvä laatuisia merinovillaisia peruspaitoja. En ymmärrä mikä minuun meni viime Lontoon reissulla, ostin kasan merinovillaisia villatakkeja mutten yhtään paitaa!!! Ja nyt sitten kärsin siitä.. Arrggh.

    Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä – väri ja kuosi. Tämä aihe on erityisen lähellä sydäntäni. En ole todellakaan mikään värin ja kuosin ystävä, siitä huolimatta olen jo 3-4 vuoden ajan etsinyt täydellistä kukkamekkoa. Sellaista ei vain tunnu löytyvän kaupoista. En osaa selittää tarkkaan minkälainen sen pitää olla. Olen kyllä törmännyt muutamaan – mummojen päällä. Mummot kyllä osaa :) En vaan ole uskaltanut kysyä, että mistä moisia mekkoja löytyy. Tuskin kyseisiä kauppoja tai ompelijoita on enää olemassakaan :) Joten etsinnät jatkuvat..

  4. Miun (www.miun.fi) mekoista löytyy tuota tyyliä.

    Perusneuleita kaipaisin minäkin. Ehdottomasti ilman mitään krumeluureja ja yhtään ei saa pistellä tai ei tule käytettyä. Eikä mitään poolokaulusta, mikä monissa muuten kivoissa tuntuu olevan. Pysyn kuulolla, jos löydät kivoja.

    ps. Teillä on kiva blogi. Seurailen enemmän vähemmän säännöllisesti.

  5. Illusia, Beamissa en ole uskaltanut käydä noin pariin viikkoon… Tässä palkkapäivää odotellessani :D Urban Outfitters olisi kyllä ihan kaivattu lisä Helsingin kauppatarjontaan, ketjuhan sekin on mutta sieltä löytää aina jotain kivaa – jos ei muuta, niin postikortteja ja huulirasvaa. Pikku Myy-mekosta lupaan raportoida samantien, kun sellaisen vain jostain käsiini saan. Olen löytänyt jo monta hyvän mallista, joista yksikään ei (luonnollisesti) ole musta. Yhyy! Pitäisiköhän mekko muuten nimetä Mymmeli-mekoksi, Myyn mekkohan oli punainen mutta eikös isosisko-Mymmeli kulkenut mustissaan..?

    Kysymyksesi Acnen lahkeista sai häkeltymään – en itse asiassa tajua, miten olen ne handlannut :D Yksiäkään en ole lyhennyttänyt (!), vaikka pituutta on n. 160 cm ja lahkeenmitta 32 tuumaa. Viime aikoina olen pitänyt farkkujen lahkeita käärittynä oikeastaan joka tapauksessa, mutta olen kyllä kaikkia Acnejani käyttänyt myös käärimättöminä. Jos nuo mustat päädyn hommaamaan, täytyy niistä lahje kyllä pätkäistä oikeaan mittaan – olisivat ehkä vähän skarpimman näköiset niin…

    On muuten jännä, miten joskus on ihan vilpittömästi itsekin sitä mieltä että omistaa ihania vaatteita, mutta niin se mieli muuttuu heti seuraavana aamuna tai viimeistään kun yrittää lähteä viikonloppuiltaa viettämään. Ikuisuusongelma!

    NinaV, kiitos vinkistä! Pitääpä käydä katsomassa paitaa ihan livenä. Mulla on vaan pieni ongelma venepäänteiden kanssa – ne ovat tosi kauniita ollessaan kantajalleen oikean kokoisia. Parissa venekaula-aukkoisessa paidassani itseäni ärsyttävät aivan suunnattoman paljon kaula-aukosta kurkistelevat olkaimet… Kaula-aukko on vissiin liian leveä. Oliko paita kallis?

    Linda, kiva, etten ole perusvaatepulmissani yksin! Sinnepäin-juttuja kyllä löytyisi kaupoista vaikka millä mitalla, mutta jos jotain haluaisi käyttää päivästä toiseen ja kaiken kanssa, pitäisi sen sitten olla kaikin puolin moitteeton ja täydellinen. Uniqloa olen itsekin miettinyt noiden perusneuleiden metsästämiseen.. Mutta mitenkäs Benetton? Saako sieltä enää niitä maailman tavallisimpia merinovillajuttuja? Muistan käyneeni siellä etsimässä jotain maailman tavallisinta vaatetta (tyyliin musta villatakki), mutta en löytänyt – kaikkiin oltiin lisätty jotain killutinta tai rypytystä.

    Mummonmekoistahan saisi hieman helmaa lyhentämällä kelpo kamaa, mutta mua häiritsevät ne matskut.. Omalta mummolta perinnöksi jääneistä mekoista moni on muuten söpö, mutta jokaisen materiaali on jostain syystä sellaista 70-lukulaista karheantuntuista muovijohdannaista. Vinkkaan, jos löydän itselleni jotain.. Ehkä A.P.C.:n ensi kesän mallistosta sitten. Käy muuten katsomassa merkin Madras-sarjan mekot, siellä saattaisi olla jotain? Monesta tykkään, mutta yksikään ei juuri nyt puhutellut ihan tarpeeksi jotta ostaisin.

    Sanna, kiitos vinkistä! Sivuilla näytti olevan muutama potentiaalinen, täytyy käydä katselemassa kun Uudenmaankadulle päin taas eksyn. Perusneuleista vinkkaan heti kun jostain omani saan! Ja niin, kiva jos tykkäät ja tulehan toistekin :)

  6. Ei ollut kovin kallis, taisi olla alle 70€…

  7. Mustasta ja tumman vihreästä Pikku Myy -mekosta haaveilen minäkin. Täytyy miettiä, toivoisinko äitini ompelevan mekon mulle joululahjaksi. Kaupasta kun ei löydi niin täydellistä yksilöä, että saisin ostettua mekkoni sieltä. Myös kukkamekosta haaveilen, mutta mulla on mielessäni niin tarkka kuva mekon kankaasta ja mallista, etten luultavasti ikinä tule löytämään edes sopivaa kangasta mekon tekemiseen.

    Mustia perusneuleita tarvitsisin myös. Mä harkitsen käveleväni ensimmäiseksi Stockan vaateosaston myyjien puheille. Löysihän myyjät viimeksi aivan täydellinen mustan neuletakinkin, vaikka vaatimuksena oli, ettei hinta saisi olla turhan korkea ja materiaali pitäisi olla villaa. Jostain ammattitaitoinen myyjä löysi täydellisen ohuen neuletakin, joka oli villaa ja seassa oli vielä kashmiriakin. Hintakin oli n. 60 euroa, mikä laatuun nähden oli halpa. Tuo neule on ollut paras vaateostokseni vuosiin. Ilman myyjän apua en olisi yksin kauppaa kiertäessäni niin yksinkertaista mustaa neuletakkia löytänyt, sen verran tehokkaasti nuo perusneuleet kätkeytyvät mielenkiintoisempien vaatteiden sekaan.

    Perusneuleita etsiessä kannattaa ilmeisesti piipahtaa myös niissä pienissä vaateliikkeissä, joiden asiakaskunta yleisesti on yli 50-vuotiaita ja näyteikkunassa on jotain todella tanttamaista röyhelöpaitaa. Mulla on hirveän suuri kynnys astua niihin liikeisiin sisään, mutta äitini shoppailee niistä niin mukavia vaatteita, että useampi äidin paita ja puolihame on jäänyt kestolainaan omaan vaatekaappiini.

  8. Miten olis Cheap Mondayn farkut? Narrow -takuulla tiukat.

  9. NinaV, sehän on ihan kohtuuhintainen. Täytyypä pistää sovitusreissu to do -listalle :)

    Lotu, ei pöllömpi idea.. Mistähän moiseen sitten kaavat löytäisi? Taitaa mennä vähän haastavaksi alkaa ihan päästä leikkelemään kankaita.. Vaiko? :) Mutta juu, sama ongelma sen kuosimekon kanssa – mustaan saattaisin vielä kankaat löytää mutta kukkamekon kanssa saattaa tulla vähän ongelmia. Hmph. Aika hyvä idea muuten marssia vaatimaan palvelua, pitäisiköhän kokeilla itsekin? Olen niin jumahtanut, että shoppailen vain muutamassa liikkeessä ja kuvittelen, että jos niistä ei löydy niin sitten ei varmasti mistään.. :) Mutta joo, silmät hakeutuvat aina johonkin mielenkiintoisempaan, ja jos pitää valita ankean mutta tarpeellisen peruspaidan ja jonkun superhauskan jutun väliltä niin tietäähän sen miten siinä käy..

    Markus, muistaakseni juurikin yhdet Narrow-malliset kaapista löytyvät.. Ostin ne hädissäni jostain Jim&Jillin superalesta, kun nuo Dr. Denimit levisivät kesken kesälomareissun vyötärönauhastaan… ensimmäistä kertaa. Niissä on ahdistavan matala lantio ja muistelen, että niissä oli polvien (ja ehkä lahkeidenkin) kohdalla aivan liikaa tilaa. Eivät vissiin ihan mun kropalle… Tarkistan vielä, olivatko ne Narrow’t vai haukunko väärää puuta :)

  10. Viime talvena luulin, että Benetton olisi vastaus minun kaikkiin paitaongelmiin. Kuinka väärässä olinkaan. Olen aina vannonut Benettonin nimeen, olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin mutta jostain kumman syystä kaupungistamme löytyy Benetton. Äitini on aina arvostanut laatua ja osti meille lapsena juuri näitä mainitsemiasi perusneuleita ja -villapaitoja. Sain viime vuonna ahaa-elämyksen ja muistin nämä lapsuuden paidat. Benettonistahan minä löytäisin ne puuttuvat paidat!!! Marssin Kampin Benettoniin ja petyin karvaasti. Ei yhtään peruspaita – ei edes niitä surullisen kuuluisia salmiakkikuvioisia paitoja!! Kaiken maailman krumeluureja löytyi kyllä. Ja tiedän varmasti että talven mallistoon kuului suhteellisen edullisia kashmirpaitoja – mustia, hiekanvärisiä ja harmaita. Ruotsalaiset kanssasisaremme rohmusivat niitä lahden toisella puolella, meillä niitä ei tuntunut löytyvän Benettonin valikoimista. Pitäisikö sisäänostaja ottaa puhutteluun? ;)

  11. Kex Smoothit ovat aivan ihanat. Olisin itse ostanut ne kun törmäsin niihin kaupassa, ellen olisi ehtinyt ostaa samalla viikolla jo kolmet eri farkut!!! Tiedän.. lähti sillä viikolla vähän farkkuostokset lapasesta :)

    Beamistä ostin APC:n perusneuleen sekä mustana, että harmaana. Siitä on kyllä jo reilu kuukausi aikaa, joten en tiedä löytyykö sieltä kyseisiä paitoja/kokoja enää. Paitoja voin kuitenkin kuvailla sanoilla: tylsä ja täydellinen!

  12. Linda, juuri samojen ajatusten saattelemana päädyin juuri samaiseen liikkeeseen vetämään… juuri samanlaiset itkupotkuraivarit. Sisäänostaja puhutteluun, me halutaan tylsää ja tavallista!!

    morgan, hihii, taidanpas käydä niitä sovittelemassa :) Itse asiassa taisin sovittaa tuosta mainitsemastasi perusneuleesta jäljelle jäänyttä L-kokoa, joka oli ihan hyvällä tavalla väljä.. Mutta sillä kertaa päädyin kuitenkin ottamaan mukaani Acnen pörröneuleen. Eli en tälläkään kertaa sitä tylsää ja tavallista.. Noh, jospa vielä jostain joskus jonkin paidan saisin :)

  13. Hui, olen myös kaupassa töissä jossa ”tohtoreita” eli Dr. Denim-farkkua myydään ja mulla on vaikka kuinka monet sellaiset eikä itelle/koskaan kuullut reklamaatiosta missä noin olis käynyt. Ne haalistuu kyllä ajan kanssa, itellä kyllä vasta kymmenien pesujen jälkeen et ei kyllä pitäisi ensimmäisessä pesussa värin lähteä tietenkään. Väri kyllä pysyy heti erilailla 100e ja 55e farkuissa mutta ei nyt ihan tuolla tavalla pitäisi käyttäytyä! Mitä ihmettä sille vyötärönauhalle tapahtui kuin se noin repesi?
    Acnen ”pilli”farkut ei ole kyllä pilliä nähneetkään, heh. Taidan ehkä vaan tykätä kunnon sukkahoususta, mut eihän se nyt mikään pilli ole jos heti huomaa polven kohdalta lahkeen lerpattavan, eiks je?
    Kokeile muuten Nudien High Kaita jos tykkäät korkeammasta mallista, mulle ei koskaan käy mitkään farkut mutta ne on just eikä melekeen!

  14. Useammankin liikkeen suomalaiset sisäänostajat voisi laittaa perustelemaan päätöksiään. Monen merkin mallistot vaikuttavat aina todella ihanilta, ja kun pääsee kauppaan katsomaan, niin sieltä on liian usein valittu juuri ne kaikkein tavallisimmat (silloin kun merkillä olisi jokin ihan juju vaatteissan) tai ne ihmeellisimmät (silloin kun juuri ne perusvaatteet ovat merkin kantava voima). Ja ei edes aloiteta kenkä- ja laukkuvalikoimista… Mielestäni suurimmaksi osaksi kuluttajia täysin aliarvioidaan. Kyllä täällä menee muukin vaate, kuin vain aina se sama varma valinta vuodesta toiseen.

  15. Jatkanpa vielä heti: olisi hauska jos jossain liikkeessä olisikin tyylistään tunnettujen henkilöiden poimima valikoima! Hieman Weekdayn, H&M:n ja Seppälän vierailijasuunnittelijoiden hengessä. Ehkä on joskus ollutkin ja siitä idea putkahti mieleen :)

  16. Pakko kommentoida Kampin Benetton myymälää! Ihan samaa mieltä kuin tekin, en tajua mitä sisäänostajat ovat ajatelleet…Viime syksynä ytligheter blogin Eleonore osti ihanan 100% villa olevan neuleen helmiäsinapeilla ja kuolasin sitä ja kävin jopa kysymässä jos niitä olisi tulossa (siis viime syksynä) silloin sanottiin että joo on mutta ei niitä tullut. Tai sitten joskus huhtikuussa joo ja ihan kauheissa väreissä… Ja sitten heinäkuussa kun olin Saint Tropezissa niin siellä sitten löyty perus musta 100% villaa oleva neule helmiäisnapeilla! Yes! Mä suorastaan ryntäsin niitten luokse. Oli kyllä aika huvittavaa sovitta +30 asteen helteessä jotain villa neuletta…;)

    Muuten mun ”mimmi” on ostanut parisen vuotta sitten 100% cashmere neuleen benettonista. Miksi semmoisia ei enään osteta sisään. Luulis että semmoset menis hyvin kaupaks jos vertaa nykyiseen valikoimaan!

  17. Kävin tänään vilkaisemassa Turun Benettonin tarjontaa ja näin yllättäen rekillä mustia perusneulepaitoja! Tosin häkellyin näystä sen verran, että unohdin tarkastaa materiaalitiedot, mutta näppituntumalta sanoisin, että paidat oli villaa. Ja paitoja oli o- ja v-kaula-aukolla, mikä todella hämmensi minut! Mistä ne paidat sinne nyt oli ilmestyneet?!

    Inke, Pikku Myy -mekon kaavat ei pitäisi itse asiassa olla kovinkaan vaiket löytää/tehdä. Kaveri teki taannoin naamiaisiin Pikku Myy -mekon yhdistämällä kahden perusmekon kaavoja. Mulla on käsittääkseni jossain vanhassa Suuressa Käsityölehdessä kaava, jota muokkaamalla voisin saada Myy-mekon ommeltua, jos äitini suostuisi toimimaan vieressä ohjaajana. Mullakin on tapana piipahtaa vain parissa vaatekaupassa ja jos niistä en löydä haluamaani, olen varma, ettei kaipaamiani vaatteita myydä tai tehdä missään. Mutta äidin vaatekaapista niitä vaatteita sitten löytyy, koska hän ei säikähdä näyteikkunoiden tätimäisiä vaatteita, vaan käy useissa liikkeissä ja kysyy myyjiltä apua.

  18. anna, sen vyötärönauhan kiinnitysommel alkoi irtoamaan sisäpuolelta niin, että se sisäpuolella oleva lanka oli irrallaan viiden sentin matkalta vaikka lanka olikin vielä kiinni siinä itse vyötärönauhaa kiertävässä ompeleessa. Siihen ilmestyi siis sellainen ”kahva” langasta.. Mitenköhän sen selittäisi? :D Hetken se siinä pysyi ja ennen kuin tajusin tilanteen vakavuuden, pystyikin vyötärönauhan ja housuosan välisestä reiästä jo työntämään nyrkkinsä läpi helposti. Nice! Nyt kyllä voi syyttää myös meikäläistä – jos kyseessä olisivat olleet kalliiimmat housut, olisin marssinut naama punaisena kauppaan vaatimaan oikeutta, mutta näiden kohdalla annoin kai armon mennä oikeudesta kun laatuodotukset eivät olleet edullisille farkuille mitenkään valtaisat.

    Acnen farkut ovat muuten kyllä hyvän mallisia, mutta lahkeen leveys on kieltämättä enemmän klassinen kuin kunnolla pilli. Ihmettelen muutenkin, miten niin ”ajan hermolla” oleva malli on lanseerannut ensimmäisen kunnolla pillin mallin vasta nyt? Nythän Acnella on mallistossaan myös farkkuleggingsejä, mutta kuten Bien dans sa peau -blogin Sara osuvasti totesi: ”can’t handle real denim, can’t handle real life.” Olkoot miten mukavat tahansa mutta itsekin haluan (stretch)farkkuni napilla, vetskarilla sekä etu- ja takataskuilla, olivat sitten miten sukkismallia tahansa!

    Kiitos Nudie-vinkistä, laitetaan sovittelulistalle.

    Anni, totta! Välillä tekisi kyllä mieli kysyä, miksi moisiin päätöksiin ollaan sisäänostovaiheessa päädytty. Oma makuni saattaa tosin olla sieltä pelkistetyimmästä päästä, mutta välillä ottaa kunnolla päähän kun printitöntä, jipotonta t-paitaakaan ei meinaa kaupoista löytyä, kaikkia muita variaatioita kylläkin mielin määrin. Mutta toi on kyllä homma jonka minäkin olen huomannut – hyvät, tyylikkäät perusjutut hallitsevilta merkeiltä hankitaan monesti ne kummallisimmat tai ankeimmat viritykset (esim. Stockan Filippa K – tänä syksynä ostettu sisään about pelkkää violettia trikoota?!). Ja jos joku merkki taas tekee jotain todella massasta poikkeavaa, sisään ostetaan vain se helpoiten kaupaksi menevä perusjuttu.. Joskus tuntuu, että sekin vain sen takia, että voi mainostaa myyvänsä sitä hypeä kerännyttä uutta kiinnostavaa merkkiä, vaikka kaupan olisi vain joku merkin printtiteeppari. No, ei kuitenkaan yleistetä – kummasti sitä on saanut ostettua mukavaa perusvaatetta sekä sitä erikoisempaa ihan Helsingistäkin.

    Hauska idea tuo mainitsemasi valikoimajuttu! Muuten, jos saisin valita, toivottaisin Weekdayn tervetulleeksi myös Suomeen. Kivoja ajan hermolla olevia juttuja, joiden hinta ja laatu ovat ainakin omien hankintojen kohdalla yllättäneet positiivisesti.

    Bella, musta tuntuu että mun äidillä on tollainen villatakki harmaana! Miten sattuikin, olen mietiskellyt sitä tässä parina viime päivänä ja pohtinut, josko äitini käyttää sitä ja jos ei, voisiko sen adoptoida. Muistan myös Benettonin kashmirneuleet – silittelin niitä, mutta opiskelijan budjetti ei antanut periksi. Pitäisiköhän nyt marssia vaatimaan perusvaatteet takaisin kauppoihin? Muistan, kun Mikonkadulla oli Benettonin ja Sisleyn liike, jonka alakerrassa oli kokonainen nurkkaus omistettu eri värisille perusneuleille ja villatakeille. Mitä sille tapahtui?

    Lotu, olisikohan Helsinginkin Benetton palannut vanhaan hyvään aikaan? :)

    Hauskaa, että haaveilemme molemmat mekosta, jollaisen kaverisi on tehnyt naamiaisasuksi :D No mutta, pukeutuminen saa olla myös hauskaa vaikkei vitsiksi vetäisikään.

    Arvaa muuten mitä? Tilasin tänään jotain, joka toivottavasti auttaa mua vähän väri- ja kuosikuumeessani. Ironista, mutta värit eivät ole mitenkään erityisen ”maanläheiset” vaan ennemminkin raikkaat, kukatkin jäivät odottelemaan kesän saapumista ja tilalle saan raitaa. Odotukset korkealla!

  19. Huh, tosiaan onneksi oli kuitenkin suht edulliset housut mutta kuitenkin, ei niille tollasta pitäis tapahtua. Tuu hakemaan uusi pari ehjiä varmareita ja sitten reklamoimaan jos jotain tuommosta taas tapahtuisi. :) Joo, farkkuleggingsit ovat asia ja käsite jota en lähde edes puimaan, haha.. Vielä piste iin päälle on lyhyt paita, maksimoiden ”Ups, unohdin housut/hameen kotiin”-lookin.. Hämmentävää, erittäin hämmentävää.

  20. Huomenta taasen! Niin en sitten tiedä, pitäisikö tuollainen suloisuus mekko nimetä Mymmeli-mekoksi, itse ennemminkin ehkä tyrkkisin ton otsikon alle vaikkapa Marimekon Iloisen Takin. Ja sitä paitsi alkuperäiset Janssonin kuvitukset ovat niin mustavalkoisia, että ei sillä värillä ole niin väliä ja esimerkiksi Arabian astioissa olen nähnyt neiti Myytä jopa kuosimekossa. Mutta kaikkea hyvää Mymmelille, voihan sekin olla fashion! :D

    Marimekon kun nyt nostin esiin, täytyy vielä kertoa, että jos saisin merkiltä tänä syksynä minkä tuotteen vain, kasvattaisin ilolla vaatekokoilmaani yhdellä Samu-Jussi Kosken Rhianna-tunikalla (jossain tosin oon nähnyt kirjoitusasuna myös rihanna). Mutta anyway, siinäkin saattaisi olla aistittavissa sellainen pikku ripaus Myytä.

    Mielenkiintoinen vastaus tohon Acne-kyssäriini! Ihanko totta? Minun lahjekokoni on yleensä juurikin se 32”, mutta Acneissa se tuntuu tosi pitkältä. Saappaiden tai muiden varsikenkien kanssa tuo lahkeen pituushan on ihan yks lysti ja tennareiden kanssa ne vaan menee, mutta korkkareiden kanssa olen kyllä miettinyt lyhentämistä, toteutuspuoli on vaan vielä toistaiseksi vähän jäänyt…

    Hahhaa, ja joo kyllä Urbanista saa ihan hauskoja vaatteitakin, nimimerkillä omistan muutamat, mutta mainiointa on juuri tuo concept-store toteutus. Tosin onhan meilläkin täällä esimerkiksi ihana Urban A. Urban Outfittersistä tuli muuten mieleeni aika, kun Only ja Day olivat Forumissa jotakuinkin samassa liiketilassa, sehän oli oikea pikkutytön paratiisi! :)

    Ja vielä, kun muita kommentteja silmäilin – eikö kenelläkään muulla kutistu noi Benettonin neuleet? En tajua, mitä olen niille tehnyt, mutta minulla ainakin niiden vartalo-osa pääsee jotenkin aina kutistumaan. Eli jos nyt ostaisin uuden neuleen, ostaisin varmaan suosiolla S:n sijasta kokoa L.

    Voi sentään, tulipas pisin kommentti ikinä. Tosin olen vielä aika vasta-alkaja blogimaailmassa ja tämä kommentointikerta taitaa vielä olla yhden käden sormilla laskettavissa.

    Hyvää viikonloppua! :)

  21. anna, täytynee marssia farkkuostoksille, minneköhän sitä nyt suuntaisi :) Jotenkin vielä kuitenkin kiinnostaisi ostaa uudet Dr. Denimit.. Vaikka yleensä en ajattele näin oikeastaan mistään niin nyt pyörii mielessä ajatus ”kestävät minkä kestävät”. Malli on ollut muihin verrattuna niin yliverto että jos siitä saisi nauttia edes puoli vuotta… Parasta tietty olisi löytää vastaavat mutta kestävämmät. Voi olla, että noi mun mustat nyt sattuivat olemaan joku onneton maanantaikappalepari, kun vastaavat siniset ovat edelleen tosi ok!

    Illusia, hyvää huomenta sinnekin :) Nyt täytyy kyllä tunnustaa että mulla olivat menneet sekaisin hahmot Mymmeli ja Mymmelin tytär, jota myös Mymmeliksi kutsutaan.. Oh dear! Viittasin omalla Mymmelilläni siihen haikeaan Pikku Myyn isosiskoon, http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Mymlan.gif – vitsi, mikä tyyli-ikoni! :D

    Ja oi oi oi, tuo Rhianna-mekko – sehän on eniten pikkumyytä tähän mennessä! Sataprosenttinen villa matskuna valitettavasti rajaisi kesän pois myypukeutumisesta, mutta onhan tässä tätä talveakin vielä taitettavana. Pitääkö tässä nyt lähteä kaupungille sovittelemaan, häh? :)

    Itseäkin muuten nauratti, kun tajusin että noille ylipitkille lahkeille en ole tosiaan saanut aikaiseksi tehdä mitään, ensimmäinen pari Acnen farkkujakin kun on ostettu vasta tammikuussa 2006 :) Noh, viimeisen vuoden olen tykännyt lahkeita kääntää, hyvä että on ollut mitä rullata. Mutta seuraavat mustat napakat farkut lyhennytän just oikean mittaisiksi, että ovat sitten siistit ja skarpit.

    Benettonin neuleista olen muutaman onnistunut pesemään vahingossa pilalle, suurimman osan olen kuitenkin ihan käyttänyt rähjäisiksi ja joutunut luopumaan niistä. Muistelen vaan, että joidenkin mallien pituus on tuntunut vähän lyhyeltä.. Tykkäisin, että perusneuleessa helmaa olisi kuitenkin lanneluiden alapuolelle saakka. Minusta kun on hauskan näköistä, että neulepaita on aavistuksen verran ylipitkä ja hameen kanssa puettuna helma on hieman nostettuna ja rennosti poimuilla, farkun kanssa pidempi paidan helma on vain imartelevampi, ainakin omalle kropalleni. L-koossa olisi varmaan hyvä pituus ja rento leveys, mutta jos hartialinja osuu väärään kohtaan, se tekee ainakin mun jo valmiiksi leveähköistä hartioista ihan painonnostajakamaa… Tarkkana saa olla :D

    No mutta, oikein hyvää viikonloppua sinnekin :) Palailemme jälleen!

  22. Benetton oli sittenkin vastaus!!! Hallelujah!!!

    Rakas äitini on meillä kylässä ja pitihän mamma viedä kaupungille humputtelemaan (niinku meilläpäin sanotaan). Kampissa käytiin Benettonissa, enkä voinut uskoa silmiäni – hylly tolkulla peruspaitoja! V- sekä O-pääntiellä ja poolokauluksella, 100% villaa. Värejä oli ainakin 12, ellen väärin muista. Valikoimista löytyi myös niitä villatakkeja helminapein – ainakin mustana, harmaana ja liilana.

    Mukaan tarttui O-pääntiellä varustettu villapaita mustana ja harmaana. Ja koko L. En ole mikään isokokoinen, mutta malli on melko pieni ja lyhyt, niinkuin mainitsittekin. Ja halusin myös että paita on rento, eikä kittana.

  23. […] kaikille kommentoineille, teidän vinkeistänne muistin Benettonin olemassaolon muutaman vuoden muistikatkoksen jälkeen. […]

  24. […] tästä mekosta on ensiapua hetki sitten ruikuttamaani vaatekaapissa ilmenneeseen kuosin ja värin puutostilaan. Jos ei, mekko kieltämättä sopii […]

  25. […] Ha haa. Farkkujen etsintäretki perjantaina päättyi ennen kuin farkkuosastolle saakka edes ehdin. Mekkotanko koitui kohtalokseni. Ei haittaa, vaikka farkkuparin etsinnät siirtyvät seuraavan palkkapäivän jälkeiselle ajanjaksolle, sillä farkkujen sijaan löysin jotain ehkä vielä kipeämmin kaipailemaani. […]