Vaikka olen luvannut itselleni, että yritän pitää bloggaamiseni edes jotenkin tyyli- ja kauneusasioihin liittyvänä, on tarina tältä aamulta jaettava.

Seisoa pojotin silmät ristissä bussipysäkillä kello 7.15, kuten joka ikisenä arkiaamuna. Pysäkkini on hieman haastava – kaupunki- ja seutuliikenteen pysäkkikatokset ovat vierekkäin ja aamuruuhkan aikaan pysäkeille pysähtyy monesti useampikin bussi yhtäaikaa. Oman bussin bongatakseni seisoskelen aina mahdollisimman hyvän näköyhteyden tarjoavalla paikalla kärkkyäkseni tuon noin kerran tunnissa palvelevan ihmelinjan saapumista. Useimmiten onnistun, saan hypittyä ja huidottua auton pysähtymään ja ottamaan minutkin kyytiin, joskus olen tosin jäänyt kuskilta huomaamatta.

Tänä aamuna ei ihan natsannut. Kaksi bussia oli pysäkillä yhtäaikaa. Niiden väliin jääneestä pienestä raosta näin oman bussini ajavan tyylikkäästi pysäkin ohi talla pohjassa – kukaan ei saanut edes mahdollisuutta näyttää pysähtymismerkkiä. En tiedä, oliko kyseessä vahinko, oliko kuski täysi puusilmä vai oliko hän havainnut jatkuvan pysähtelyn haittaavan määränpään saavuttamista ennätysajassa. Lausuin hiljaa mielessäni pari kirosanaa ja kysäisin joka aamu kanssani pysäkillä päivystävältä pojalta, tapahtuiko äsken näkemäni tilanne oikeasti vai olinko vielä unenpöpperössä.

Hämmentäväksi homma muuttui, kun toisen pysäkille pysähtyneen bussin kuski huutaa minulle ja käskee hypätä kyytiin – “ehkä me saadaan se vielä kiinni!”. Muut pysäkille jätetyt häkeltyivät ehkä vielä allekirjoittanuttakin enemmän, koska jäivät monttu auki pysäkille toljottamaan näkemäänsä mystistä ilmestystä – joukkoliikenteen uhrien suojeluspyhimystä.

Hyppäsin kiireesti etupenkille, kuski kurvasi matkaan. Kaasujalkaa varsinaisesti säästelemättä hän ajaa posotti määrätietoisesti kohti seuraavaa pysäkkiä. Roikuin hengessä mukana pidellen tolpasta kiinni ja muistelin hymyssä suin Speed-leffan linja-auton kaahailua. Takaa-ajotilanteen ympäristöystävällinen joukkoliikenneversio! “Seuratkaa tuota… bussia!”

…No okei, ihan rajoitusten mukaan kuski ajoi, mutta tavoitimme karkulaisen. Huikkasin nopeat, ällistyneet kiitokset ja otin pari juoksuaskelta (tällä kertaa pysäkille pysähtyneeseen) takaa-ajon kohteeseemme. Mikä todennäköisyys, että tällainen joukkoliikenteen huippuhetki sattui juurikin Autottomalle päivälle? Kiitos kuski, ehdin perille, pelastit päiväni ja sain kerrankin olla se hauskin aamukahvipöydässä.

No, jotta pysyisimme edes löyhästi aihepiirissämme kiinni, aion tällä köykäisellä aasinsillalla viedä jutun takaisin tyyliasioihin:

Näillä ei juosta bussien perässä.

Oh yes I did. En malta enää olla hiljaa. Paketti luvattiin saapuvaksi syyskuun loppupuolella, odotan kuin kuuta nousevaa. Niissä ei ole vetskaria takana, kuten keväällä missaamissani Minimarketeissa – mutta nämäpä saattavat olla vieläkin hienompi versio.

(kuva Minimarket)