syksyn jatkoa a.p.c.:ltä

Voi ei. Ja minä kun jo erehdyin luulemaan, että syysgarderoobini alkaisi olemaan hyvällä mallilla. Paljon ihanaa oli kaapissa jo entuudestaan, muutaman unelman olen saanut toteutettua – ja paria aivan uskomattoman ihanaa juttua en ole teille vielä päässyt edes esittelemään! Koska nyt pitäisi oikeasti sijoittaa jäljellä olevat vähät pennosensa alustoppeihin ja ehjiin, nypyttömiin sukkahousuihin, täytynee näitä kuvia vain tyytyä fiilistelemään ja hakea niistä hieman inspiraatiota omien juttujen yhdistelemiseen.

Se toinen lempimerkkini, A.P.C., päätti siis kiusata minua tuuppaamalla sähköpostiini tiedotteen uusista syysvaatteista sivuillaan. Hitsi, kun ne vain osaavat. Ja päivittävät sivujaan tiuhaan tahtiin, ryökäleet.

A.P.C. f/w 2009

Looking good! Pitäisiköhän kaivaa oma Nanson ihanilla puisilla duffelinapeilla varustettu puuvillainen, luonnonvalkoinen palmikkoneuletakki taas esiin? Se on tuntunut pitkään olevan hieman liian preppy vaate minun kaappiini, mutta ehkäpä se toimisikin mekon päällä tai hameen kanssa, mustiin sukkiksiin yhdistettynä. Kivaa, että sain poimituksi itselleni Beamin tammikuisesta alennusmyynnistä vastaavat A.P.C.:n jumalaisen laadukkaat mustat nauhakengät – nehän osuvat taas ihan nappiin. Ruutua, denimiä, paksuja sukkiksia, poikakenkiä… Niistäpä taitaa olla minunkin syksyni tehty. Ihan samantasoiseen ranskalaiseen luonnonlapsicharmiin en taida valitettavasti taipua…

A.P.C. f/w 2009

Vaikka ihan superpilleissä farkuissa olo on jotenkin sirompi ja fiinimpi, viehättävät suoralahkeiset farkut rentoudellaan. Korvieni välissä taitaa vain olla ongelma – omat vastaavat farkkuni yhdistettynä herrainkenkiin tuntuvat toisinaan jotenkin köpöiltä. Treeniä, sehän näyttää hyvältä!

Ruutukuvio ja tweed nyt ovat yllättäen in noin joka ikisenä syksynä, mutta eiköhän siihen ole syynsä. Näyttää hyvältä, pehmoiselta ja lämpimältä – tuollaisiinhan sitä mielellään pukeutuisi, kun illan auringon sävy muistuttaa vanhojen valokuvien värimaailmasta. Ai niin – ruskea laukku täytyy näköjään ottaa käyttöön.

Avainsanat: ruutua, maanläheisiä sävyjä, villakankaita, pehmoisia neuleita, rennompia linjoja, herrainkenkiä. Ja paksu villahuivi kaulaan tuulelta suojaamaan!

(kuvat A.P.C.)

Kommentoi

  1. Eih! Sinä siis veit ne kolmekutoset Beamin alesta. Haikailen niiden kenkien perään vieläkin – yhtä täydellisiin en ole törmännyt missään – ja nämä uudetkaan ruskeina ja matalampine pohjineen eivät säväytä yhtä paljon. Ja aleakin pitäis tietty odotella. Mutta hyvä että pääsivät hyvään kotiin… pitää oppia nopeammaksi :)

  2. Viv, voi ei – sori :) Pitääkö mun nyt oppia juoksemaan nopeempaa, ettet nappaa kenkiäni?

    No, jos yhtään lohduttaa, olen myös tykännyt niistä enemmän kuin varmaan mistään kengistäni ennen niitä, pitänyt niitä hyvin, vaihdatin korkolapun hyvissä ajoin ja olen myös lankannut ja kiillottanut niitä ahkerasti! Kohta ostan niihin uudet nauhat. Hyvässä kodissa siis!

    Varmaan paras alelöytöni ikinä – kuolasinhan niitä vain koko talven ja kiersin kauppoja halvempien samanhenkisten perässä..

  3. Eilen saapui tuon s-postin lisäksi myös talvivaatteiden printtikuvasto ja M/M Parisin suunnittelema upea juliste — made me happy:) Meillä on kaksi aikaisempaa julistetta toimiston seinillä koristeena ja inspiraationa…

  4. Ooo, jokohan olisi tänään meillekin tullut? Kevään kuvastoja lähettivät kaksin kappalein.. Hieno se juliste, joka oli siinä mukana! Ei ole tosin vielä missään seinällä… Saa nyt nähdä, miten brändätyksi suostun tunnustautumaan!

    Posti on muuten niin kivaa – tuun iloiselle mielelle, kun moisia katalogeja kantavat kotiovelle vielä vuonna 2009!

  5. Nuo ovat sen näköisiä vaatteita, että niistä tykkäävät äiditkin tyttäriensä päällä!

  6. Ja tyttäret tykkäisivät siitä, että äidit kannustaisivat ja auttaisivat käyttämään juuri tuon näköisiä vaatteita ;)